KIINTEÄ PISTE MAAILMANKAIKKEUDESSA. Umberto Eco ja tulkinnan politiikka
KYLLÖNEN, VESA (2010)
2010
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20528
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20528
Tiivistelmä
Tutkielma kokoaa yhteen Umberto Econ tulkinnan teorian, jonka avainkäsitteisiin kuuluvat avoin teksti, mallilukija ja -tekijä, intentio operis, intentio lectoris ja intentio auctoris. Econ teoreettisen tuotannon ohella teoriaa havainnollistetaan Foucaultin heilurin (1988) avulla. Se on tulkintaa tarkasteleva ja postmodernistinen romaani, joka seurasi Ruusun nimen (1980) menestystä. Genreltään se kuuluu metafyysiseen salapoliisikertomukseen, jota tutkielma tarkastelee salapoliisikertomusta postmodernismin puitteissa uudelleenmäärittelevänä muotona.
Tutkielman ensimmäinen luku asettelee Econ tulkinnan teoriaa 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kirjallisuustieteessä käytyyn tulkintateoreettiseen keskusteluun (Hirsch, Fish, Derrida, Barthes, Foucault) ja esittelee samalla avoimen tekstin mallin, joka on tutkielman ydinkäsite siinä mielessä kuin se määrittelee tulkinnan luonteen ja tulkinnan poliittisia aspekteja. Avoimessa tekstissä merkitys liikkuu, jopa pakenee lukijaa. Teksti näyttäytyy siten poliittisen kamppailun kenttänä, jossa tulkintayhteisöt, tekijät ja lukijat pyrkivät kukin löytämään oman äänensä. Econ teoriassa tekijä on läsnä tekstissä mallitekijänä, joka tarkoittaa käytännössä tekstin tyyliä. Jotta lukija voisi tulkita tekstiä oikein, hänen on pyrittävä samastumaan mallilukijaan, siihen tekstin ymmärtävään potentiaaliseen lukijaan, jonka tekijä on tekstiä tuottaessaan tekstille olettanut.
Toinen luku laajentaa tätä kysymyksenasettelua tuomalla tulkinnan kysymyksen sen geneeriselle tasolle. Metafyysinen salapoliisikertomus avaa uudelleen perinteisen, analyyttisen salapoliisikertomuksen keskeiset teemat ja tarkastelee niitä itsetietoisemmin. Näistä teemoista kolme olennaisinta ovat lukijan ja etsivän välinen kilpailun ja kumppanuuden dialektiikka, rihmastomainen labyrintti salapoliisikertomuksen tiedollisena mallina sekä abduktio päättelyn, tulkinnan ja arvaamisen metodina. Foucaultin heilurissa keskeisenä prismana, joka yhdistää nämä teemat, on kabbalistinen sefirot-puu, joka toimii myös kerronnallisena mallina ja liittää siten nämä kysymykset ensimmäisessä luvussa käsiteltyyn tulkinnan filosofiseen tasoon.
Kolmas luku tuo tekstiesimerkkien avulla esiin ne ongelmat, joita avoimen tekstin tulkitseminen luo tulkintayhteisöjen välille. Se alkaa Econ lanseeraaman hermeettisen semioosin käsitteen historiallisella kartoituksella ja etenee nykyaikaan, jossa Econ mukaan hermeettistä semioosia aletaan olennaisesti parodioida. Semioosina siinä on yleisesti kyse tavasta, jolla jokainen merkki liittyy jokaiseen toiseen merkkiin. Merkin kirjaimellinen merkitys sivuutetaan. Hermeettinen semioosi on kiinteästi avoimeen tekstiin liittyvä tulkinnan metodi, sillä siinä ei välitetä niinkään tekijästä ja tekstin merkityksestä itsessään, vaan enemmänkin tekstin mahdollisuuksista kytkeytyä toisiin teksteihin.
Avainsanat: Umberto Eco, intentio, avoin teksti, tulkinta, politiikka, metafyysinen salapoliisikertomus, lukija, mallilukija, mallitekijä, rihmasto
Tutkielman ensimmäinen luku asettelee Econ tulkinnan teoriaa 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kirjallisuustieteessä käytyyn tulkintateoreettiseen keskusteluun (Hirsch, Fish, Derrida, Barthes, Foucault) ja esittelee samalla avoimen tekstin mallin, joka on tutkielman ydinkäsite siinä mielessä kuin se määrittelee tulkinnan luonteen ja tulkinnan poliittisia aspekteja. Avoimessa tekstissä merkitys liikkuu, jopa pakenee lukijaa. Teksti näyttäytyy siten poliittisen kamppailun kenttänä, jossa tulkintayhteisöt, tekijät ja lukijat pyrkivät kukin löytämään oman äänensä. Econ teoriassa tekijä on läsnä tekstissä mallitekijänä, joka tarkoittaa käytännössä tekstin tyyliä. Jotta lukija voisi tulkita tekstiä oikein, hänen on pyrittävä samastumaan mallilukijaan, siihen tekstin ymmärtävään potentiaaliseen lukijaan, jonka tekijä on tekstiä tuottaessaan tekstille olettanut.
Toinen luku laajentaa tätä kysymyksenasettelua tuomalla tulkinnan kysymyksen sen geneeriselle tasolle. Metafyysinen salapoliisikertomus avaa uudelleen perinteisen, analyyttisen salapoliisikertomuksen keskeiset teemat ja tarkastelee niitä itsetietoisemmin. Näistä teemoista kolme olennaisinta ovat lukijan ja etsivän välinen kilpailun ja kumppanuuden dialektiikka, rihmastomainen labyrintti salapoliisikertomuksen tiedollisena mallina sekä abduktio päättelyn, tulkinnan ja arvaamisen metodina. Foucaultin heilurissa keskeisenä prismana, joka yhdistää nämä teemat, on kabbalistinen sefirot-puu, joka toimii myös kerronnallisena mallina ja liittää siten nämä kysymykset ensimmäisessä luvussa käsiteltyyn tulkinnan filosofiseen tasoon.
Kolmas luku tuo tekstiesimerkkien avulla esiin ne ongelmat, joita avoimen tekstin tulkitseminen luo tulkintayhteisöjen välille. Se alkaa Econ lanseeraaman hermeettisen semioosin käsitteen historiallisella kartoituksella ja etenee nykyaikaan, jossa Econ mukaan hermeettistä semioosia aletaan olennaisesti parodioida. Semioosina siinä on yleisesti kyse tavasta, jolla jokainen merkki liittyy jokaiseen toiseen merkkiin. Merkin kirjaimellinen merkitys sivuutetaan. Hermeettinen semioosi on kiinteästi avoimeen tekstiin liittyvä tulkinnan metodi, sillä siinä ei välitetä niinkään tekijästä ja tekstin merkityksestä itsessään, vaan enemmänkin tekstin mahdollisuuksista kytkeytyä toisiin teksteihin.
Avainsanat: Umberto Eco, intentio, avoin teksti, tulkinta, politiikka, metafyysinen salapoliisikertomus, lukija, mallilukija, mallitekijä, rihmasto