Sosiaalinen tuki työhyvinvoinnin tekijänä työyhteisössä. Tutkielma työntekijöiden stressikokemuksen ja työyhteisön antaman sosiaalisen tuen yhteydestä Suomessa 2000-luvulla
MERILÄINEN, PETRA (2011)
MERILÄINEN, PETRA
2011
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-03-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21258
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21258
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee palkkatyössä olevien työntekijöiden hyvinvointia Suomessa. Stressinäkökulma tarkastelee työhyvinvointia kielteisestä näkökulmasta. Työstressin katsotaan kuuluvan osaksi työelämää, josta nykyään keskustellaan vilkkaasti erilaisissa medioissa. Usein on puhuttu työelämän kielteisistä muutoksista, mutta tutkimusten valossa työelämässä on tapahtunut myös paljon myönteistä muutosta. Koska ihmisen hyvinvoinnin on todettu olevan yhteydessä sosiaalisiin kontakteihin, voitaisiin päätellä, että sosiaalisella tuella parannetaan myös työhyvinvointia. Sosiaalisen tuen ja stressin yhteyttä koskevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole antaneet yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen. Tutkielman tarkoituksena on siis selvittää, millainen on työyhteisön antaman sosiaalisen tuen yhteys palkkatyössä olevien työntekijöiden stressikokemukseen Suomessa 2000-luvulla.
Sosiaalista tukea mitataan tutkielmassani työyhteisön sosiaalisena tukena ja esimiehen sosiaalisena tukena näkökulmana työntekijöiden oma kokemus. Stressikokemusta mitataan psyykkisenä oireiluna. Tutkimus on tutkimusotteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona toimii Tilastokeskuksen työolotutkimus 2008 (N=4292), joka on edustava otos suomalaisista palkansaajista.
Tulosten mukaan sosiaalinen tuki on yhteydessä työntekijän stressikokemukseen jossakin määrin. Työyhteisön, esimiesten ja työtovereiden sosiaalisen tuen lisääminen vähentää joiltakin osin työntekijän stressikokemusta. Tulokset vahvistivat aikaisemmasta tutkimuksesta nousseita odotuksia. Jatkotutkimuksen kannalta olisi hyödyllistä tutkia aihetta aineistolla, joka mahdollistaisi sosiaalisen tuen mittaamisen useammalla tavalla. Myös stressikäsitteen monipuolisempi tarkastelu voisi tuoda uusia tuloksia.
Asiasanat: sosiaalinen tuki, stressi, hyvinvointi, psyykkinen oireilu, työyhteisö, regressioanalyysi