"OH I DID NOT SAY IT IN SUCH LIMPID LANGUAGE" Ironian epävakaus ja apofaattisuus Samuel Beckettin teoksissa Molloy, Malone Dies, ja The Unnamable

Abstract

Tutkielma käsittelee ironiaa Samuel Beckettin (1906–1989) trilogiassa Molloy, Malone Dies ja The Unnamable. Tavoitteena on selvittää, minkälaisesta ironiasta trilogiassa on kyse, mutta pyrin myös tarkastelemaan, minkälaisia vaatimuksia Beckettin tekstit asettavat ironian teorioille. Yhtenä tutkimukseni haasteena onkin sellaisen käsityksen muodostaminen ironiasta, joka soveltuu Beckettin tutkimiseen.

Lähestyn trilogian ironiaa kolmesta näkökulmasta. Luvussa kaksi lähtökohtana toimii Wayne C. Boothin jaottelu vakaaseen ja epävakaaseen ironiaan. Tarkastelen Beckettille tyypillistä kielen epäonnistumista tai huonostisanomista (epävakaana) ironisena diskurssina. Pyrin osoittamaan Beckettin ironian olevan tyypillisen epävakaata, toisin sanoen ironiaa, joka ei asetu aukottomasti mihinkään lopulliseen tulkintaan ja joka jatkuvasti lykkää omaa merkitystään.

Merkittävää trilogiassa verrattuna Beckettin aiempaan tuotantoon on painopisteen siirtyminen minäkerrontaan ja kertomiseen itseensä. Tämän vuoksi tarkastelen kolmannessa luvussa ironista subjektia ja trilogian kertojien itsetietoisuutta. Itsereflektiivisyys ilmenee erityisesti kertojien tavassa jatkuvasti kyseenalaistaa kertomaansa. Käytän hyväkseni paitsi romanttiselle ironialle tyypillistä osallistuvaa kertojaa, myös Paul de Manin näkemyksiä ironisesta, kahtiajakautuneesta subjektista. Ironia ilmentää ristiriitaisuutta ja etäisyyttä lausumisen subjektin ja lausuman subjektin välillä.

Neljännessä luvussa lähestyn ironiaa subjektin skeptisenä asenteena suoraa, vilpitöntä kieltä kohtaan. Erityisesti tarkastelen apofaattisuuden – eli kieltävän, hiljaisuuteen kääntyvän kielen – ja ironian suhdetta. Tutkielmani lähtökohtiin kuuluu oletus, että teosten apofaattisuus jättää leimansa myös teosten ironiaan. Apofaattisuuden ja ironian yhtäläisyydet ovat tutkimuskirjallisuudessa jääneet vähälle huomiolle, vaikka kielen asema ja kertomisen ehdot ovat keskeisiä ongelmia sekä ironian että apofaattisuuden piirissä. Hahmotellessani apofaattista ironiaa käytän hyväkseni Sören Kierkegaardin näkemystä ironiasta ei-minkään sanomisena. Katson ironian toimivan apofaattisena keinona niin, että se sanojen avulla ilmaisee kriittistä ja pilkallistakin asennetta sanoja kohtaan.

Asiasanat:Samuel Beckett, Molloy, Malone Dies, The Unnamable, ironia, romanttinen ironia, koomisuus, huumori, tragikoomisuus, nauru, apofaattisuus, ei-mikään, kieli, subjekti, minä, itsereflektio, epäonnistuminen