Vanhojen ihmisten saama epävirallinen ja virallinen apu, sekä toimintakykyisyys eri vuosikymmeninä
HELMINEN, SANNA (2010)
2010
Kansanterveystiede - Public Health
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-12-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21127
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21127
Tiivistelmä
Vanhojen ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti ja samalla myös avuntarve lisääntyy. Suurin syy avuntarpeeseen vanhalla iällä on toimintakyvyn heikkeneminen. Vaikka vanhojen toimintakyky paranisikin tulevaisuudessa, avuntarve tulee lisääntymään, sillä määrällisesti vanhoja on jatkuvasti yhä enemmän. Avuntarvitsijoita on siis jatkuvasti enemmän, mutta vanhuspalveluja on viime vuosina kohdennettu vain eniten apua tarvitseville ja avun piiriin pääseminen on vaikeutunut. Julkinen valta on ensisijaisesti vastuussa vanhojen hoidosta, mutta ovatko yhteiskunnalliset muutokset johtaneet siihen, että epävirallinen apu, yleisimmin vanhan omaiset, ovat tulleet yhä tärkeämmäksi avunlähteeksi?
Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko epävirallisen ja virallisen avun osuudessa tapahtunut muutoksia tultaessa 70-luvulta nykypäivään ja samalla ottaa huomioon vanhojen toimintakyvyn muutokset ja mahdollisten muiden taustamuuttujien (sukupuolen, asuinmuodon ja tutkimusvuoden) yhteys avunlähteisiin. Tutkimusaineistona käytettiin Tampereen eläkeikäisten seurantatutkimuksen (TamELSA) haastatteluja vuosilta 1979, 1989, 1999 ja 2006. Tutkittaviksi poimittiin kotona asuvat 80–89-vuotiaat (1979 = 248, 1989 = 118, 1999 = 84, 2006 = 133), joiden tärkeimpiä avunlähteitä ja toimintakykyisyyttä tarkasteltiin. Toimintakyvyn mittarina käytettiin yhdeksästä kysymyksestä koostuvaa ADL-mittaria. Tutkimusmenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, χ²-testiä ja logistista regressiota.
Tutkimus osoitti, että tärkein avunlähde kunakin tutkimusvuonna olivat omaiset; naisia auttoivat eniten omat lapset, miehiä puoliso. Puolisoiden merkitys oli noussut tultaessa nykypäivään. Virallista apua piti tärkeimpänä avunlähteenä 13–32 % tutkittavista, naiset miehiä useammin ja korkeimmillaan luku oli vuonna 1999, alimmillaan vuonna 2006. Tutkittavista melko iso osa (19–30 %) ei saanut päivittäisiin toimiinsa apua keneltäkään, korkeimmillaan osuus oli vuonna 2006. Tämä kertoo siitä, että suurella osalla tutkittavista oli hyvä toimintakyky ja itsenäisesti selviytyviä olikin jokaisena tutkimusvuonna vähän vajaa tai reilu puolet tutkittavista. Paljon apua tarvitsevia oli 2–15 % tutkittavista, korkeimmillaan luku oli vuonna 2006.
Sukupuoli ja toimintakykyisyys olivat yhteydessä siihen, saivatko tutkittavat apua lainkaan. Naiset saivat miehiä todennäköisemmin apua ja huonokuntoiset paremman toimintakyvyn omaavia todennäköisemmin. Viralliselta taholta saadun avun todennäköisyyteen olivat yhteydessä tutkimusvuosi ja asuinmuoto. Yksin asuvat saivat todennäköisemmin apua viralliselta taholta kuin jonkin kanssa asuvat. Vuosina 1979, 1989 ja 1999 oli todennäköisempää saada virallista apua kuin vuonna 2006.
Asiasanat:vanha, epävirallinen apu, virallinen apu, toimintakyky, ADL-toiminnot
Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko epävirallisen ja virallisen avun osuudessa tapahtunut muutoksia tultaessa 70-luvulta nykypäivään ja samalla ottaa huomioon vanhojen toimintakyvyn muutokset ja mahdollisten muiden taustamuuttujien (sukupuolen, asuinmuodon ja tutkimusvuoden) yhteys avunlähteisiin. Tutkimusaineistona käytettiin Tampereen eläkeikäisten seurantatutkimuksen (TamELSA) haastatteluja vuosilta 1979, 1989, 1999 ja 2006. Tutkittaviksi poimittiin kotona asuvat 80–89-vuotiaat (1979 = 248, 1989 = 118, 1999 = 84, 2006 = 133), joiden tärkeimpiä avunlähteitä ja toimintakykyisyyttä tarkasteltiin. Toimintakyvyn mittarina käytettiin yhdeksästä kysymyksestä koostuvaa ADL-mittaria. Tutkimusmenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, χ²-testiä ja logistista regressiota.
Tutkimus osoitti, että tärkein avunlähde kunakin tutkimusvuonna olivat omaiset; naisia auttoivat eniten omat lapset, miehiä puoliso. Puolisoiden merkitys oli noussut tultaessa nykypäivään. Virallista apua piti tärkeimpänä avunlähteenä 13–32 % tutkittavista, naiset miehiä useammin ja korkeimmillaan luku oli vuonna 1999, alimmillaan vuonna 2006. Tutkittavista melko iso osa (19–30 %) ei saanut päivittäisiin toimiinsa apua keneltäkään, korkeimmillaan osuus oli vuonna 2006. Tämä kertoo siitä, että suurella osalla tutkittavista oli hyvä toimintakyky ja itsenäisesti selviytyviä olikin jokaisena tutkimusvuonna vähän vajaa tai reilu puolet tutkittavista. Paljon apua tarvitsevia oli 2–15 % tutkittavista, korkeimmillaan luku oli vuonna 2006.
Sukupuoli ja toimintakykyisyys olivat yhteydessä siihen, saivatko tutkittavat apua lainkaan. Naiset saivat miehiä todennäköisemmin apua ja huonokuntoiset paremman toimintakyvyn omaavia todennäköisemmin. Viralliselta taholta saadun avun todennäköisyyteen olivat yhteydessä tutkimusvuosi ja asuinmuoto. Yksin asuvat saivat todennäköisemmin apua viralliselta taholta kuin jonkin kanssa asuvat. Vuosina 1979, 1989 ja 1999 oli todennäköisempää saada virallista apua kuin vuonna 2006.
Asiasanat:vanha, epävirallinen apu, virallinen apu, toimintakyky, ADL-toiminnot