Lainvalmistelijoiden näkökulma julkisuuteen. Sata-komitean lainvalmistelijoiden käsitykset julkisesta keskustelusta ja heidän julkisuuskäytäntönsä.
PULKKINEN, TITTA (2011)
2011
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-02-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21222
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21222
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee lainvalmistelijoiden käsityksiä julkisesta keskustelusta ja heidän julkisuuskäytäntöjään. Tutkielmassa selvitetään sosiaaliturvaa uudistavan Sata-komitean valmistelijoiden kautta, millä tavalla julkisuus on läsnä valmistelijoiden työprosessissa, millaisena lainvalmistelijat julkisen keskustelun näkevät ja millaista sen tulisi heidän mielestään olla. Keskeisiä ovat valmistelijoiden omat käsitykset julkisesta keskustelusta ja julkisuuden toiminnasta.
Tutkimusta varten on haastateltu keväällä 2010 kahdeksaa sosiaaliturvan uudistamiskomitean tai sen jaoston jäsentä. Haastattelujen tueksi on tarkasteltu sisällönanalyysin keinoin määrällisesti 278:aa ja myös laadullisesti 120:tä Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä vuosina 2007-2009 julkaistua sosiaaliturvauudistusta koskevaa uutista ja mielipidekirjoitusta.
Tutkimuksessa julkinen keskustelu nähdään yhteisöllisenä totuuden metsästyksenä. Ajatus ponnistaa deliberatiivisen demokratian ihanteesta, jonka mukaan legitiimit päätökset tehdään avoimen julkisen harkinnan kautta. Keskusteluun tulee voida osallistua kaikkien, joita käsiteltävä kysymys koskettaa. Kaikkien tulee olla keskustelussa myös tasavertaisia.
Deliberatiivinen julkisuus ei Aamulehden ja Helsingin Sanomien sosiaaliturvaan käsittelevissä jutuissa toteutunut. Uutisissa ja mielipidekirjoituksissa käsiteltiin laajoja ihmisryhmiä ja intressiristiriitoja herättäviä aiheita, ja pienempiä ihmisryhmiä koskevat teemat jäivät marginaaliin. Keskustelussa pääsivät ääneen ensisijaisesti poliittisen järjestelmän eliitti, kuten valtiovallan ja puolueiden edustajat. Kansalaiset pääsivät esittämään näkemyksiään yksityisen piirin sisältä omasta arkielämästään, kun taas poliittinen eliitti, asiantuntijat ja eturyhmien edustajat puhuvat laajemmin yleisestä intressistä käsin ja argumentoivat faktoilla. Kansalaisille ei tarjota teksteissä samanarvoista pätevyyttä puhua yhteisistä asioista kuin valtaeliitille.
Sata-komitea astui julkisuuteen omaehtoisesti tiedotustilaisuuksien kautta, mutta myös epävirallisesti niin sanottujen vuotojen välityksellä. Vuodot aiheuttivat monen mielestä epätasapainoa mediassa käsiteltäviin näkökulmiin. Monet arvioivat keskustelua sen mukaan, miten päätöksenteon eliitti ja instituutiot ovat päässeet ääneen, ja miten julkisuus edistää tai hankaloittaa sujuvaa päätöksentekoa, tai onko siitä hyötyä itselle tai omalle ryhmälle. Näyttää siltä, että valmistelijat näkevät mediajulkisuuden strategisen toiminnan alueena, jota arvioidaan omien tavoitteiden läpi, ei niinkään yhteisöllisen totuuden metsästyksen paikkana.
Lainvalmistelijat eivät ensisijassa kaivanneet julkiseen keskusteluun lisää kansalaisten ääntä, vaan asiantuntevaa ja koko sosiaaliturvajärjestelmän huomioonottavaa kirjoittelua. Kansalaisten palautteen ja ajatusten hyödyntäminen lainvalmistelussa koetaan ongelmalliseksi niiden henkilökohtaisuuden takia. Niitä on vaikea hyödyntää, kun lakeja tulisi tehdä kaikille, ei vain yhdenlaisille elämäntarinoille. Lainvalmistelijoilla on myös halua vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa, mutta ei vain tiedetä, miten se tulisi tehdä, jotta siitä olisi valmistelussa hyötyä.
Asiasanat:lainvalmistelu, deliberatiivinen demokratia, Jürgen Habermas
Tutkimusta varten on haastateltu keväällä 2010 kahdeksaa sosiaaliturvan uudistamiskomitean tai sen jaoston jäsentä. Haastattelujen tueksi on tarkasteltu sisällönanalyysin keinoin määrällisesti 278:aa ja myös laadullisesti 120:tä Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä vuosina 2007-2009 julkaistua sosiaaliturvauudistusta koskevaa uutista ja mielipidekirjoitusta.
Tutkimuksessa julkinen keskustelu nähdään yhteisöllisenä totuuden metsästyksenä. Ajatus ponnistaa deliberatiivisen demokratian ihanteesta, jonka mukaan legitiimit päätökset tehdään avoimen julkisen harkinnan kautta. Keskusteluun tulee voida osallistua kaikkien, joita käsiteltävä kysymys koskettaa. Kaikkien tulee olla keskustelussa myös tasavertaisia.
Deliberatiivinen julkisuus ei Aamulehden ja Helsingin Sanomien sosiaaliturvaan käsittelevissä jutuissa toteutunut. Uutisissa ja mielipidekirjoituksissa käsiteltiin laajoja ihmisryhmiä ja intressiristiriitoja herättäviä aiheita, ja pienempiä ihmisryhmiä koskevat teemat jäivät marginaaliin. Keskustelussa pääsivät ääneen ensisijaisesti poliittisen järjestelmän eliitti, kuten valtiovallan ja puolueiden edustajat. Kansalaiset pääsivät esittämään näkemyksiään yksityisen piirin sisältä omasta arkielämästään, kun taas poliittinen eliitti, asiantuntijat ja eturyhmien edustajat puhuvat laajemmin yleisestä intressistä käsin ja argumentoivat faktoilla. Kansalaisille ei tarjota teksteissä samanarvoista pätevyyttä puhua yhteisistä asioista kuin valtaeliitille.
Sata-komitea astui julkisuuteen omaehtoisesti tiedotustilaisuuksien kautta, mutta myös epävirallisesti niin sanottujen vuotojen välityksellä. Vuodot aiheuttivat monen mielestä epätasapainoa mediassa käsiteltäviin näkökulmiin. Monet arvioivat keskustelua sen mukaan, miten päätöksenteon eliitti ja instituutiot ovat päässeet ääneen, ja miten julkisuus edistää tai hankaloittaa sujuvaa päätöksentekoa, tai onko siitä hyötyä itselle tai omalle ryhmälle. Näyttää siltä, että valmistelijat näkevät mediajulkisuuden strategisen toiminnan alueena, jota arvioidaan omien tavoitteiden läpi, ei niinkään yhteisöllisen totuuden metsästyksen paikkana.
Lainvalmistelijat eivät ensisijassa kaivanneet julkiseen keskusteluun lisää kansalaisten ääntä, vaan asiantuntevaa ja koko sosiaaliturvajärjestelmän huomioonottavaa kirjoittelua. Kansalaisten palautteen ja ajatusten hyödyntäminen lainvalmistelussa koetaan ongelmalliseksi niiden henkilökohtaisuuden takia. Niitä on vaikea hyödyntää, kun lakeja tulisi tehdä kaikille, ei vain yhdenlaisille elämäntarinoille. Lainvalmistelijoilla on myös halua vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa, mutta ei vain tiedetä, miten se tulisi tehdä, jotta siitä olisi valmistelussa hyötyä.
Asiasanat:lainvalmistelu, deliberatiivinen demokratia, Jürgen Habermas