Pakenemisen tematiikka ja kulttuurien kritiikki Olavi Paavolaisen teoksessa Lähtö ja loitsu

Abstract

Tarkastelen pro gradu - tutkielmassani Olavi Paavolaisen vuonna 1937 ilmestynyttä matkakirjaa Lähtö ja loitsu. Tutkimukseni keskittyy yhtäältä pakenemisen teemaan ja toisaalta Paavolaiselle tyypilliseen kulttuurikritiikkiin. Pako toteutuu teoksessa pakona Suomen ahdistavasta kulttuuri-ilmapiiristä ja Euroopan sotaa enteilevästä tilanteesta, mutta kuvautuu myös haluna päästä karkuun turvallisesta ja totutusta ympäristöstä. Pakeneminen näyttäytyy näin Lähdössä ja loitsussa erilaisin tavoin ja näitä tapoja pyrin tutkimuksessani tulkitsemaan. Pakenemisen ohella matkan eri vaiheissa koettujen kulttuuripiirteiden kritiikki on avainasemassa. Asetan Paavolaisen korostetun kulttuurikriittiseksi matkakirjailijaksi ja analysoin matkan tapahtumia osin koettujen kulttuuripiirteiden, osin Paavolaisen kirjailijapersoonan kautta. Pyrin myös osoittamaan Lähdön ja loitsun kuuluvan sirpaleisesta rakenteestaan huolimatta (tai kenties juuri siksi) oleellisesti matkakirjallisuuden ajoittain problemaattisen lajimääritelmän piiriin.

Lähtö ja loitsu ei ole puhtaan kaunokirjallisuuden lajiedustaja ja siksi tuen tutkimustani silkkaa kirjallisuudentutkimuksellista teoriapohjaa laajemmalla lähdetarjonnalla. Oleellisimmat lähteeni tukevat teoriaani luonnon asemasta eräänä Lähdön ja loitsun pakopaikkana ja ajatusta matkan ja siitä rakennetun representaation eroista.

Tutkimukseni perustuu kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen välimaastoon sijoittuessaan monille vastinpareille. Luonnon ja kulttuurin dualismi seuraa Paavolaista koko matkan ajan ja siten myös läpi tutkimukseni. Eräs oleellisin tavoitteeni onkin tarkastella tuota kahtiajakoa mahdollisimman laajasta näkökulmasta, nähden vastinparit ja ristiriidat matkakirjallisuudelle tyypillisenä ja sitä hedelmöittävänä elementtinä.