Traumaattinen kokemus ja mielenterveys: sosiaalisen jakamisen yhteys traumasta selviytymiseen
VERKKALA, LEILA (2008)
2008
Psykologia - Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-09-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21279
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21279
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää traumakokemuksen sosiaalisen jakamisen osa-alueiden yhteyksiä traumasta selviämiseen liikenneonnettomuuden uhreilla. Sosiaalisen jakamisen osa-alueisiin kuuluivat jakamisen tarve, jakamisen vastustus sekä jakamisen herättämät negatiiviset tunteet. Traumasta selviämistä tarkasteltiin traumaperäisten stressioireiden määrän avulla. Toisena tavoitteena oli tutkia uhrin sukupuolen ja syyllisyyden kokemuksen, sekä onnettomuuden vakavuuden ja siitä kuluneen ajan mahdollisia vaikutuksia sosiaalisen jakamisen ja traumasta selviämisen väliseen yhteyteen.
Tutkimuksessa oli mukana 266 henkilöä, jotka olivat olleet osallisina kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa Suomessa vuosien 2000-2004 aikana. Traumaperäisiä stressioireita mitattiin Impact of event scale -revised (IES-R) - kyselylomakkeella ja traumakokemuksen sosiaalista jakamista Disclosure of trauma questionnaire (DTQ) - kyselyllä. Tutkimusmenetelminä käytettiin logistisia regressioanalyysejä sekä Spearmanin korrelaatiota.
Sosiaalisen jakamisen tarve ei ollut yhteydessä traumaperäisten stressioireiden määrään. Jakamisen vastustus oli yhteydessä välttämisoireisiin oireita lisäävästi ja jakamisen herättämät negatiiviset tunteet ennustivat kohonneen vireystilan oireiden kasvua. Syyllisyyden kokemuksen havaittiin olevan tärkein vaikuttava tekijä sosiaalisen jakamisen ja traumaperäisten stressioireiden välillä. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi intrusiivisten oireiden määrää, mikäli jakamisen tarve oli matala. Se myös lisäsi kohonneen vireystilan oireiden määrää erityisesti silloin, kun jakamisen tarve oli korkea. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi sekä välttämis- että kohonneen vireystilan oireita, jos kokemuksen jakaminen herätti paljon negatiivisia tunteita. Onnettomuudesta kulunut aika vaikutti jakamisen tarpeen ja välttämisoireiden väliseen yhteyteen, kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta oli enemmän oireita, kuin kahden tai neljän vuoden kuluttua, jos kokemusta haluttiin jakaa paljon.
Tuloksien tukemiseksi tarvitaan lisätutkimusta erityisesti syyllisyyden kokemuksen ja sosiaalisten rajoitteiden vaikutuksesta trauman sosiaaliseen jakamiseen ja sen seurauksiin. Tuloksista on apua erilaisten interventioiden ja muiden trauman kokeneille kohdennettujen tukimuotojen suunnittelussa.
Avainsanat: trauma, liikenneonnettomuus, sosiaalinen jakaminen, traumaperäiset stressioireet, syyllisyys, sukupuoli, vakavuus
Tutkimuksessa oli mukana 266 henkilöä, jotka olivat olleet osallisina kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa Suomessa vuosien 2000-2004 aikana. Traumaperäisiä stressioireita mitattiin Impact of event scale -revised (IES-R) - kyselylomakkeella ja traumakokemuksen sosiaalista jakamista Disclosure of trauma questionnaire (DTQ) - kyselyllä. Tutkimusmenetelminä käytettiin logistisia regressioanalyysejä sekä Spearmanin korrelaatiota.
Sosiaalisen jakamisen tarve ei ollut yhteydessä traumaperäisten stressioireiden määrään. Jakamisen vastustus oli yhteydessä välttämisoireisiin oireita lisäävästi ja jakamisen herättämät negatiiviset tunteet ennustivat kohonneen vireystilan oireiden kasvua. Syyllisyyden kokemuksen havaittiin olevan tärkein vaikuttava tekijä sosiaalisen jakamisen ja traumaperäisten stressioireiden välillä. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi intrusiivisten oireiden määrää, mikäli jakamisen tarve oli matala. Se myös lisäsi kohonneen vireystilan oireiden määrää erityisesti silloin, kun jakamisen tarve oli korkea. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi sekä välttämis- että kohonneen vireystilan oireita, jos kokemuksen jakaminen herätti paljon negatiivisia tunteita. Onnettomuudesta kulunut aika vaikutti jakamisen tarpeen ja välttämisoireiden väliseen yhteyteen, kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta oli enemmän oireita, kuin kahden tai neljän vuoden kuluttua, jos kokemusta haluttiin jakaa paljon.
Tuloksien tukemiseksi tarvitaan lisätutkimusta erityisesti syyllisyyden kokemuksen ja sosiaalisten rajoitteiden vaikutuksesta trauman sosiaaliseen jakamiseen ja sen seurauksiin. Tuloksista on apua erilaisten interventioiden ja muiden trauman kokeneille kohdennettujen tukimuotojen suunnittelussa.
Avainsanat: trauma, liikenneonnettomuus, sosiaalinen jakaminen, traumaperäiset stressioireet, syyllisyys, sukupuoli, vakavuus