Lapsilähtöistä kasvatusta rakentamassa - Tapaustutkimus kahdesta päiväkodista
HIISSA, TIIA (2010)
HIISSA, TIIA
2010
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-10-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20894
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20894
Tiivistelmä
Tämän päivän lapsuustutkimusten mukaan lapsi nähdään aktiivisena toimijana, subjektina, jolla on oikeus tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Sen vuoksi lapsilähtöisyyttä pyritään korostamaan yhtenä keskeisenä kasvatustoiminnan lähtökohtana. Lapsilähtöisyyden toteuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä aikuislähtöiset kasvatustraditiot ovat juurtuneet syvälle suomalaiseen kasvatukseen ja opetukseen. Tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa lähdettiin tarkastelemaan lapsilähtöisyyttä kahden päiväkodin kautta. Tutkimustapauksina toimi kaksi lapsilähtöisesti suuntautunutta päiväkotia, joista toisen toiminta pohjautui projektioppimisen toimintamalliin ja toisen Reggio Emilian pedagogiseen suuntaukseen. Tutkimuksen tehtävänä oli ensimmäiseksi selvittää, onko näiden kahden hyvin lapsilähtöiseksi kuvatun päiväkodin toiminta todella lapsilähtöistä. Toisena tutkimustehtävänä oli etsiä sellaisia käytäntöjä tai toimintamalleja, jotka edesauttavat lapsilähtöisen kasvatusajattelun toteutumista varhaiskasvatuksen käytännöissä. Tutkimusaineistot koostuvat teemahaastatteluista, päiväkotien dokumenteista ja havainnoista. Ensimmäisen tutkimustapauksen aineisto kerättiin keväällä 2007 päiväkodin yhdestä esiopetusryhmästä, jossa havainnoitiin lapsiryhmän toimintaa, tutustuttiin päiväkodin dokumentteihin ja haastateltiin sekä ryhmän lapsia että kolmea aikuista. Toisen tutkimustapauksen aineisto kerättiin keväällä 2008 haastattelemalla päiväkodin johtajaa sekä päiväkodin alle 4-vuotiaiden lasten ryhmässä toimivaa lastentarhanopettajaa ja lastenhoitajaa. Tutkimusaineisto sisältää myös havaintoja päiväkodista sekä päiväkodin omia dokumentteja. Tutkimuksen mukaan päiväkodeissa toimittiin varsin lapsilähtöisesti. Tapaukset havainnollistivat erittäin hyvin, kuinka lapsilähtöisyyden teoria voi toimia varhaiskasvatuksen arjen käytännöissä. Lapsilähtöisyydessä on tärkeää lapsen äänen kuunteleminen, lasten näkemysten ja ajatusten arvostaminen sekä lasten aktiivisen roolin mahdollistaminen. Nämä nousivat erityisesti esiin myös molempien tutkimustapausten myötä. Päiväkodeissa pyrittiin tukemaan lasten äänen esilletuloa sekä lapsen omaehtoisen toiminnan mahdollistamista monin eri tavoin. Keskeisimpinä lapsilähtöisinä toimintamalleina tai käytäntöinä tutkimuksessa nousivat esiin lasten kokoukset, pienryhmätoiminta, projektitoiminta, vapaa leikki, taidekasvatus, sadutus sekä dokumentointi. Lisäksi yhteisöllisyys nousi tärkeäksi toimintaa ohjaavaksi lähtökohdaksi. Nämä kaikki olivat osaltaan rakentamassa ja tukemassa lapsilähtöisyyttä tutkimuksessa mukana olleissa päiväkodeissa.
Asiasanat: varhaiskasvatus, lapsilähtöisyys, lapsikeskeisyys, projektioppiminen, Reggio Emilian pedagoginen suuntaus
Asiasanat: varhaiskasvatus, lapsilähtöisyys, lapsikeskeisyys, projektioppiminen, Reggio Emilian pedagoginen suuntaus