Irtisanomisuutisoinnin anatomia. Metsäteollisuuden syyskuun 2008 irtisanomisaallon uutisdiskurssit Kainuun Sanomissa, Etelä-Saimaassa, Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa
UOTILA, TIINA (2011)
UOTILA, TIINA
2011
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-02-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21164
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21164
Tiivistelmä
Tiedotusopin pro gradu -tutkielmassani perehdyn irtisanomisuutisointiin ja sen erilaisiin näkökulmiin. Pyrin selvittämään, millaisia erilaisia puhunnan tapoja eli diskursseja uutisoinnissa esiintyy. Tarkastelen muun muassa, onko irtisanomisuutisoinnissa havaittavissa hallitsevia diskursseja, kuinka moniäänisyys ilmenee uutisissa diskursiivisella tasolla sekä voidaanko erilaisia alueellisuuden puhunnan näkökulmia nähdä irtisanomisia koskevassa uutisoinnissa.
Irtisanomisista uutisoidaan sanomalehdissä usein näyttävästi, sillä tapahtumilla on suuri vaikutus niille alueille, joilla irtisanomiset tapahtuvat. Siksi haluan tutkielmassani selvittää, kuinka irtisanomisista uutisoidaan eri puolilla Suomea ilmestyvissä alueellisissa sanomalehdissä. Tarkastelen tutkielmassani metsäteollisuuden irtisanomisaalloksi nimeämääni tapahtumaketjua, jossa kaksi suurta metsäteollisuuden yhtiötä ilmoitti syyskuussa 2008 lähivuosien irtisanomisaikeistaan Suomessa. Tutkimusaineistoni muodostuu Kainuun Sanomista, Etelä-Saimaasta, Aamulehdestä ja Helsingin Sanomista. Juttutyyppinä keskityn lehtien uutisaineistoon.
Tarkastelen tutkimusongelmaani diskurssianalyyttisin menetelmin. Diskurssianalyysi on laaja tutkimusmetodologinen viitekehys, jossa kiinnitetään huomiota erilaisiin kielen tasolla ilmeneviin puhunnan tapoihin eli diskursseihin.
Irtisanomisuutisoinnissa tapahtumista uutisoidaan useilla eri tavoilla, jotka toistuvat hyvin samankaltaisina huolimatta siitä, mikä sanomalehti kulloinkin on kyseessä. Keskeisiä diskursseja ovat väistämättömyyden, tulevaisuuden toivon, pyhän hyväntekijän ja yhtiövastuun diskurssit. Alueellisuus puolestaan ilmenee tutkimusaineistossani samassa veneessä -diskurssin, marttyyritehtaan diskurssin sekä Suomi maailmalla -diskurssin valossa. Näistä hallitsevimpia ovat tulevaisuuden toivon ja väistämättömyyden diskurssit sekä samassa veneessä -diskurssi. Moniäänisyyttä voidaan tarkastella sekä määrällisesti että sisällöllisesti. Määrällisesti eri puhujatahot saavat monipuolisesti äänensä kuuluviin, mutta sisällöllisesti puhujille lankeaa uutisoinnissa erilainen ja eriarvoinen rooli. Jutuissa ongelmaksi muodostuu myös heikko sisällöllinen moniäänisyys, jolloin eri puhujatahojen välille ei synny uutisten sisällä dialogista vastavuoroisuutta ja keskusteluyhteyttä, vaan eri puhujatahojen kommentit esiintyvät uutisoinnissa irrallisina.
Asiasanat: uutinen, diskurssi, irtisanominen, sanomalehti, irtisanomisuutisointi, talousjournalismi, alueellisuus