Hukutettu pukumies - Väkivaltaisten kohtausten funktiot näytelmissä SPRL ja Quai ouest
KERÄNEN, ANJA (2010)
KERÄNEN, ANJA
2010
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-12-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21084
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21084
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee väkivaltaisten kohtausten funktioita näytelmissä SPRL – Perheyritys sekä Quai ouest – Läntinen satamalaituri. Tutkimuskohteinani ovat Jean-Benoît Ugeux’n käsikirjoittama ja ohjaama SPRL vuodelta 2009 ja Rachid Zanoudan Quai ouest -toteutus vuodelta 2010. Quai ouestin alunperin on kirjoittanut Bernard-Marie Koltès vuonna 1986. Tutkielmani analysoi molempien näytelmien väkivaltaisia kohtauksia ja pyrkii hahmottamaan niiden merkityksiä näytelmän sisäisen maailman kuin myös näytelmän ulkopuolisen maailman kannalta. Pyrin hahmottamaan kohtausten funktioita myös niiden poliittiselta kannalta ja laajentamaan tulkintaani myös eurooppalaiseen kontekstiin molempien näytelmien ollessa osa eurooppalaista kulttuuriprojekti PROSPEROA.
SPRL ja Quai ouest sisältävät erilaisia väkivaltaisia kohtauksia, jotka olen jakanut henkiseen, rakenteelliseen ja fyysiseen väkivaltaan. Väkivaltaisia kohtauksia kuten SPRL:ssä kuvattua isän suorittamaa poikansa hukutusta että Quai ouestissa tapahtuvia raiskaus- ja tappokohtauksia analysoin esimerkiksi kuvataiteen tohtori Teemu Mäen väkivaltakäsitysten, Antonin Artaud’n teatteriteorioiden sekä dramaturgi Juha-Pekka Hotisen että Tuomas Timosen väkivallan ohjaamiseen liittyvien näkemysten kautta. Fyysisen väkivallan esittämisen ohella pyrin hahmottamaan myös henkisen ja rakenteellisen väkivallan esittämisen funktioita SPRL:ssä ja Quai ouestissa. Tutkielmani osoittaa väkivaltaisten kohtausten laajalle ulottuvat vaikutukset niin näytelmien sisäisessä maailmassa esitellyille henkilöhahmoille kuin myös väkivaltaa teatterissa todistavalle ja sitä analysoivalle katsojalle.
Asiasanat:teatteriväkivalta, Bernard-Marie Koltès, Jean-Benoît Ugeux, Rachid Zanouda, rakenteellinen väkivalta, estetisointi, PROSPERO