Sosiaali- ja terveysjärjestöt osana julkista palvelujärjestelmää

Abstract

Tutkielmassani selvitän sosiaali- ja terveysjärjestöjen osaamista, roolia ja kumppanuuksia julkisessa palvelujärjestelmässä. Näitä tarkastelen sekä järjestöjen että kunnan sosiaali- ja terveystoimen näkökulmasta. Olen kiinnostunut siitä miten järjestöjen asiantuntijuutta määritellään, miten heidän paikkansa mielletään osana julkista palvelujärjestelmää sekä minkälaista kuntien ja järjestöjen välinen yhteistyö on. Tutkimusaineistona on kahdeksan puolistrukturoitua teemahaastattelua, joihin osallistui kuusi järjestöjen edustajaa viidestä eri järjestöstä sekä kolme kunnan viranhaltijaa. Analyysin metodina on aineiston teemoittelu.

Sosiaali- ja terveyspalvelut muodostuvat neljän eri sektorin; julkisen, yksityisen sekä niin sanottujen kolmannen ja neljännen sektorin kokonaisuudesta. Sosiaali- ja terveysjärjestöt kuuluvat kolmanteen sektoriin, joka perustuu kansalaistoimintaan ja ihmisten haluun toimia jonkin asian puolesta yhteiseksi hyväksi. Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on jokin hyvinvointiin liittyvä tavoite tai kohderyhmä. Suomessa on arviolta 8500 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Kaksi kolmasosaa toiminnasta ylläpidetään vapaaehtoisvoimin, mutta niissä tehdään myös paljon ammattityötä. Järjestöjen rooli palvelujen tuottajana ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä on korostunut viime vuosina kuntien heikentyneen taloustilanteen vuoksi. Kunnissa on pohdittava miten kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään, missä ja kenen toimesta.

Tutkielman mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöjä pidetään oman toimialansa asiantuntijoina. Sekä kuntien viranhaltijat että järjestöjen edustajat kuvasivat järjestöjen osaamista erikoistuneeksi ja hyväksi. Asiantuntemuksen erityispiirteinä korostuivat vertaistuki ja kokemuksellinen osaaminen. Vertaistukijoiden ja maallikko-osaajien hyödyntäminen tasavertaisina kumppaneina palvelujärjestelmässä vaatii kuitenkin vielä työstämistä. Järjestöjen rooli palvelukentässä nähtiin täydentävänä ja aukkoja paikkaavana. Järjestöt tarjoavat sellaista mihin kunnalla ei ole osaamista tai resurssia sekä reagoivat nopeasti esille tuleviin ongelmiin ja palvelutarpeisiin. Saamastaan arvostuksesta huolimatta järjestöt kokivat vaikeana päästä yhteistyöhön kunnan kanssa. Yhteistyö perustui lähinnä järjestöjen aloitteellisuuteen ja liittyi yleisimmin tiedottamiseen, järjestöjen materiaalin hyödyntämiseen sekä asiakkaiden ohjaamiseen palvelusta toiseen. Yhteistyötä estivät kunnan viranhaltijoiden riittämätön järjestötoimijoiden tuntemus, eri osapuolten erilaiset odotukset yhteistyölle sekä monituottajamallin puutteellinen hallinta. Myös järjestöjen taloudellisen avustusjärjestelmän koettiin tarvitsevan uudistamista. Yhteistyön arveltiin kuitenkin tulevaisuudessa kehittyvän positiiviseen suuntaan.

Asiasanat:Sosiaali- ja terveysjärjestöt, kunta, asiantuntemus, rooli, yhteistyö