Stains on shining armour. Perceptions of chivalry during the reign of Edward III, 1327-1377
KUKKONEN, ANTTI (2010)
KUKKONEN, ANTTI
2010
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-06-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20780
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20780
Tiivistelmä
Satavuotinen sota alkoi vain hieman sen jälkeen kun Edward III oli noussut valtaan Englannissa 1300-luvun alkupuolella. Hänen valtakaudellaan ja vuosikymmeniä sen jälkeen ei Englannissa koettu kuin muutamia hetkittäisiä rauhanvuosia. Vaikka sodankäynti ei ollutkaan jatkuvaa, niin sodan tuomat verot, sotilaiden värväykset ja muut vaikeudet olivat enemmän tai vähemmän pysyvässä asemassa koko 1300-luvun ajan. Vastaavaa jatkuvaa sodankäynnin tilaa ei ollut koettu aiemmin keskiajalla ja se toi mukanaan monia ongelmia ja vaikeuksissa oleville yhteiskunnille. Ritarikulttuuri ja ritarillisuuden ideologia olivat yksi tämän ajan keskeisiä tekijöitä, muun muassa sodankäynnin keskeisen aseman vuoksi. Silti ritaritkaan eivät selvinneet ongelmitta tästä muutosten ja kriisien ajanjaksosta.
Tutkin Pro gradu työssäni ritareiden näkemystä ritarillisuudesta ja sen ilmenemismuodoista käytännöntasolla. Ajallisesti olen valinnut rajoittaa tutkimuskohteen Edward III:n valtakauteen sillä se käsittää juuri sopivasti Satavuotisen sodan alun, samoin kuin suurimmat muutokset sodankäynnissä. Samalla se on myös tarpeeksi laaja että tämän uuden pitkäaikaisen sodan jatkuvat vaikutukset pääsevät näkyviin. Toisaalta Edward III:tta ja hänen poikaansa Walesin Prinssi Edwardia (tunnetaan myös nimellä Black Prince) pidettiin oman aikansa ritarillisimpina miehinä, joten heidän aikanaan ritarikulttuurilla on ollut suurempi merkitys, kuin esimerkiksi Edward III:n isän Edward II:n aikakaudella, jota pidettiin yleisesti ottaen hyvin huonona ritarina. Edward III toi valtakaudellaan muun muassa turnaukset ja muut ritarilliset kilpailut takaisin suosioon ja perusti Sukkanauharitarikunnan (Order of the Garter) kuningas Arthurin tarujen aatteisiin pohjautuen.
Tutkimuslähteinä käytin 1300-luvulla kirjoitettuja kronikoita, kuten Froissartin Kronikoita ja englantilaisen Sir Thomas Greyn kirjoittamaan Scalacronica teosta, Chandos’ Herald kronikkaa sekä otteita Geoffrey le Bakerin kronikasta. Vertailin näitä kronikoita toisiinsa saadakseni paremman kuvan siitä yleiskuvasta minkä ne ritarillisuudesta ja ritarien käytöksestä antavat. Samoin kronikoiden heijastamaa ajatusmaailmaa ja kuvaa analysoimalla halusin päästä käsiksi aikalaisten näkemykseen siitä kuinka ritarillisuus toimi käytännön tasolla. Kronikkalähteiden lisäksi käytin Geoffroi de Charnyn ja Ramon Llullin kirjoittamia ritarin käytösoppaita ritarillisuuden ideologian analysointiin. Näiden oppaiden ritarikuvaa ja ideologiaa vertaamalla kronikoiden teksteihin ja tapahtumiin pystyin täydentämään molempien ristiriitaisuuksia ja ongelmakohtia ja näin ollen saamaan kuvan siitä kuinka ritarit itse omaa käytöstään ja ritarillisuutta tarkastelivat.
Tutkimuksen aikana kävi selväksi että moderni kuva ritarillisuudesta on hyvinkin ristiriitainen ja monet asiat mitkä nykylukijalle vaikuttavat olevan vastoin ritarillisuuden periaatteita ovatkin vain modernista tulkinnasta johtuvia väärinkäsityksiä tai vajavaisia tulkintoja. Ritarillisuus 1300-luvulla oli hyvin vahvassa asemassa ritarien joukossa. Se oli vahvasti rajoittunut ainoastaan ritarien yhteiskuntaluokkaan ja ritarillisuuden periaatteet eivät tuntuneet vaikuttavan muiden yhteiskuntaluokkien edustajiin. Tämä vallitseva ritarikulttuuri oli hyvinkin selkeästi määritelty ja kansallisuudesta riippumaton. Niin englantilaiset kuin ranskalaisetkin tuntuivat ymmärtävän yhteisen pelinsä säännöt, ja peli se myös olikin. Ritarillisuuden kaikki toimintaperiaatteet viittaavat vahvasti siihen että kunnia ja maine olivat päätavoitteita kaikessa ritarien toiminnassa. Tämä kunnia oli täysin riippuvaista toisten ihmisten ihailusta ja arvostuksesta, aina siihen pisteeseen asti että hyvillä töillä ja saavutuksilla ei ollut mitään merkitystä, jos niillä ei ollut todistajia. Koko ritarikulttuuri näyttää toimineen tämän saman yhteisöllisyyden periaatteella, asioiden arvo määräytyy puhtaasti muiden ihmisten näkemyksen ja mielipiteen mukaan. Näin ollen ritarien arvo oli täysin ympäristönsä määrittelmä. Heidän maineensa ei myöskään perustunut täysin heidän palvomansa taidon ja kunnian varassa vaan näistä seuranneiden tarinoiden varassa. Sillä ei ollut loppujen lopuksi merkitystä olivatko urotyöt todellisia vai eivät, maine kumpusi näistä urotöistä kerrotuista tarinoista. Vaikuttaakin siltä vaikutusvaltaisimmat ritarit olisivat hyvinkin voineet ottaa tästä täyden hyödyn irti manipuloimalla heistä kerrottavia tarinoita ja levittämällä uusia tarinoita ja huhuja. Yhteiskunnassa jossa suusta suuhun leviävät tarinat olivat nopein ja paras tapa levittää huhua ja jossa vain harvat oikeasti todistivat tarinoissa kerrottuja tapahtumia olisi ollut helppoa luoda itselleen uusia urotekoja ilman suurta pelkoa että ne todettaisiin vääriksi. Froissartin kronikoiden kuvaus Poitiersin taistelun jälkimainingeista antaakin aihetta epäillä että juuri tämä on kyseessä kun hän kertoo ilmeisestikin täysin fiktiivisen tarinan Walesin Prinssi Edwardista, jossa tämä esitetään ritarillisuuden perikuvana.
Ennen kaikkea ritarikulttuuri ja ritarillisuus 1300-luvulla oli hyvin monimutkainen järjestelmä joka alkoi aikansa ongelmien ja vuosisatojen perinteen alla vähitellen murtua. Ritarin roolin muuttuessa myös ritarillisuuden merkitys vähitellen väheni ja muuttui, mutta vielä tämän tutkimuksen aikavälillä se oli hyvinkin voimissaan. Ritarillisuus edusti ennen kaikkea aateliston yhteisiä pelisääntöjä, jotka kaikki tunnistivat ja osasivat käyttää hyväkseen parhaalla mahdollisella tavalla. Ritareiden vertaus nykyajan huippu-urheilijoihin tai muihin julkisuuden henkilöihin onkin oikein osuva. Heidän uransa perustui maineeseen ja yleiseen tunnettavuuteen ja vaaralliseen ”urheiluun” josta tämä maine ja kunnia oli peräisin. Ilman suuren yleisön ja vertaistensa tunnustusta he eivät olisi olleet mitään.
Tutkin Pro gradu työssäni ritareiden näkemystä ritarillisuudesta ja sen ilmenemismuodoista käytännöntasolla. Ajallisesti olen valinnut rajoittaa tutkimuskohteen Edward III:n valtakauteen sillä se käsittää juuri sopivasti Satavuotisen sodan alun, samoin kuin suurimmat muutokset sodankäynnissä. Samalla se on myös tarpeeksi laaja että tämän uuden pitkäaikaisen sodan jatkuvat vaikutukset pääsevät näkyviin. Toisaalta Edward III:tta ja hänen poikaansa Walesin Prinssi Edwardia (tunnetaan myös nimellä Black Prince) pidettiin oman aikansa ritarillisimpina miehinä, joten heidän aikanaan ritarikulttuurilla on ollut suurempi merkitys, kuin esimerkiksi Edward III:n isän Edward II:n aikakaudella, jota pidettiin yleisesti ottaen hyvin huonona ritarina. Edward III toi valtakaudellaan muun muassa turnaukset ja muut ritarilliset kilpailut takaisin suosioon ja perusti Sukkanauharitarikunnan (Order of the Garter) kuningas Arthurin tarujen aatteisiin pohjautuen.
Tutkimuslähteinä käytin 1300-luvulla kirjoitettuja kronikoita, kuten Froissartin Kronikoita ja englantilaisen Sir Thomas Greyn kirjoittamaan Scalacronica teosta, Chandos’ Herald kronikkaa sekä otteita Geoffrey le Bakerin kronikasta. Vertailin näitä kronikoita toisiinsa saadakseni paremman kuvan siitä yleiskuvasta minkä ne ritarillisuudesta ja ritarien käytöksestä antavat. Samoin kronikoiden heijastamaa ajatusmaailmaa ja kuvaa analysoimalla halusin päästä käsiksi aikalaisten näkemykseen siitä kuinka ritarillisuus toimi käytännön tasolla. Kronikkalähteiden lisäksi käytin Geoffroi de Charnyn ja Ramon Llullin kirjoittamia ritarin käytösoppaita ritarillisuuden ideologian analysointiin. Näiden oppaiden ritarikuvaa ja ideologiaa vertaamalla kronikoiden teksteihin ja tapahtumiin pystyin täydentämään molempien ristiriitaisuuksia ja ongelmakohtia ja näin ollen saamaan kuvan siitä kuinka ritarit itse omaa käytöstään ja ritarillisuutta tarkastelivat.
Tutkimuksen aikana kävi selväksi että moderni kuva ritarillisuudesta on hyvinkin ristiriitainen ja monet asiat mitkä nykylukijalle vaikuttavat olevan vastoin ritarillisuuden periaatteita ovatkin vain modernista tulkinnasta johtuvia väärinkäsityksiä tai vajavaisia tulkintoja. Ritarillisuus 1300-luvulla oli hyvin vahvassa asemassa ritarien joukossa. Se oli vahvasti rajoittunut ainoastaan ritarien yhteiskuntaluokkaan ja ritarillisuuden periaatteet eivät tuntuneet vaikuttavan muiden yhteiskuntaluokkien edustajiin. Tämä vallitseva ritarikulttuuri oli hyvinkin selkeästi määritelty ja kansallisuudesta riippumaton. Niin englantilaiset kuin ranskalaisetkin tuntuivat ymmärtävän yhteisen pelinsä säännöt, ja peli se myös olikin. Ritarillisuuden kaikki toimintaperiaatteet viittaavat vahvasti siihen että kunnia ja maine olivat päätavoitteita kaikessa ritarien toiminnassa. Tämä kunnia oli täysin riippuvaista toisten ihmisten ihailusta ja arvostuksesta, aina siihen pisteeseen asti että hyvillä töillä ja saavutuksilla ei ollut mitään merkitystä, jos niillä ei ollut todistajia. Koko ritarikulttuuri näyttää toimineen tämän saman yhteisöllisyyden periaatteella, asioiden arvo määräytyy puhtaasti muiden ihmisten näkemyksen ja mielipiteen mukaan. Näin ollen ritarien arvo oli täysin ympäristönsä määrittelmä. Heidän maineensa ei myöskään perustunut täysin heidän palvomansa taidon ja kunnian varassa vaan näistä seuranneiden tarinoiden varassa. Sillä ei ollut loppujen lopuksi merkitystä olivatko urotyöt todellisia vai eivät, maine kumpusi näistä urotöistä kerrotuista tarinoista. Vaikuttaakin siltä vaikutusvaltaisimmat ritarit olisivat hyvinkin voineet ottaa tästä täyden hyödyn irti manipuloimalla heistä kerrottavia tarinoita ja levittämällä uusia tarinoita ja huhuja. Yhteiskunnassa jossa suusta suuhun leviävät tarinat olivat nopein ja paras tapa levittää huhua ja jossa vain harvat oikeasti todistivat tarinoissa kerrottuja tapahtumia olisi ollut helppoa luoda itselleen uusia urotekoja ilman suurta pelkoa että ne todettaisiin vääriksi. Froissartin kronikoiden kuvaus Poitiersin taistelun jälkimainingeista antaakin aihetta epäillä että juuri tämä on kyseessä kun hän kertoo ilmeisestikin täysin fiktiivisen tarinan Walesin Prinssi Edwardista, jossa tämä esitetään ritarillisuuden perikuvana.
Ennen kaikkea ritarikulttuuri ja ritarillisuus 1300-luvulla oli hyvin monimutkainen järjestelmä joka alkoi aikansa ongelmien ja vuosisatojen perinteen alla vähitellen murtua. Ritarin roolin muuttuessa myös ritarillisuuden merkitys vähitellen väheni ja muuttui, mutta vielä tämän tutkimuksen aikavälillä se oli hyvinkin voimissaan. Ritarillisuus edusti ennen kaikkea aateliston yhteisiä pelisääntöjä, jotka kaikki tunnistivat ja osasivat käyttää hyväkseen parhaalla mahdollisella tavalla. Ritareiden vertaus nykyajan huippu-urheilijoihin tai muihin julkisuuden henkilöihin onkin oikein osuva. Heidän uransa perustui maineeseen ja yleiseen tunnettavuuteen ja vaaralliseen ”urheiluun” josta tämä maine ja kunnia oli peräisin. Ilman suuren yleisön ja vertaistensa tunnustusta he eivät olisi olleet mitään.