Kaavoituksen ja metsäsuunnittelun välinen vuorovaikutus - kaksi kaavoitustapausta Tampereelta

Abstract

Kaupunkimetsien hallinta on tänä päivänä merkittävä ongelma monien kaupunkien yhdyskuntasuunnittelussa. Lisääntyvä rakentaminen suuntautuu monesti lähimetsiin, minkä takia vuorovaikutusta kaavoituksen ja metsäsuunnittelun välillä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia edellytyksiä kyseisten hallinnonalojen väliselle yhteistyölle on olemassa ja millä tavalla mahdollisiin haasteisiin voidaan löytää ratkaisuja. Lisäksi tarkoituksena oli pohtia, millaista kollektiivista asiantuntijuutta voi syntyä yhteistoiminnan kautta. Näitä kysymyksiä ja vallitsevaa suunnittelukulttuuria tarkastellaan kahden kaavoitustapauksen avulla.

Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostui teemahaastatteluista, joihin haastattelin yhteensä yhtätoista ammattilaista Tampereen kaupungin eri hallintokunnista. Näiden lisäksi täydentävänä tutkimusaineistona toimivat tarkasteltujen hankkeiden kaavaselostukset, kartat, luontoselvitykset ja kaavoista annetut lausunnot. Analysoin haastatteluaineistoa teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Teoreettinen viitekehys muotoutui kollektiivista tiedonmuodostusta ja tiedonhallintaa rajalla käsittelevän tutkimuksen pohjalta.

Haastatteluissa ilmeni, että vuorovaikutus on tärkeintä suunnittelun varhaisessa vaiheessa, jolloin metsäammattilaiset voivat vaikuttaa kaavan muotoutumiseen. Yhteistyön kehittäminen vaatii keskeisten ongelma-alueiden tunnistamista. Yksi avainkysymys näytti olevan ennen rakentamista tehtävä puuston valmentaminen, joka ei tähän mennessä ole onnistunut halutulla tavalla ja jonka suunnittelu vaatii tehokkaampaa tiedonvaihtoa. Kollektiivisen tiedon muodostumiseen vaikuttavat hallintokuntien väliset erot, toimijoiden aktiivisuus ja tahto oppia tuntemaan ja ymmärtämään toista osapuolta, luottamuksen saavuttaminen sekä sanasto. Kaavoituksen ja metsäsuunnittelun välisten rajojen taustalla vaikuttavat toimintojen historiallinen erillisyys ja reviirien vartiointi. Sektorirajat ylittävä yhteistyö on kuitenkin mahdollista, mikäli osapuolet oppivat ymmärtämään toistensa ajattelutapoja ja tavoitteita. Ymmärrys lisääntyy sitä kautta, kun toimijat ovat enemmän tekemisissä keskenään. Tutkimus osoitti, että etenkin aktiivisilla toimijoilla ja yhteisellä pyrkimyksellä on suuri merkitys yhteistyön onnistumisen kannalta. Potentiaalisia yhteistyötä välittäviä henkilöitä ja elementtejä on syytä pohtia myös tulevaisuudessa. Tutkimuksessa pyrittiin käytännönläheiseen tarkasteluun ja sen tuloksia on mahdollista hyödyntää ammattilaisten jokapäiväisessä työssä.

Asiasanat:kaavoitus, kaupunkimetsät, hallinnonalojen yhteistyö, kollektiivinen asiantuntijuus