"...NI SIT NE VAA TARJOS MULLE, NI MÄ OTIN SIIT SIT VÄLIST" Tapaustutkimus paimiolaisnuorten huumeiden ensikokeilusta ja kaksi selviytymistarinaa

Abstract

Syksyllä 2009 Paimion kaupungissa jäi kiinni huumeiden kokeilusta ja käytöstä seitsemäntoista 14-20-vuotiasta nuorta. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, mitä paimiolaiset nuoret itse kertovat huumeiden ensikokeiluistaan ja miten entiset huumausaineiden käyttäjät ovat selvinneet huumeriippuvuudestaan. Halusin kartoittaa myös haastateltavien mielipiteitä siitä, minkälaiseksi he arvioivat ehkäisevän päihdetyön, hyvän päihdevalistuksen ja hyvän puuttumiskeinon. Aikaisempaa laadullista tutkimusta nuorten huumeiden ensikokeilusta ja käytöstä on tehty vähän. Tutkimukseni on tapaustutkimus, joten mitään yleistystä ei voida tehdä.

Tutkimusjoukkoni muodostui viidestä 16-18-vuotiaasta huumeita kokeilleesta nuoresta sekä kahdesta täysi-ikäisestä entisestä huumausaineiden käyttäjästä. Haastattelumuotona oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Tutkimukseni on laadullisin menetelmin tehty tutkimus, jossa käytin tutkimusmenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tavoitteenani oli saada pro gradu -tutkielmassani nuorten ääni kuuluviin. Tutkimusaineistostani nousi 16-18-vuotiaiden haastatteluissa esille seitsemän erilaista teemaa: suunnitelmallisuus, kokemukset ensikokeilusta, huumeiden kokeilupaikka, syy ensikokeiluun, säännöllisyys, kiinnijääminen ja suhtautuminen huumeisiin tänä päivänä. Haastateltavistani kolme kertoi tutustuneensa huumeiden käyttöön sattumalta ja kaksi nuorta kertoi suunnitelleensa huumeiden kokeilunsa. Kaikkien viiden haastateltavan nuoren ensihuume oli kannabis. Huumeiden ensikokeilusta oli jäänyt kaikille myönteinen kokemus. Huumeiden ensikokeilu oli koettu joko ulkona tai ystävän luona. Kukaan ei ollut kokeillut huumeita yksinään, vaan ensikokeilu oli kaikille sosiaalinen tapahtuma, ja ympärillä olevat ihmiset olivat tuttuja. Tutkimukseni haasteltavista kolme kertoi huumeiden kokeilun syyksi kokeilunhalun ja kaksi masennuksen tai pahan olon. Haastateltavista nuorista neljä jäi kiinni huumeiden kokeilustaan, ja näiden nuorten huumeiden kokeiluun puututtiin ensimmäisen kerran. Tutkimukseni 16-18-vuotiailla haastateltavillani nuorilla oli kannabiskokeiluja yhdestä viiteen kertaa, joten vielä ei voida puhua huumausaineriippuvuudesta.

Tutkimukseni kahdella entisellä huumausaineiden käyttäjällä on useita yhteisiä tekijöitä. Vaikka toisen ensikokeilu amfetamiinin kanssa tapahtui 1990-luvun lopulla ja toisen kymmenen vuotta aiemmin kannabiksella, on heidän elämässään havaittavissa paljon yhtäläisyyksiä. Yhteiset tekijät jaoin perheen sisäisiin tekijöihin, vapaa-ajan viettotapoihin ja perheen ulkopuolisiin tekijöihin. Perheen sisäisiin tekijöihin kuuluvat rikkinäinen perhe, isän salliva asenne päihteiden käyttöön ja äidin absolutismi sekä pahoinvointi perheessä. Vapaa-ajan viettotapoihin kuuluvat varhainen tupakan ja alkoholin käytön aloittaminen sekä liikkuminen vanhempien ystävien seurassa. Perheen ulkopuolisiin tekijöihin kuuluvat sosiaalitoimen asiakkuus ja sijoitus perheen ulkopuolelle. Runsas ja säännöllinen huumeiden käyttö 5-7 vuoden ajan johti molempien syrjäytymiseen opiskelu- ja työelämästä, mielenterveysongelmiin sekä pakko- ja katkaisuhoitojaksoihin. Raitistuminen alkoi kummankin omasta päätöksestä. Toisella huumausaineiden käytön lopettamiseen vaikutti rakastuminen ja uusi vakituinen ja mielenkiintoinen työ, toisella täydellinen uupuminen narkomaanin elämään. Retkahduksia tapahtui molemmilla, mutta nyt huumeetonta aikaa on takana 5-8 vuotta. Molempien kohdalla porttiteoria toteutui ja he rekrytoituivat huumausaineiden käyttäjiksi syrjäytymismallin kautta.

Paimion kaupungissa on havahduttu nuorten päihteiden käyttöön ja monialaisen viranomaisyhteistyön johdosta on nuorten päihteiden käyttöön pystytty puuttumaan. Toimiessani Paimion kaupungin erityisnuorisotyöntekijänä olen törmännyt ehkäisevän päihdetyön haasteisiin ja toivonkin tämän tutkimuksen antavan uusia ideoita käytännön ehkäisevään päihdetyöhön. Tulevaisuudessa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota suojaavien tekijöiden vaikutusten vahvistamiseen, vanhemmuuden tukemiseen ja varhaiseen puuttumiseen. Päihdekasvatuksessa tulisi kiinnittää huomiota oikeaan metodiin ja ajoitukseen. Nuorten mukaan ottaminen ehkäisevän päihdetyön suunnittelun ja toteutukseen lienee tulevaisuuden haaste: vuorovaikutus ja yhteistyö nuoren kanssa ja heidän näkökulmansa huomioonottaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tutkimukseni haastateltujen mielestä päihdevalistuksen on oltava realistista ja asiantuntevaa. Monialainen yhteistyö takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen taistelussa huumeongelmaa ja nuorten syrjäytymistä vastaan.

Asiasanat: Päihteet, nuoriso, huumeiden ensikokeilu, huumausaineriippuvuus, varhainen puuttuminen, ehkäisevä päihdetyö, päihdekasvatus