Ajallinen järjestys ja juonittelu Thomas Pynchonin romaanissa V.

Abstract

SIVUAINEEN LAUDATURTYÖ

Tutkielma käsittelee amerikkalaisen Thomas Pynchonin romaania V. kertomuksen ajallisen järjestyksen ja juonen rakentamisen tai rakentumisen kannalta. Työn tarkoituksena on esitellä ja koetella narratologian ja myöhemmän kertomusteorian piirissä syntyneitä ajallisuuden ja juonen teorioita. Tutkimuksen metodina on deskriptiivinen poetiikka, ja sen tarkoituksena on yhtäältä esitellä Pynchonin erikoista ja kielialueellamme monista syistä suhteettoman tuntemattomaksi jäänyttä proosatyyliä. Toisaalta Pynchonin teoksen testiin joutuvat teoriat on juoniteltu muodostamaan oma kertomuksensa siitä, miten romaanikerronnan ajan jäsentämistä koskeva teoria on joutunut kohtaamaan ja laajentamaan omia rajojaan. V. haastaa ja toisaalta parodian keinoin osoittaa hallitsevansa länsimaisen romaanin konventiot. Siten se myös tavallaan osallistuu omaan deskriptioonsa, mikä epäilemättä antaa teokselle kirjallisuudentutkimuksellista lisäarvoa.

Käsittelyluvut noudattavat toistuvaa kaavaa: ensiksi esitellään luvun keskeiset teoreettiset käsitteet, minkä jälkeen kohdeteksti pääsee niiden kimppuun. Tekstianalyyttisen tarkastelun lopuksi kysytään, minkälaisiin kysymyksiin käytetty teoria oikeastaan saattoi vastata, V.:n kohdalla ja yleisemmin. Näiden kysymysten sokeista pisteistä kumpuavat uudet ongelmat, joita varten tarvitaan uutta teoriaa.

Toisen luvun keskeinen käsitteistö on peräisin ranskalaisesta strukturalismista. Perustavanlaatuinen jako tarinan aikaan ja kerronnan aikaan on perua formalistisesta tutkimusperinteestä, joka kiteytyy Gérard Genetten ajallisen järjestyksen typologiassa. Modernistisen romaanikerronnan konventioilla leikittelevä V. sopii erinomaisesti genetteläisen analyysin kohteeksi, mutta samalla se kyseenalaistaa tällaisen analyysin kuvausvoiman muun kerronnallisen outoutensa ansiosta.

Tätä kerronnallista outoutta ja sen vaikutusta romaanin ajan hahmottamiseen käsittelee työn kolmas luku. Keskeisiksi kysymyksiksi nousevat ajan lisäksi näkökulman tai kokemuksellisen ja havaitsevan subjektin problematiikka. Lisäksi huomataan, että V. manipuloi lukijaansa ja ohjaa tämän tulkintoja ajassa, jota on kaiketi kutsuttava lukemisen ajaksi.

Neljäs ja viimeinen käsittelyluku esittelee valikoiden erilaisia tapoja lähestyä teoreettisesti lukemisen maailmallista, koettua aikaa. Näillä teorioilla on juurensa formalismissa, mutta ne toimivat samalla formalismin kritiikkinä tai uudelleenluentana. Yhteistä niille on lukemisen ja lukijan ajallisuuden tunnustaminen.

Päätöslukuni pyrkii kontekstoimaan tutkielman edetessä esiin nousseet kysymykset uudestaan tavoilla, jotka haastavat jyrkät rajanvedot formalistisen, jälkistrukturalistisen ja hermeneuttisen kirjallisuudentutkimuksen välillä.

Asiasanat:Thomas Pynchon, V., kertomuksen tutkimus, fabula ja sju?et, ajan filosofia, lukemisen dynamiikka