"Se nyt on joku semmonen, mutta miksikä sitä sanotaan." Tapaustutkimus lievästi afaattisen henkilön sananlöytämisvaikeuksista

Abstract

Sananlöytämisenvaikeus on afasian ja erityisesti lievän afasian tyypillisimpiä kielelliskognitiivisia oireita. Se ilmenee afaattisen henkilön puheessa muun muassa hitautena, sanahakuina, sanotun korjailuna, muuntuneina sanamuotoina ja sanaston kaventumisena. Lievässä afasiassa tyypillistä on erityisesti kiertoilmaisujen ja täytepuheen käyttö, joiden avulla afaattinen henkilö pyrkii selviytymään puhetilanteesta. Lievät sananlöytämisvaikeudet voivatkin jäädä muilta ihmisiltä huomaamatta, mutta afaattisen henkilön työssä ja arjessa selviytymiselle ja omalle minäkuvalle niillä voi olla suuri merkitys. Sananlöytämisvaikeutta arvioidaan usein sanatason tehtävillä, kuten kuvien nimeämistehtävillä. Ne eivät välttämättä kerro kaikkea sananlöytämisvaikeuden tasosta, jota tulisikin arvioida haasteellisemmissa puhetilanteissa, kuten keskustelussa tai kerronnassa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten lievästi afaattisen henkilön suoriutuminen muodollisessa nimentätestissä (Bostonin nimentätesti) ennustaa sananlöytämisvaikeuksia spontaanissa puheessa. Spontaania puhetta edustavat tässä tutkimuksessa kerrontatehtävät (kuvakerronta, sarjakuvakerronta, toistokerronta) sekä vapaa keskustelu. Tutkimuksessa tarkasteltiin määrällisesti ja laadullisesti henkilön tuottamia sananhakuilmiöitä ja nimeämisvirheitä sekä hänen käyttämäänsä sanastoa (verbit, substantiivit, pronominit). Lisäksi puhenäytteistä arvioitiin tiedon välittymisen tehokkuus eli se, kuinka paljon informaatiota tutkittavan henkilön puhe loppujen lopuksi sisälsi.

Nimentätestin pistemäärä ei tässä tutkimuksessa osoittautunut spontaanipuheen sananlöytymisvaikeuksien luotettavaksi ennustajaksi. Sen sijaan nimentätestiin kulunut pitkä aika ja sanojen hakemiseen liittyvä puhe (hakupuhe) ennakoivat mahdollisia vaikeuksia myös spontaanissa puheessa. Hakupuhe koostui pääasiassa epävarmasta modaalisesta puheesta, monista yli 2 sekunnin mittaisista tauoista, hakukysymyksistä sekä pronomini- ja partikkelivoittoisista nimeämisaloituksista. Nimeämistestissä esiintyi myös nimeämisvirheitä eli parafasioita sekä lievänä perseveraatiota. Spontaanipuheen näytteissä sananlöytymisvaikeus ilmeni ennen kaikkea epämääräisinä pronominiviittauksina, hakupartikkeleina ja -pronomineina sekä yleistermeinä. Kerronta oli täsmällisintä ja sujuvinta sekä sanastoltaan monipuolisinta toistokerronnassa, jossa sanahakuyrityksistä yli puolet päätyi täsmälliseen ilmaukseen. Epämääräisintä tuotettu puhe oli kuvakerronnassa sekä vapaassa keskustelussa, mikä ilmeni substantiivien vähäisyytenä ja geneeristen verbien runsaansa määränä. Substantiivien vähäinen käyttö, epämääräisten pronomini-ilmaisujen runsaus sekä geneeristen verbien käyttö ja toisto vaikuttivat heikentävästi tiedon välittymisen tehokkuuteen.

Sananlöytymistä tulee arvioida siis monipuolisesti sekä testitasolla että keskustelu- ja kerrontapuheen perusteella, sillä sananlöytymisvaikeus näyttää vaihtelevan diskurssista toiseen. Nimentätestistä tulee huomioida perinteisten pisteiden lisäksi suoritukseen kulunut aika sekä hakupuhe. Monipuolisen ja tarkan arvion avulla voidaan afaattisen henkilön sananlöytymisvaikeudesta saada luotettava ja teoreettisesti kestävä käsitys, jonka avulla kuntoutuskin on mahdollista suunnitella tarkoituksenmukaisimmaksi.

Avainsanat: afasia, sananlöytymisvaikeus