Uppfattningen om språklig kompetens i studentprov i svenska 1919 - 2009
KLOCKARS, MINNA (2010)
2010
Pohjoismaiset kielet - Scandinavian Languages
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20593
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20593
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee ruotsin kielen ylioppilaskokeiden välittämää käsitystä kielellisestä kompetenssista vuodesta 1919 lähtien. Tutkimusmateriaali koostuu yhteensä kymmenestä ruotsin keskipitkän oppimäärän mukaisesta ylioppilaskokeesta keväiltä 1919, 1929, 1939, 1949, 1959, 1969, 1979, 1989, 1999 ja 2009. Päämääränä on selvittää kokeiden kielellisen kompetenssin käsitystä ja sen testaamistapoja sekä kokeiden kehitystä nykypäivään. Teoreettisen taustana toimivat seuraavat käsitykset kielellisestä kompetenssista: kielioppi-käännös, audiolingvalismi, kommunikatiivinen kompetenssi ja kulttuurienvälinen kommunikatiivinen kompetenssi. Käsitykset ovat vallinneet Suomessa edellä mainitussa järjestyksessä, mutta tarkkoja aikarajoja on mahdotonta antaa.
Tutkittuani muun muassa kokeiden tehtävätyyppejä, aiheita, vaikeusastetta, pituutta ja monipuolisuutta päädyin jakamaan kokeet viiteen ryhmään. Ryhmät ovat Käännös ru-su (1919, 1929, 1939, 1949), Käännös ru-su ja su-ru (1959), Kaksi vaihtoehtoa (1969), Monipuolista (1979, 1989, 1999) ja Kommunikatiivista (2009). Ryhmien ja edellä mainittujen kompetenssikäsitysten välillä on selvä yhteys, vaikka ne eivät osukaan täysin yhteen.
Vaikka jo audiolingvalismi ja myöhemmin sekä kommunikatiivinen että kulttuurienvälinen kommunikatiivinen kompetenssi painottivat ja painottavat edelleen suullisen kielitaidon merkitystä, ei sitä edelleenkään testata ruotsin kielen ylioppilaskokeessa, mikä heikentää kokeen validiteettia merkittävästi. Myöskään kulttuurienvälistä kompetenssia ei testata, vaikkakin osa kokeista sisältää aihetta käsitteleviä tekstejä. Muuten ruotsin ylioppilaskoe on kehittynyt kielellistä kompetenssia melko monipuolisesti testaavaksi kokeeksi. Varsinkin 1970-luvulla mukaan tullut kuullunymmärtämiskoe sekä 2000-luvun kommunikatiiviset tehtävät ovat monipuolistaneet koetta.
Asiasanat:kielellinen kompetenssi, ruotsin kielen ylioppilaskoe, validiteetti, koetehtävä, kielioppi-käännös, audiolingvalismi, kommunikatiivinen kompetenssi, kulttuurienvälinen kompetenssi, suullinen koe
Tutkittuani muun muassa kokeiden tehtävätyyppejä, aiheita, vaikeusastetta, pituutta ja monipuolisuutta päädyin jakamaan kokeet viiteen ryhmään. Ryhmät ovat Käännös ru-su (1919, 1929, 1939, 1949), Käännös ru-su ja su-ru (1959), Kaksi vaihtoehtoa (1969), Monipuolista (1979, 1989, 1999) ja Kommunikatiivista (2009). Ryhmien ja edellä mainittujen kompetenssikäsitysten välillä on selvä yhteys, vaikka ne eivät osukaan täysin yhteen.
Vaikka jo audiolingvalismi ja myöhemmin sekä kommunikatiivinen että kulttuurienvälinen kommunikatiivinen kompetenssi painottivat ja painottavat edelleen suullisen kielitaidon merkitystä, ei sitä edelleenkään testata ruotsin kielen ylioppilaskokeessa, mikä heikentää kokeen validiteettia merkittävästi. Myöskään kulttuurienvälistä kompetenssia ei testata, vaikkakin osa kokeista sisältää aihetta käsitteleviä tekstejä. Muuten ruotsin ylioppilaskoe on kehittynyt kielellistä kompetenssia melko monipuolisesti testaavaksi kokeeksi. Varsinkin 1970-luvulla mukaan tullut kuullunymmärtämiskoe sekä 2000-luvun kommunikatiiviset tehtävät ovat monipuolistaneet koetta.
Asiasanat:kielellinen kompetenssi, ruotsin kielen ylioppilaskoe, validiteetti, koetehtävä, kielioppi-käännös, audiolingvalismi, kommunikatiivinen kompetenssi, kulttuurienvälinen kompetenssi, suullinen koe