Legendaarisen näyttelijän paluu - Aarne Orjatsalon Suomen vuodet 1929 - 1931
REUNA, PAULA (2010)
REUNA, PAULA
2010
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-08-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20858
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20858
Tiivistelmä
SIVUAINELAUDATUR
Näyttelijä Aarne Orjatsalo (1883-1941), aiemmin Riddelin, nousi jo nuorena legendaariseksi esiintyjäksi ja vaikuttajaksi suomalaisessa teatterielämässä. Hän sai kiittäviä arvosteluja esiintyessään uransa alkuvaiheessa Kansallisteatterissa keskeisissä rooleissa. Voittokulku jatkui Tampereella, jossa hän esiintyi sekä Tampereen Teatterissa että Tampereen Työväen Teatterissa. Hänen merkittäviä roolejaan olivat muun muassa Shakespearen Othello ja Hamlet sekä Gogolin Reviisorin päärooli. Orjatsaloa pidettiin alusta asti suurena lahjakkuutena. Hänen nimensä onkin jäänyt pysyvästi suomalaisen teatterihistorian suurimpien näyttelijöiden joukkoon.
Orjatsalon poliittinen toiminta ja skandaaleita synnyttäneet tapahtumat hänen elämässään saivat aikaan sen, että suhtautuminen häneen sekä hänen elinaikanaan että jälkipolvien historian ja teatterin tutkijoidenkin keskuudessa on ollut tunnepitoista. Orjatsalon legendaariseen kuvaan ovat vaikuttaneet loistava ura, poliittinen toiminta sekä hänen monesti valtavirrasta poikkeavat toimintatapansa. Orjatsalo oli tunnettu kaikissa kansankerroksissa, koska hän näytteli sekä porvarilliselle yleisölle että työväen näyttämöiden yleisölle. Teatterin valintahan oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä useimmiten poliittinen kannanotto, vaikka ohjelmistot usein muistuttivat toisiaan. Myös ajan tavan mukaiset teattereiden maakuntakiertueet sekä näyttelijän omat kiertueet tekivät Orjatsalosta tunnetun ympäri maata.
Sisällissotaan osallistuminen punaisten puolella vaikutti Orjatsalon elämään ja uraan merkittävästi. Sodan jälkeen hän siirtyi englantilaisten palvelukseen Muurmannin legioonaan. 1920-luvulla hän asui Englannissa ja Yhdysvalloissa, joissa hän työskenteli sekä teatterissa että muilla aloilla. Vuonna 1927 hän alkoi suunnitella paluuta Suomeen, minkä mahdollistivat Suomen lakiin säädetyt armahduslait. Vuonna 1929 Orjatsalo palasi maanpaosta Suomeen tarkoituksenaan jäädä tänne pysyvästi, mikä ei kuitenkaan onnistunut vaan hän palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1931.
Orjatsalo on kirjattu suomalaisiin teatterihistorian yleisesityksiin merkittävänä näyttelijänä. Hänestä ei kuitenkaan ole tehty elämäkertaa, eikä hänen paluutaan ole tutkittu kovinkaan tarkoin. Suomeen paluu esitetään ikään kuin tupsahduksena. Halusin tutkia sitä, miten tuota paluuta valmisteltiin ja mikä sen mahdollisti sekä miten siihen Suomessa eri tahoilla suhtauduttiin. Tutkin myös sitä, mitä tapahtui ja miksi paluu epäonnistui sekä ketkä lopulta olivat Orjatsalon tukijoita, ketkä vastustajia. Koska Orjatsalon legendaarinen imago oletettavasti vaikutti merkittävästi näihin suhtautumistapoihin, esitän myös tutkielmani luvuissa kaksi ja kolme Orjatsalon legendan syntyä sekä hänen toimintaansa sisällissodan aikana.
Orjatsalon paluuseen suhtautumista tutkin virkavallan, lehdistön ja teatterimaailman eli teatterissa toimijoiden sekä yleisön että hieman myös muidenkin ihmisten kannalta. Tampere oli monessakin mielessä Orjatsalolle tärkeä kaupunki. Hän esiintyi maanpakonsa jälkeen kaikkein halukkaimmin juuri Tampereella, joten keskityn tapahtumiin siellä. Lehdistä valitsin tarkasteltavikseni tamperelaiset sanomalehdet, kokoomuslaisen Aamulehden sekä sosiaalidemokraattisen Kansan Lehden. Odotettavissahan oli, että suhtautuminen entiseen punakaartilaiseen olisi hyvin kahtiajakoista, mikä näkyikin näiden sanomalehtien kirjoituksissa. Orjatsalon paluun valmistelua tutkin muun muassa hänen käymänsä kirjeenvaihdon avulla. Tärkeää alkuperäisaineistoa tutkimuksessani ovat myös Kansallisarkiston digitoima Etsivän keskuspoliisin Orjatsaloa koskeva henkilömappi sekä Kansan arkiston ja Teatterimuseon Teatteriarkiston tallentamat Orjatsaloa 1929 - 1931 työllistäneiden teattereiden pöytäkirjat, välikirjat sekä kirjeet.
Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän lähdekirjallisuutena muun muassa aikalaismuistelmia, joista hahmotan suhtautumista Orjatsaloon. Orjatsalon legendaarisen kuvan syntyyn vaikuttivat paljon monet hänen aikanaan kirjoitetut teatterikritiikit ja muu häntä koskeva diskurssi. Tämä kaikki vaikutti siihen, miten hänen Suomeen paluunsa sisällissodan jälkeen sujui. Tarkastelen tutkielmassani myös kaunokirjallisuutta. Eila Pennasen sukunsa historiasta ammentavat romaanit sekä Orjatsalon itsensä ja Ain´Elisabet Pennasen romaanit täydentävät muun kirjallisen aineiston antamaa kuvaa. Orjatsalon lähisukulaiset, hänen poikansa, edesmennyt Jarno Pennanen sekä pojanpoikansa Jotaarkka Pennanen ovat myös tallentaneet varteenotettavaa tietoa näyttelijästä. Vaikka lähisukulaisten suhtautumiseen usein vaikuttavat subjektiiviset seikat, ovat sekä Jarno että Jotaarkka Pennanen asiantuntijoita teatterin alueella. Lisäksi he ovat molemmat tutkineet Aarne Orjatsalon vaiheita.
Orjatsalon paluun mahdollistivat hänen vaikutusvaltaiset, sosiaalidemokraattiset ystävänsä. Suomen Työväen Näyttämöliiton toimihenkilö Emanuel Lammi toimi sekä paluun käytännön järjestelijänä että Orjatsaloa palaamaan innostavana persoonana. Suomen työväen näyttämöt ottivat Orjatsalon avosylin vastaan, merkittävimpänä niistä Tampereen Työväen Teatteri. Sosiaalidemokraattien leirissä Orjatsaloa tuettiin. Vaikutusvaltaisimpia tukijoita olivat hänen puolestaan vuoden 1929 oikeudenkäynnissä puhuneet entinen pääministeri Väinö Tanner sekä lääkintöhallituksen pääjohtaja Hannes Ryömä.
Etsivä keskuspoliisi oli koettanut jäljittää häntä pitkin 1920-lukua. Kun tieto näyttelijän Suomeen paluusta tuli, käynnisti valtiollinen poliisi melkoisen koneiston. Etsivät alkoivat kuulustella ihmisiä ympäri Suomea löytääkseen todisteita, joiden avulla Orjatsalo voitaisiin tuomita huhutuista hirmuteoista sisällissodan aikana. Todisteita ei kuitenkaan löytynyt, ja niinpä vuonna 1929 käydyssä oikeudenkäynnissä todettiin, ettei Orjatsalo ollut syyllistynyt mihinkään armahduslakien ulkopuolella olevaan toimintaan.
Orjatsalon paluu tapahtui entiselle, tunnetulle punakaartilaiselle mahdollisimman epäedulliseen aikaan. 1920-luvun loppu oli nousevan oikeistolaisuuden aikaa. Orjatsalolla oli paljon vastustajia. Kokoomuslainen Aamulehti ei suostunut kirjoittamaan Orjatsalon teatterinäytöksistä mitään, mutta antoi sen sijaan äänen häntä paheksuville kirjoittajille. Orjatsalon teatterinäytöksiä häirittiin. Häntäuhkailtiin, todennäköisesti Lapuan liikkeen taholta. Huolimatta Työväen Näyttämöliiton ja sosiaalidemokraattien tuesta ei Orjatsalon erittäin lupaavasti alkanut paluu sujunutkaan enää toivotulla tavalla. Orjatsalon yksityiselämäkin kärsi, alkoholin liialliseen käyttöön taipuvainen näyttelijä joutui vaikeuksiin Helsingin Työväen Teatterin johtajan työssään 1930-1931. Lainsäädäntö sekä taloudellinen lama kiristivät työväen teattereiden olot äärimmilleen. Kaikki tämä oli liikaa Orjatsalolle, joka päätyi palaamaan Yhdysvaltoihin vuonna 1931. Suomen vuodet 1929-1931 olivat taiteellisesti luomisvoimaiselle näyttelijälle kokonaisuudessaan pettymys, josta hän ei täysin toipunut koskaan.
Näyttelijä Aarne Orjatsalo (1883-1941), aiemmin Riddelin, nousi jo nuorena legendaariseksi esiintyjäksi ja vaikuttajaksi suomalaisessa teatterielämässä. Hän sai kiittäviä arvosteluja esiintyessään uransa alkuvaiheessa Kansallisteatterissa keskeisissä rooleissa. Voittokulku jatkui Tampereella, jossa hän esiintyi sekä Tampereen Teatterissa että Tampereen Työväen Teatterissa. Hänen merkittäviä roolejaan olivat muun muassa Shakespearen Othello ja Hamlet sekä Gogolin Reviisorin päärooli. Orjatsaloa pidettiin alusta asti suurena lahjakkuutena. Hänen nimensä onkin jäänyt pysyvästi suomalaisen teatterihistorian suurimpien näyttelijöiden joukkoon.
Orjatsalon poliittinen toiminta ja skandaaleita synnyttäneet tapahtumat hänen elämässään saivat aikaan sen, että suhtautuminen häneen sekä hänen elinaikanaan että jälkipolvien historian ja teatterin tutkijoidenkin keskuudessa on ollut tunnepitoista. Orjatsalon legendaariseen kuvaan ovat vaikuttaneet loistava ura, poliittinen toiminta sekä hänen monesti valtavirrasta poikkeavat toimintatapansa. Orjatsalo oli tunnettu kaikissa kansankerroksissa, koska hän näytteli sekä porvarilliselle yleisölle että työväen näyttämöiden yleisölle. Teatterin valintahan oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä useimmiten poliittinen kannanotto, vaikka ohjelmistot usein muistuttivat toisiaan. Myös ajan tavan mukaiset teattereiden maakuntakiertueet sekä näyttelijän omat kiertueet tekivät Orjatsalosta tunnetun ympäri maata.
Sisällissotaan osallistuminen punaisten puolella vaikutti Orjatsalon elämään ja uraan merkittävästi. Sodan jälkeen hän siirtyi englantilaisten palvelukseen Muurmannin legioonaan. 1920-luvulla hän asui Englannissa ja Yhdysvalloissa, joissa hän työskenteli sekä teatterissa että muilla aloilla. Vuonna 1927 hän alkoi suunnitella paluuta Suomeen, minkä mahdollistivat Suomen lakiin säädetyt armahduslait. Vuonna 1929 Orjatsalo palasi maanpaosta Suomeen tarkoituksenaan jäädä tänne pysyvästi, mikä ei kuitenkaan onnistunut vaan hän palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1931.
Orjatsalo on kirjattu suomalaisiin teatterihistorian yleisesityksiin merkittävänä näyttelijänä. Hänestä ei kuitenkaan ole tehty elämäkertaa, eikä hänen paluutaan ole tutkittu kovinkaan tarkoin. Suomeen paluu esitetään ikään kuin tupsahduksena. Halusin tutkia sitä, miten tuota paluuta valmisteltiin ja mikä sen mahdollisti sekä miten siihen Suomessa eri tahoilla suhtauduttiin. Tutkin myös sitä, mitä tapahtui ja miksi paluu epäonnistui sekä ketkä lopulta olivat Orjatsalon tukijoita, ketkä vastustajia. Koska Orjatsalon legendaarinen imago oletettavasti vaikutti merkittävästi näihin suhtautumistapoihin, esitän myös tutkielmani luvuissa kaksi ja kolme Orjatsalon legendan syntyä sekä hänen toimintaansa sisällissodan aikana.
Orjatsalon paluuseen suhtautumista tutkin virkavallan, lehdistön ja teatterimaailman eli teatterissa toimijoiden sekä yleisön että hieman myös muidenkin ihmisten kannalta. Tampere oli monessakin mielessä Orjatsalolle tärkeä kaupunki. Hän esiintyi maanpakonsa jälkeen kaikkein halukkaimmin juuri Tampereella, joten keskityn tapahtumiin siellä. Lehdistä valitsin tarkasteltavikseni tamperelaiset sanomalehdet, kokoomuslaisen Aamulehden sekä sosiaalidemokraattisen Kansan Lehden. Odotettavissahan oli, että suhtautuminen entiseen punakaartilaiseen olisi hyvin kahtiajakoista, mikä näkyikin näiden sanomalehtien kirjoituksissa. Orjatsalon paluun valmistelua tutkin muun muassa hänen käymänsä kirjeenvaihdon avulla. Tärkeää alkuperäisaineistoa tutkimuksessani ovat myös Kansallisarkiston digitoima Etsivän keskuspoliisin Orjatsaloa koskeva henkilömappi sekä Kansan arkiston ja Teatterimuseon Teatteriarkiston tallentamat Orjatsaloa 1929 - 1931 työllistäneiden teattereiden pöytäkirjat, välikirjat sekä kirjeet.
Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän lähdekirjallisuutena muun muassa aikalaismuistelmia, joista hahmotan suhtautumista Orjatsaloon. Orjatsalon legendaarisen kuvan syntyyn vaikuttivat paljon monet hänen aikanaan kirjoitetut teatterikritiikit ja muu häntä koskeva diskurssi. Tämä kaikki vaikutti siihen, miten hänen Suomeen paluunsa sisällissodan jälkeen sujui. Tarkastelen tutkielmassani myös kaunokirjallisuutta. Eila Pennasen sukunsa historiasta ammentavat romaanit sekä Orjatsalon itsensä ja Ain´Elisabet Pennasen romaanit täydentävät muun kirjallisen aineiston antamaa kuvaa. Orjatsalon lähisukulaiset, hänen poikansa, edesmennyt Jarno Pennanen sekä pojanpoikansa Jotaarkka Pennanen ovat myös tallentaneet varteenotettavaa tietoa näyttelijästä. Vaikka lähisukulaisten suhtautumiseen usein vaikuttavat subjektiiviset seikat, ovat sekä Jarno että Jotaarkka Pennanen asiantuntijoita teatterin alueella. Lisäksi he ovat molemmat tutkineet Aarne Orjatsalon vaiheita.
Orjatsalon paluun mahdollistivat hänen vaikutusvaltaiset, sosiaalidemokraattiset ystävänsä. Suomen Työväen Näyttämöliiton toimihenkilö Emanuel Lammi toimi sekä paluun käytännön järjestelijänä että Orjatsaloa palaamaan innostavana persoonana. Suomen työväen näyttämöt ottivat Orjatsalon avosylin vastaan, merkittävimpänä niistä Tampereen Työväen Teatteri. Sosiaalidemokraattien leirissä Orjatsaloa tuettiin. Vaikutusvaltaisimpia tukijoita olivat hänen puolestaan vuoden 1929 oikeudenkäynnissä puhuneet entinen pääministeri Väinö Tanner sekä lääkintöhallituksen pääjohtaja Hannes Ryömä.
Etsivä keskuspoliisi oli koettanut jäljittää häntä pitkin 1920-lukua. Kun tieto näyttelijän Suomeen paluusta tuli, käynnisti valtiollinen poliisi melkoisen koneiston. Etsivät alkoivat kuulustella ihmisiä ympäri Suomea löytääkseen todisteita, joiden avulla Orjatsalo voitaisiin tuomita huhutuista hirmuteoista sisällissodan aikana. Todisteita ei kuitenkaan löytynyt, ja niinpä vuonna 1929 käydyssä oikeudenkäynnissä todettiin, ettei Orjatsalo ollut syyllistynyt mihinkään armahduslakien ulkopuolella olevaan toimintaan.
Orjatsalon paluu tapahtui entiselle, tunnetulle punakaartilaiselle mahdollisimman epäedulliseen aikaan. 1920-luvun loppu oli nousevan oikeistolaisuuden aikaa. Orjatsalolla oli paljon vastustajia. Kokoomuslainen Aamulehti ei suostunut kirjoittamaan Orjatsalon teatterinäytöksistä mitään, mutta antoi sen sijaan äänen häntä paheksuville kirjoittajille. Orjatsalon teatterinäytöksiä häirittiin. Häntäuhkailtiin, todennäköisesti Lapuan liikkeen taholta. Huolimatta Työväen Näyttämöliiton ja sosiaalidemokraattien tuesta ei Orjatsalon erittäin lupaavasti alkanut paluu sujunutkaan enää toivotulla tavalla. Orjatsalon yksityiselämäkin kärsi, alkoholin liialliseen käyttöön taipuvainen näyttelijä joutui vaikeuksiin Helsingin Työväen Teatterin johtajan työssään 1930-1931. Lainsäädäntö sekä taloudellinen lama kiristivät työväen teattereiden olot äärimmilleen. Kaikki tämä oli liikaa Orjatsalolle, joka päätyi palaamaan Yhdysvaltoihin vuonna 1931. Suomen vuodet 1929-1931 olivat taiteellisesti luomisvoimaiselle näyttelijälle kokonaisuudessaan pettymys, josta hän ei täysin toipunut koskaan.