Yhteiskunnallisten ristiriitaulottuvuuksien ja puoluevalinnan suhde eduskuntavaaleissa 1991-2007 - tilastollinen analyysi
WESTINEN, JUSSI (2011)
2011
Valtio-oppi - Political Science
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-02-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21194
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21194
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -työssäni yhteiskunnallisten ristiriitaulottuvuuksien sekä niihin linkittyvien poliittisten asiakysymysten vaikutusta äänestäjien puoluevalintaan vuosien 1991–2007 eduskuntavaaleissa. Tutkin myös, miten äänestäjien positiot ovat muuttuneet vastaavalla aikavälillä eri ristiriitaulottuvuuksilla eli onko äänestäjäkunta polarisoitunut vai lähentynyt puolueittain tarkasteltuna.
Tutkin kysymyksiä tilastollisin menetelmin ja käytin aineistona eduskuntavaalien yhteyteen ajoittuvia kysely- ja haastattelututkimuksia. Aineistokysymysten paino oli asenneväittämissä ja poliittista ideologiaa mittaavissa kysymyksissä. Hyödynsin työssäni erilaisia jakaumia kuvaavia menetelmiä ja monimuuttujamenetelmiä. Ristiintaulukoinnin, keskiarvovertailun sekä siitä johdetun yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla saatiin vastaus äänestäjien sijaintiin ristiriitaulottuvuuksilla. Logistisen regressioanalyysin avulla voitiin arvioida, lisääkö jonkin asiakysymyksen korostaminen tietyn puolueen kannatusta.
Ristiriitaulottuvuuksien teoriat pohjautuvat Seymour Lipsetin ja Stein Rokkanin esittämiin aatteellisiin vastakohtaisuuksiin puolueiden välillä. Tässä työssä käsiteltävien ristiriitaulottuvuuksien valinta perustui Arend Lijphartin ja Heikki Paloheimon esittämiin jaotteluihin, jotka kuvastavat hyvin Suomen puoluejärjestelmää 1990- ja 2000-luvuilla. Tarkastelin työssäni vasemmiston ja oikeiston, ydinalueiden ja syrjäseutujen, kansallisen ja kansainvälisen suuntauksen, herrojen ja kansan, suomenkielisten ja ruotsinkielisten, konservatiivisten ja liberaalisten moraaliarvojen sekä ekologisten arvojen ja materialististen arvojen vastakkaisuutta. Tarkastelin vain niitä kahdeksaa puoluetta, jolla on ollut yhtäjaksoinen edustus eduskunnassa vuodesta 1991 saakka. Laadin kustakin ristiriitaulottuvuudesta äänestäjiä koskevan hypoteesin teoriakirjallisuuden ja erityisesti puolueiden tekemien ohjelmien perusteella. Hypoteesien mukaan erot olivat joko kasvaneet, pysyneet ennallaan tai vähentyneet puolueiden välillä 1991–2007.
Äänestäjäkunta oli vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella polarisoitunein vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa, mikä oli hypoteesin mukainen tulos. Talous- sosiaalipoliittiset teemat olivat tuolloin erityisen kärjistyneitä. Sosioekonomiset kysymykset selittivät parhaiten Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton sekä osittain SDP:n kannatusta. Ydinalueet–periferia-ulottuvuudella vastakkainasettelu oli kasvanut Keskustan ja Vihreiden osalta. Aluepolitiikan merkitys ja taantuvien alueiden puolustus on selkeytynyt Keskustan kannatusta selittävänä tekijänä. Vihreät on puolestaan asemoitunut vahvemmin Kokoomuksen kanssa lohkeaman kaupunkikeskeisellä laidalla.
Työssä havaittiin, että puolueiden kannattajat olivat hypoteesin mukaisesti lähentyneet toisiaan EU:hun liittyvissä kysymyksissä. Myös olettama siitä, että puolueet ovat loitontuneet toisistaan turvallisuuspolitiikassa, sai vahvistusta. Nato-jäsenyyden havaittiin muodostuneen yhdeksi eniten äänestäjiä puolueittain jakavista kysymyksistä. Kansallinen–kansainvälinen-jakoon liittyvät kysymykset selittivät parhaiten Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton kannatusta.
Jako herroihin ja kansaan kietoutui protestipuolueina Suomessa toimineiden SMP:n ja Perussuomalaisten ympärille. Vastoin odotuksia Perussuomalaiset osoittivat SMP:läisiä yleisemmin epäluottamusta poliitikoita kohtaan ja vaativat heiltä kansanläheisempää otetta. Toisaalta Perussuomalaisten usko hallituspolitiikkaan oli SMP:tä vankempi.
Kielikysymys teki selvän jaon RKP:n ja suomenkielisten puolueiden välille. Kielipolitiikan kärjistyminen näkyi ennakoidusti niin, että RKP näyttäytyy yhä vähemmän houkuttelevana vaihtoehtona suomenkielisille. Lisäksi ruotsinkieliset keskittävät äänensä RKP:lle, jonka kannatus selittyi parhaiten kielivähemmistön etujen turvaamisella ja yhteenkuuluvuuden korostamisella. Arvokonservatismi ja uskonnolliset arvot osoittautuivat Kristillisdemokraattien äänestäjille tärkeimmiksi kysymyksiksi. Lohkeaman toisella laidalla vihreitä voitiin luonnehtia yhä selkeämmin kuria ja järjestystä vieroksuvina sekä sallivaa moraali- ja seksuaalikäsitystä tukevina äänestäjinä.
Yhdenkään puolueen kannattajat eivät erottautuneet erityisen ympäristönsuojelu- tai luonnonsuojelukriittisinä äänestäjinä, mikä vahvisti käsitystä jonkinasteisesta konsensuksesta. Vihreille ekologiset arvot ovat olleet ydinasia, mutta erot muihin puolueisiin ovat kaventuneet. Ydinvoimakysymys on jakanut puoluekenttää 2000-luvulla yhä pahemmin kahtia.
Tutkimustulosteni valossa on perusteltua todeta, että puolueet ovat profiloituneet kokonaisten ristiriitaulottuvuuksien omistajina. Puolueiden on kuitenkin vaikeaa profiloitua vain ideologialleen ominaisimmissa kysymyksissä, sillä niiden on pidettävää yllä yleispuolueen imagoa kannatuksen maksimoimiseksi. Puolueohjelmien ja äänestäjien mielipiteiden osittaisen inkoherenssin tulkittiin johtuvan siitä, että ohjelmista on tullut kattavia paletteja, joissa huomioidaan jokainen äänestäjäsegmentti.
Tutkimus osoitti, ettei Suomessa ole äänestäjien mielipiteiden valossa selkeästi muista yhtenäisempänä erottuvaa hallituspohjaa. Porvarihallitusta (1991–1995) yhdistivät sosio-ekonomiset kysymykset ja ideologisesti muutoin kirjavia sateenkaarihallituksia (1995–2003) Eurooppa-politiikka ja ydinalueiden puolustus. Kaksi viimeisintä hallitusratkaisua tehtiin entistä enemmän vaalituloksen pohjalta, vaikka hallituspuolueiden äänestäjiä erottivat monet seikat.
Asiasanat:vaalitutkimus, äänestäminen, eduskuntavaalit, puolueet
Tutkin kysymyksiä tilastollisin menetelmin ja käytin aineistona eduskuntavaalien yhteyteen ajoittuvia kysely- ja haastattelututkimuksia. Aineistokysymysten paino oli asenneväittämissä ja poliittista ideologiaa mittaavissa kysymyksissä. Hyödynsin työssäni erilaisia jakaumia kuvaavia menetelmiä ja monimuuttujamenetelmiä. Ristiintaulukoinnin, keskiarvovertailun sekä siitä johdetun yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla saatiin vastaus äänestäjien sijaintiin ristiriitaulottuvuuksilla. Logistisen regressioanalyysin avulla voitiin arvioida, lisääkö jonkin asiakysymyksen korostaminen tietyn puolueen kannatusta.
Ristiriitaulottuvuuksien teoriat pohjautuvat Seymour Lipsetin ja Stein Rokkanin esittämiin aatteellisiin vastakohtaisuuksiin puolueiden välillä. Tässä työssä käsiteltävien ristiriitaulottuvuuksien valinta perustui Arend Lijphartin ja Heikki Paloheimon esittämiin jaotteluihin, jotka kuvastavat hyvin Suomen puoluejärjestelmää 1990- ja 2000-luvuilla. Tarkastelin työssäni vasemmiston ja oikeiston, ydinalueiden ja syrjäseutujen, kansallisen ja kansainvälisen suuntauksen, herrojen ja kansan, suomenkielisten ja ruotsinkielisten, konservatiivisten ja liberaalisten moraaliarvojen sekä ekologisten arvojen ja materialististen arvojen vastakkaisuutta. Tarkastelin vain niitä kahdeksaa puoluetta, jolla on ollut yhtäjaksoinen edustus eduskunnassa vuodesta 1991 saakka. Laadin kustakin ristiriitaulottuvuudesta äänestäjiä koskevan hypoteesin teoriakirjallisuuden ja erityisesti puolueiden tekemien ohjelmien perusteella. Hypoteesien mukaan erot olivat joko kasvaneet, pysyneet ennallaan tai vähentyneet puolueiden välillä 1991–2007.
Äänestäjäkunta oli vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella polarisoitunein vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa, mikä oli hypoteesin mukainen tulos. Talous- sosiaalipoliittiset teemat olivat tuolloin erityisen kärjistyneitä. Sosioekonomiset kysymykset selittivät parhaiten Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton sekä osittain SDP:n kannatusta. Ydinalueet–periferia-ulottuvuudella vastakkainasettelu oli kasvanut Keskustan ja Vihreiden osalta. Aluepolitiikan merkitys ja taantuvien alueiden puolustus on selkeytynyt Keskustan kannatusta selittävänä tekijänä. Vihreät on puolestaan asemoitunut vahvemmin Kokoomuksen kanssa lohkeaman kaupunkikeskeisellä laidalla.
Työssä havaittiin, että puolueiden kannattajat olivat hypoteesin mukaisesti lähentyneet toisiaan EU:hun liittyvissä kysymyksissä. Myös olettama siitä, että puolueet ovat loitontuneet toisistaan turvallisuuspolitiikassa, sai vahvistusta. Nato-jäsenyyden havaittiin muodostuneen yhdeksi eniten äänestäjiä puolueittain jakavista kysymyksistä. Kansallinen–kansainvälinen-jakoon liittyvät kysymykset selittivät parhaiten Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton kannatusta.
Jako herroihin ja kansaan kietoutui protestipuolueina Suomessa toimineiden SMP:n ja Perussuomalaisten ympärille. Vastoin odotuksia Perussuomalaiset osoittivat SMP:läisiä yleisemmin epäluottamusta poliitikoita kohtaan ja vaativat heiltä kansanläheisempää otetta. Toisaalta Perussuomalaisten usko hallituspolitiikkaan oli SMP:tä vankempi.
Kielikysymys teki selvän jaon RKP:n ja suomenkielisten puolueiden välille. Kielipolitiikan kärjistyminen näkyi ennakoidusti niin, että RKP näyttäytyy yhä vähemmän houkuttelevana vaihtoehtona suomenkielisille. Lisäksi ruotsinkieliset keskittävät äänensä RKP:lle, jonka kannatus selittyi parhaiten kielivähemmistön etujen turvaamisella ja yhteenkuuluvuuden korostamisella. Arvokonservatismi ja uskonnolliset arvot osoittautuivat Kristillisdemokraattien äänestäjille tärkeimmiksi kysymyksiksi. Lohkeaman toisella laidalla vihreitä voitiin luonnehtia yhä selkeämmin kuria ja järjestystä vieroksuvina sekä sallivaa moraali- ja seksuaalikäsitystä tukevina äänestäjinä.
Yhdenkään puolueen kannattajat eivät erottautuneet erityisen ympäristönsuojelu- tai luonnonsuojelukriittisinä äänestäjinä, mikä vahvisti käsitystä jonkinasteisesta konsensuksesta. Vihreille ekologiset arvot ovat olleet ydinasia, mutta erot muihin puolueisiin ovat kaventuneet. Ydinvoimakysymys on jakanut puoluekenttää 2000-luvulla yhä pahemmin kahtia.
Tutkimustulosteni valossa on perusteltua todeta, että puolueet ovat profiloituneet kokonaisten ristiriitaulottuvuuksien omistajina. Puolueiden on kuitenkin vaikeaa profiloitua vain ideologialleen ominaisimmissa kysymyksissä, sillä niiden on pidettävää yllä yleispuolueen imagoa kannatuksen maksimoimiseksi. Puolueohjelmien ja äänestäjien mielipiteiden osittaisen inkoherenssin tulkittiin johtuvan siitä, että ohjelmista on tullut kattavia paletteja, joissa huomioidaan jokainen äänestäjäsegmentti.
Tutkimus osoitti, ettei Suomessa ole äänestäjien mielipiteiden valossa selkeästi muista yhtenäisempänä erottuvaa hallituspohjaa. Porvarihallitusta (1991–1995) yhdistivät sosio-ekonomiset kysymykset ja ideologisesti muutoin kirjavia sateenkaarihallituksia (1995–2003) Eurooppa-politiikka ja ydinalueiden puolustus. Kaksi viimeisintä hallitusratkaisua tehtiin entistä enemmän vaalituloksen pohjalta, vaikka hallituspuolueiden äänestäjiä erottivat monet seikat.
Asiasanat:vaalitutkimus, äänestäminen, eduskuntavaalit, puolueet