Iranin islamilainen vallankumous ja sen yhteiskunnalliset seuraukset. Ilmiön taustaa, syitä ja seurauksia
JALILI-MONIR, BABEK (2010)
JALILI-MONIR, BABEK
2010
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-11-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21025
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21025
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelun kohteena on yli 30 vuoden takainen ilmiö, joka vaikutti erittäin merkittävällä tavalla kokonaisen kansakunnan kehitykseen sekä uuden kansallisen identiteetin muotoutumiseen. Sen vaikutukset sekä seuraukset ovat myös ulottuneet aina nykypäiviin saakka. Kyseessä on Iranin vallankumous, joka päätti maassa valtaa pitäneen pitkäaikaisen monarkian ja nosti kumousta seuranneiden valtataistelujen päätteeksi valtaan papiston etuja sekä oikeuksia ajavan ääriuskonnollisen šiialaisen hallinnon.
Varsinaisena tutkimustehtävänä tarkastellaan sitä, miten islamilainen vallankumous vaikutti iranilaisen yhteiskunnan kehitykseen vallanvaihtoa seuranneena aikana vanhasta monarkistisesta järjestelmästä kohti uutta teokraattista hallintoa ja millaisina nämä vaikutukset ilmenivät käytännössä. Tarkastelu käsittää kronologisesti vuosien 1978–79 tapahtumat, joita voisi kuvailla liioittelematta vähintäänkin kaoottisiksi ja joiden yhteydessä tapahtui asioita, jotka raivasivat vääjäämättä tietä kohti vallankumousta. Jokaista ilmiötä edeltävät erinäiset tapahtumat, jotka vaikuttavat myöhemmin itse ilmiöön. Näin myös vallankumousta valotetaan samalla tavoin ilmiöön liittyvillä taustatiedoilla, jotta sen syyt tulisivat ymmärrettävämmiksi. Vallankumousta seuranneesta kehityksestä vuoden 1979 kuluessa tarkasteltavana ovat ennen kaikkea naisten aseman muutos uusien vallanpitäjien alaisuudessa, maan poliittisen opposition asema muuttuneessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ja Iranissa asuvien merkittävimpien kansallisten sekä uskonnollisten vähemmistöjen asema.
Tutkimustehtävää on lähestytty lähteiden osalta kolmesta eri suunnasta. Ensimmäisen lähderyhmän muodostaa kahdesta Iranissa syntyneestä ja itsekin kansalliseen vähemmistöryhmään kuuluvasta, mutta jo pitkään Suomessa asuneesta henkilöstä tehty haastatteluaineisto, jossa nämä kertovat henkilökohtaisesti kokemuksistaan sekä erilaisista näkemistään asioista vuosien 1978–79 Iranissa. Toisena lähderyhmänä ovat internet-lähteet, joissa käsitellään ilmiöön liittyviä tapahtumia. Kolmantena lähderyhmänä toimii puolestaan aihetta käsittelevä kirjallisuusaineisto, jonka piiriin kuuluu sekä iranilaisia että ulkomaisia kirjoittajia. Aineiston osalta erityisesti haastattelut ovat mielekkäitä siinä mielessä, että niistä välittyy tietyllä tavalla syvällisempi sekä elämyksellisempi ulottuvuus ja tapahtumat saavat inhimillisen äänen.
Tutkimusmetodina on käytetty sekä empiiristä eli kokemusperäistä menetelmää että perinteistä teoreettista lähestymistapaa, jossa tutkittavaa kysymystä lähdetään tarkastelemaan kirjallisen aineiston ja sen sisällön pohjalta. Tutkimus sisältää myös vahvasti tapahtumahistoriallisia elementtejä. Lisäksi ennen kaikkea vallankumoukseen olennaisesti liittyvän Ruhollah Khomeinin yhteydessä esiintyy henkilöhistoriallista kerrontaa. Tutkimusmenetelmien käyttö on osittain samanaikaista ja päällekkäistä, kun silminnäkijöinä toimineet haastateltavat henkilöt täydentävät omilla tiedoillaan muita vallankumouksesta kirjoittaneita auktoreita.
Tutkimus osoitti, että vuosien 1978–79 tapahtumat olivat ajamassa väistämättä monarkiaa lopullisesti alas iranilaisen valtajärjestelmän huipulta. Lisäksi tuli ilmi, että vuoden 1979 vallankumous ei ollut suinkaan yhden samaa asiaa ja yhteisiksi koettuja asioita ajaneen ryhmän ajama liike, vaan siinä oli mukana monia erilaisia toisistaan hyvin paljon eroavia poliittisia ryhmittymiä kuten esimerkiksi maltillisia vasemmistolaisia, marxilaisesti suuntautuneita, maallistuneita liberaaleja ja kansallismielisiä. Lopulta näiden joukosta vallan huipulle noussut radikaali šiialainen papisto oli vain yksi osapuoli muiden joukossa, mutta se taktikoi taitavasti ja käytti hyväkseen entisten liittolaisten välisiä ristiriitoja nousten siten lopullisesti valtaan.
Saatuaan vallan käsiinsä Khomeini sekä myöhemmin tämän seuraajat loivat Iranista uskonnollisiin arvoihin nojautuvan poliisivaltion, jossa monia kansalaisten perusoikeuksia ja -vapauksia poljettiin räikeästi. Iran katkaisi asteittain suhteensa muihin valtioihin ja eristäytyi vähitellen yhä enemmän ulkomaailmasta, kun teokraattiset vallanpitäjät korostivat pyrkimystään luoda ”Jumalan valtakunta” maan päälle. Kaikkia muita pidettiin huonoina ja omaa järjestelmää parhaana mahdollisena. Tällaisen todellisuudentajun hämärtymisen seurauksena oli Iranin yhteiskunnallisen, taloudellisen ja poliittisen järjestelmän taantuminen, monien saavutettujen uudistusten haihtuminen sekä kehityksen siirtyminen monta askelta taaksepäin. Loppujen lopuksi tavallinen kansa oli se, joka kärsi eniten tästä kehityksestä.
Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen ja Khomeinin perintö ovat eläneet vahvoina myös hänen seuraajiensa aikana. Suuren uskonnollisen johtajan opit ovat saaneet suoranaisen kaanonin aseman ja toiminta jatkuu käytännössä yhtä kovaotteisena kuin vallankumouksen alkuaikoina, ellei jopa vielä pahemmassa muodossa. Erona on kuitenkin se, että nykyisin kansalaiset ovat muuttuneet entistä itsetietoisemmiksi ja vastarinta on muuttunut hiljaisesta vähitellen äänekkäämmäksi. Vaikka järjestelmä on osoittautunut edelleen elinkelpoiseksi, sen väistämätön loppu häämöttää kuitenkin jossakin lähitulevaisuudessa. Vaikea yhteiskunnallinen tilanne jatkunee varmasti siihen saakka, kunnes tämä tapahtuu.
Asiasanat: islaminusko, monarkia, naiset, oppositio, papisto, šiialaisuus, teokratia, vallankumous, vähemmistöt, yhteiskunta
Varsinaisena tutkimustehtävänä tarkastellaan sitä, miten islamilainen vallankumous vaikutti iranilaisen yhteiskunnan kehitykseen vallanvaihtoa seuranneena aikana vanhasta monarkistisesta järjestelmästä kohti uutta teokraattista hallintoa ja millaisina nämä vaikutukset ilmenivät käytännössä. Tarkastelu käsittää kronologisesti vuosien 1978–79 tapahtumat, joita voisi kuvailla liioittelematta vähintäänkin kaoottisiksi ja joiden yhteydessä tapahtui asioita, jotka raivasivat vääjäämättä tietä kohti vallankumousta. Jokaista ilmiötä edeltävät erinäiset tapahtumat, jotka vaikuttavat myöhemmin itse ilmiöön. Näin myös vallankumousta valotetaan samalla tavoin ilmiöön liittyvillä taustatiedoilla, jotta sen syyt tulisivat ymmärrettävämmiksi. Vallankumousta seuranneesta kehityksestä vuoden 1979 kuluessa tarkasteltavana ovat ennen kaikkea naisten aseman muutos uusien vallanpitäjien alaisuudessa, maan poliittisen opposition asema muuttuneessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ja Iranissa asuvien merkittävimpien kansallisten sekä uskonnollisten vähemmistöjen asema.
Tutkimustehtävää on lähestytty lähteiden osalta kolmesta eri suunnasta. Ensimmäisen lähderyhmän muodostaa kahdesta Iranissa syntyneestä ja itsekin kansalliseen vähemmistöryhmään kuuluvasta, mutta jo pitkään Suomessa asuneesta henkilöstä tehty haastatteluaineisto, jossa nämä kertovat henkilökohtaisesti kokemuksistaan sekä erilaisista näkemistään asioista vuosien 1978–79 Iranissa. Toisena lähderyhmänä ovat internet-lähteet, joissa käsitellään ilmiöön liittyviä tapahtumia. Kolmantena lähderyhmänä toimii puolestaan aihetta käsittelevä kirjallisuusaineisto, jonka piiriin kuuluu sekä iranilaisia että ulkomaisia kirjoittajia. Aineiston osalta erityisesti haastattelut ovat mielekkäitä siinä mielessä, että niistä välittyy tietyllä tavalla syvällisempi sekä elämyksellisempi ulottuvuus ja tapahtumat saavat inhimillisen äänen.
Tutkimusmetodina on käytetty sekä empiiristä eli kokemusperäistä menetelmää että perinteistä teoreettista lähestymistapaa, jossa tutkittavaa kysymystä lähdetään tarkastelemaan kirjallisen aineiston ja sen sisällön pohjalta. Tutkimus sisältää myös vahvasti tapahtumahistoriallisia elementtejä. Lisäksi ennen kaikkea vallankumoukseen olennaisesti liittyvän Ruhollah Khomeinin yhteydessä esiintyy henkilöhistoriallista kerrontaa. Tutkimusmenetelmien käyttö on osittain samanaikaista ja päällekkäistä, kun silminnäkijöinä toimineet haastateltavat henkilöt täydentävät omilla tiedoillaan muita vallankumouksesta kirjoittaneita auktoreita.
Tutkimus osoitti, että vuosien 1978–79 tapahtumat olivat ajamassa väistämättä monarkiaa lopullisesti alas iranilaisen valtajärjestelmän huipulta. Lisäksi tuli ilmi, että vuoden 1979 vallankumous ei ollut suinkaan yhden samaa asiaa ja yhteisiksi koettuja asioita ajaneen ryhmän ajama liike, vaan siinä oli mukana monia erilaisia toisistaan hyvin paljon eroavia poliittisia ryhmittymiä kuten esimerkiksi maltillisia vasemmistolaisia, marxilaisesti suuntautuneita, maallistuneita liberaaleja ja kansallismielisiä. Lopulta näiden joukosta vallan huipulle noussut radikaali šiialainen papisto oli vain yksi osapuoli muiden joukossa, mutta se taktikoi taitavasti ja käytti hyväkseen entisten liittolaisten välisiä ristiriitoja nousten siten lopullisesti valtaan.
Saatuaan vallan käsiinsä Khomeini sekä myöhemmin tämän seuraajat loivat Iranista uskonnollisiin arvoihin nojautuvan poliisivaltion, jossa monia kansalaisten perusoikeuksia ja -vapauksia poljettiin räikeästi. Iran katkaisi asteittain suhteensa muihin valtioihin ja eristäytyi vähitellen yhä enemmän ulkomaailmasta, kun teokraattiset vallanpitäjät korostivat pyrkimystään luoda ”Jumalan valtakunta” maan päälle. Kaikkia muita pidettiin huonoina ja omaa järjestelmää parhaana mahdollisena. Tällaisen todellisuudentajun hämärtymisen seurauksena oli Iranin yhteiskunnallisen, taloudellisen ja poliittisen järjestelmän taantuminen, monien saavutettujen uudistusten haihtuminen sekä kehityksen siirtyminen monta askelta taaksepäin. Loppujen lopuksi tavallinen kansa oli se, joka kärsi eniten tästä kehityksestä.
Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen ja Khomeinin perintö ovat eläneet vahvoina myös hänen seuraajiensa aikana. Suuren uskonnollisen johtajan opit ovat saaneet suoranaisen kaanonin aseman ja toiminta jatkuu käytännössä yhtä kovaotteisena kuin vallankumouksen alkuaikoina, ellei jopa vielä pahemmassa muodossa. Erona on kuitenkin se, että nykyisin kansalaiset ovat muuttuneet entistä itsetietoisemmiksi ja vastarinta on muuttunut hiljaisesta vähitellen äänekkäämmäksi. Vaikka järjestelmä on osoittautunut edelleen elinkelpoiseksi, sen väistämätön loppu häämöttää kuitenkin jossakin lähitulevaisuudessa. Vaikea yhteiskunnallinen tilanne jatkunee varmasti siihen saakka, kunnes tämä tapahtuu.
Asiasanat: islaminusko, monarkia, naiset, oppositio, papisto, šiialaisuus, teokratia, vallankumous, vähemmistöt, yhteiskunta