"Ikuisesti kolisevat sanat tyhjyyteen". Kauhajoen kouluampumisen selitystarinat Aamulehdessä

Abstract

Tämä tutkielma tarkastelee sitä, miten vuonna 2008 tapahtunutta Kauhajoen kouluampumista selitetään sanomalehdessä. Aineistona ovat Aamulehden artikkelit kahden viikon ajalta tapahtuman jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sanomalehti tekee ymmärrettäväksi koko kansaa järkyttänyttä, selittämättömältä tuntuvaa tapahtumaa ja millaisen sosiaalisen ongelman se siitä rakentaa. Vuotta aiemmin sattunut kouluampuminen Jokelassa vaikutti Kauhajoen uutisointiin. Kauhajokea ei pidetty enää yksittäistapauksena, vaan sitä alettiin heti selittää ja pohdittiin mitä kouluampuminen edusti. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomioita erityisesti siihen, miten lehdessä käytetään asiantuntijoita, koska heidän lausunnoillaan on merkitystä yleiseen mielipiteeseen. Tutkimuksen viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan asiantilasta tulee ongelma vasta kun se määritellään ongelmaksi. Kouluampumisesta rakennetaan lehdessä seitsemän selitystarinaa. Jokaisessa tarinassa esiintyy joukko asiantuntijoita, kulttuurisesti tarinaan sidottuja hahmoja, jotka puhuvat kategoriansa mukaisella tavalla. Lehden oma ääni sekoittuu asiantuntijoiden puheeseen. Hahmoja on tutkittu jäsenkategorioiden avulla, jotka kuvaavat luokituksia ja kulttuurista ymmärrystä, jolla ihmiset jäsentävät tilanteita ja toisia ihmisiä.Tapahtuma määritellään Aamulehdessä ’kouluampumiseksi’, mikä vie keskustelun edellisiin kouluampumisiin, aseisiin ja kouluun. Pääselitys on, että kontrolli ei toiminut: poliisi, poliitikot ja virkamiehet eivät toimineet riittävän tehokkaasti. He, joita syytetään, puolustautuvat. Syy paikallistuu myös internetin vaarallisuuteen ja mallin antamiseen sekä kouluinstituution yleisiin ongelmiin kuten resurssien puutteeseen ja kouluterveydenhuoltoon. Välittämisen puute ja yhteiskunnan kovat arvot otetaan keskustelun teemoiksi, mutta ne jäävät ilman virallista statusta, lähinnä poliitikkojen tyhjäksi vaalipuheeksi. Lehdessä tuodaan näkyvästi esille myös psyykkiset syyt, ampujasta tehdään psykiatrisia diagnooseja ja koko Suomen nuoriso leimataan poikkeavaksi. Tekijää tai lähipiiriä ei syyllistetä, sen sijaan syytös kohdistetaan ’meihin’ kaikkiin. Selitykset pysyvät kaukana tapahtumapaikasta. Tarinoissa ei pohdita sitä, miksi kouluampujat ovat aina nuoria miehiä, eivätkä nuoret itse saa ääntään kuuluviin.

Kauhajoen kouluampuminen yksinkertaistetaan konkreettiseksi yhteiskunnan kontrolliongelmaksi, joka selitetään ja ratkaistaan. Sekä toimittajat että asiantuntijat pelkistävät asioita ja antavat nopeita tulkintoja. Aineiston läpi kulkee selittämisen pakko ja samalla vaikeus. Media kutsuu julkisuuteen tarinoihin itsestään selvästi kuuluvia asiantuntijoita hierarkian huipulta kuten poliitikkoja, lääkäreitä ja opettajia. Jos muut haluavat äänensä kuuluviin, heidän on otettava itse paikkansa, esimerkiksi mielipidekirjoituksissa. Sosiaalityölle ei anneta ääntä lainkaan, eikä se sitä myöskään itse ota. Tutkimus osoittaa, miten vahva rooli medialla on ongelman määrittelijänä. Se pyrkii tuomaan myös uutta näkökulmaa julkisuuteen haastetun asiantuntijan rooliin.

Asiasanat:Kauhajoki, kouluampuminen, asiantuntija, sosiaalinen konstruktionismi, jäsenkategoria, sosiaalinen ongelma