Kyllä kansa edelleen tietää. Retorinen analyysi Timo Soinin imagonluonnin elementeistä
MERILÄINEN, MAIJA (2010)
MERILÄINEN, MAIJA
2010
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-11-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21017
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21017
Tiivistelmä
Pro gradu-tutkielmassani perehdyn Timo Soinin imagoon ja sen rakentumiseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini on kasvattanut suuresti suosiotaan viime vuosina ja noussut marginaalista erääksi Suomen suosituimmista poliitikoista. Pyrin löytämään erilaisia elementtejä, joilla hän pyrkii vaikuttamaan välittämäänsä mielikuvaan. Tutkimuksessa olen perehtynyt erityisesti populismiin merkittävänä osana Soinin imagoa.
Tarkoituksenani on perehtyä Soinin sanomaan mahdollisimman puhtaana, ilman median toimimista sanoman välittäjänä, joten tutkimukseni aineistona toimivat Soinin blogi sekä hänen omaelämänkertansa ”Maisterisjätkä”. Tutkimusmetodiksi olen valinnut retorisen tutkimuksen, perehtyen erityisesti Burken identifikaation käsitteeseen. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat rinnakkain imagotutkimus sekä populismitutkimus. Imagotutkimukseen olen tuonut yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen lisäksi kaupallisen markkinointitutkimuksen piirteitä.
Löysin Soinin imagosta keskeisiä elementtejä, joita hän vahvistaa teksteissään. Ne olivat kansanomainen persoona ja harrastukset, kansan kielellä puhuminen sekä kansan asialle omistautuminen, Euroopan unionin vastustus ja esittäytyminen suomalaisten ja Suomen itsemääräämisoikeuden puolustajana, valtapuolueiden kritisointi ja asettuminen niiden vaihtoehdoksi sekä puolueensa puheenjohtajana toimiminen ja johtajuuden tuoma arvovalta. Lähes joka elementissä näkyi vahva populismin vaikutus. Tutkimuksen perusteella esitän, että laaja-alaista suosiota tavoittelevan poliitikon imagon on oltava monipuolinen ja perustuttava useisiin eri elementteihin. Laaja-alainen imago on yhteen asiaan keskittymistä aidompi ja antaa tarttumapintaa yksipuolista imagoa laajemmalle yleisölle, vahvistaen näin muodostamansa mielikuvan merkitystä ja voimakkuutta.