Jumala ja tyhjyys Nishida Kitaron filosofiassa

Abstract

Työssäni tarkastelen Nishida Kitaron (1870—1945) filosofiaa. Tarkastelen hänen filosofiansa kehittymistä erityisesti siltä kannalta, kuinka hän käyttää tyhjyyden ja jumalan käsitteitä. Molemmat käsitteet toimivat hänellä metafyysisenä absoluuttina. Tarkoitukseni on selvittää, voidaanko nämä käsitteet Nishidan filosofian kehyksessä samastaa.

Nishida Kitaro oli ensimmäinen japanilainen filosofi, joka onnistuneesti toi aasialaista ajatteluperinnettä länsimaalaisen filosofian pariin. Hän pyrki yhdistämään itämaista ja länsimaista ajatteluperinnettä kirjoittamalla aasialaisesta tyhjyyden käsitteestä metafyysisenä absoluuttina länsimaalaisen filosofian kielellä. Nishida Kitaro kehitti filosofisen uransa keskivaiheilla niin kutsutun bashon logiikan, jonka oli tarkoitus olla monitahoinen esitys todellisuuden rakenteesta. Tämän todellisuuden hän argumentoi olevan lopulta absoluuttista tyhjyyttä. Uransa loppuvaiheilla Nishida ryhtyi kirjoittamaan eksplisiittisemmin uskonnosta ja tyhjyyden sijaan alkoi suosia jumalan käsitettä. Jumala oli Nishidalle kuitenkin käsitteenä huomattavasti lähempänä zen-buddhalaista tyhjyyden käsitettä kuin länsimaalaista käsitystä jumalasta. Nishida siteerasi kyllä paljon myös kristillistä uskonnonfilosofiaa, mutta suosi negatiivista teologiaa ja mystisistisiä suuntauksia kristinuskon Jumalasta kirjoittaessaan.

Tarkastelen työssäni ensin tyhjyyden ja jumalan käsitteitä itämaisessa ja länsimaisessa kontekstissa, selventääkseni käsitteellistä viitekehystä jossa liikutaan. Tarkoitus on osoittaa kulttuurisidonnaisuuksiin perustuvat ongelmat termien määrittelyssä, sekä avata sitä, mistä Nishida ammentaa filosofiaansa puhuessaan tyhjyydestä ja jumalasta. Tämän jälkeen käyn läpi Nishidan bashon logiikaa, joka esittää absoluuttisen tyhjyyden todellisuuden perustaksi. Absoluuttinen tyhjyys on Nishidalle subjekti—objekti-distinktion ylittävää, nondualistista todellisuutta, josta itsestään ei voi rationaalisuuden nimissä sanoa mitään. Tämän jälkeen tarkastellaan Nishidan myöhäisempää filosofiaa, jossa määrittelemättömän jumalan avulla ihminen ylittää subjekti—objekti-dikotomian ja sulautuu osaksi todellisuutta.

Nishida-tutkijoiden tulkintoja apunani käyttäen väitän, että niin tyhjyydestä kuin jumalasta puhuessaan Nishidan filosofinen pyrkimys distinktioiden hävittämiseen oli pyrkimystä selittää filosofian kielellä buddhalaista valaistumisen kokemusta ja ymmärrystä lopullisesta todellisuudesta nondualistisena tyhjyytenä. Täten tyhjyyden ja jumalan käsitteet voidaan Nishidan filosofiassa samastaa. Kuitenkin sillä varauksella, että on myönnettävä, kuten Nishida-tutkijatkin myöntävät, että Nishidan filosofia on siinä määrin moniselitteistä tai keskeneräistä, ettei sen enempää käsitteiden samastaminen kuin erottaminenkaan ole lopullisesti osoitettavissa. Pyrin myös osoittamaan, että sekä tyhjyyden että jumalan käsitteillä on Nishidalla kaksi ilmenemisen tasoa ja tässä mielessä Nishidan filosofiaa voidaan kutsua panenteistiseksi.

Asiasanat:Kioton koulukunta, japanilainen filosofia, zen, buddhalaisuus, tyhjyys, jumala, absoluutti, uskonnonfilosofia, ontologia