Historia nykyisyyden tieteenä. Historiatieteen identiteetti J. E. Salomaan historianfilosofiassa.
MÄNNIKKÖ, ILKKA (2010)
2010
Filosofia - Philosophy
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-10-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20932
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20932
Tiivistelmä
Jalmari Edvard Salomaa (1891-1960) muotoili oman historianfilosofian järjestelmänsä 1940-luvulla teokseksi Historia ja nykyaika, joka ilmestyi vuonna 1950 saksankielisenä nimellä Philosophie der Geschichte. Tutkielmassani tarkastelen Salomaan käsityksiä historiatieteen luonteesta. Hän käsitteli historianfilosofisissa kirjoituksissaan systemaattisesti historiatieteen mahdollisuutta, tutkimuskohdetta ja menetelmää sekä suhdetta muihin tieteisiin.
Opettajansa Arvi Grotenfeltin vaikutuksesta Salomaa kannatti ensin uuskantilaista historianfilosofiaa. Myöhemmin Benedetto Croce ja Wilhelm Dilthey tulivat hänelle tärkeimmiksi virikkeiden lähteiksi. Salomaa vastusti positivismin metodologista monismia. Hän puolusti Diltheyn ajatusta historiasta henkitieteenä (Geisteswissenschaft), jossa tarvittiin luonnontieteistä poikkeavaa ymmärtävää lähestymistapaa. Koska ihminen oli henkinen olento, inhimillistä menneisyyttä ei voinut tutkia samalla tavalla kuin luonnonilmiöitä.
J. E. Salomaa löysi perusteet historiallisen tiedon mahdollisuudelle Benedetto Crocen uushegeliläisestä historiateoriasta. Crocen mukaan historia oli "nykyisyyden tiede", jonka tutkimuskohde oli olemassa vain nykyajassa. Myös historiantutkija itse kuului nykyajan elävään henkeen ja tarkasteli menneisyyttä sen intressien ohjaamana. Crocen teorian mukaisesti Salomaa katsoi objektiivisuuden olevan historiatieteessä aina suhteellista, sillä historiantutkija oli sidoksissa oman aikansa objektiivisen hengen olettamuksiin. Tässä Salomaa tukeutui myös J. V. Snellmanin historianfilosofiaan. Hegeliläisen perinteen tapaan Salomaa näki historiantutkimuksen osana objektiivisen hengen ainutkertaista ja kumuloituvaa prosessia. Historiantutkija saattoi ymmärtää menneisyyttä, koska hän itse kuului saman prosessin myöhempään vaiheeseen.
Hermeneuttisen historianfilosofian perinteen valtavirrasta poiketen Salomaa katsoi, että historiatieteessä ei tarvinnut rajoittua pelkästään yksilöllisten ilmiöiden tutkimiseen, vaan siinä voitiin myös tehdä yleistyksiä. Itse asiassa sosiologia ja muut yleistävät yhteiskuntatieteet olivatkin Salomaan mielestä historiatieteen osa-alueita.
Asiasanat:J. E. Salomaa, historianfilosofia, henkitieteet, hermeneutiikka, uuskantilaisuus, uushegeliläisyys, Arvi Grotenfelt, Benedetto Croce, Wilhelm Dilthey
Opettajansa Arvi Grotenfeltin vaikutuksesta Salomaa kannatti ensin uuskantilaista historianfilosofiaa. Myöhemmin Benedetto Croce ja Wilhelm Dilthey tulivat hänelle tärkeimmiksi virikkeiden lähteiksi. Salomaa vastusti positivismin metodologista monismia. Hän puolusti Diltheyn ajatusta historiasta henkitieteenä (Geisteswissenschaft), jossa tarvittiin luonnontieteistä poikkeavaa ymmärtävää lähestymistapaa. Koska ihminen oli henkinen olento, inhimillistä menneisyyttä ei voinut tutkia samalla tavalla kuin luonnonilmiöitä.
J. E. Salomaa löysi perusteet historiallisen tiedon mahdollisuudelle Benedetto Crocen uushegeliläisestä historiateoriasta. Crocen mukaan historia oli "nykyisyyden tiede", jonka tutkimuskohde oli olemassa vain nykyajassa. Myös historiantutkija itse kuului nykyajan elävään henkeen ja tarkasteli menneisyyttä sen intressien ohjaamana. Crocen teorian mukaisesti Salomaa katsoi objektiivisuuden olevan historiatieteessä aina suhteellista, sillä historiantutkija oli sidoksissa oman aikansa objektiivisen hengen olettamuksiin. Tässä Salomaa tukeutui myös J. V. Snellmanin historianfilosofiaan. Hegeliläisen perinteen tapaan Salomaa näki historiantutkimuksen osana objektiivisen hengen ainutkertaista ja kumuloituvaa prosessia. Historiantutkija saattoi ymmärtää menneisyyttä, koska hän itse kuului saman prosessin myöhempään vaiheeseen.
Hermeneuttisen historianfilosofian perinteen valtavirrasta poiketen Salomaa katsoi, että historiatieteessä ei tarvinnut rajoittua pelkästään yksilöllisten ilmiöiden tutkimiseen, vaan siinä voitiin myös tehdä yleistyksiä. Itse asiassa sosiologia ja muut yleistävät yhteiskuntatieteet olivatkin Salomaan mielestä historiatieteen osa-alueita.
Asiasanat:J. E. Salomaa, historianfilosofia, henkitieteet, hermeneutiikka, uuskantilaisuus, uushegeliläisyys, Arvi Grotenfelt, Benedetto Croce, Wilhelm Dilthey