Täyttä ymmärrystä vailla. Epäluonnollisia teoreettisia kohtaamisia Marguerite Durasin Intia-syklissä
RANTANEN, TYTTI (2010)
2010
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20526
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20526
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee kerronnan ongelmien manifestoitumista Marguerite Durasin Intia-syklissä. Monikerroksisesta syklistä keskeisimmin käsittelyssäni ovat romaanit Le ravissement de Lol V. Stein ja L'Amour sekä elokuva(käsikirjoitus) La Femme du Gange.
Durasia on tutkittu paljon (Suomessakin) psykoanalyyttisestä tai omaelämäkerrallisesta näkökulmasta, toisaalta on tutkittu Durasin kirjoituksen "valkeutta" eli aukkoisuutta ja epämääräisyyttä. Tämäkin työ tunnustaa Durasin yhteydet ranskalaiseen jälkistrukturalistiseen kirjallisuusfilosofiaan, jossa kirjallisuudelle myönnetään "oikeus kuolemaan" (Maurice Blanchot) tai sen nähdään muotoutuvan merkityksen erojen leikistä (Jacques Derrida).
Muista - tai ainakin useimmista - Duras-tutkimuksista tämä pro gradu -tutkielma eroaa siinä, että lähden liikkeelle jälkiklassisesta narratologiasta, joka on julistanut ottavansa entistä herkemmin ja tehokkaammin huomioon myös kokeellisemman kirjallisuuden. Kognitiivinen narratologia näkee elimellisen yhteyden todellisten ja fiktiivisten mielten välillä : kirjallisuuden lukemisessa aktivoituvat samat kognitiiviset prosessit kuin jokapäiväisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja arjen kamppailussa. Testaan näitä näkemyksiä Durasin kohdalla ja osoitan niiden ongelmallisuuden, kun keskustelukumppanina on teos, Le ravissement de Lol V. Stein, joka problematisoi äärimmäisyyksiin asti omaa (niin mentaalista kuin kirjallisuudellistakin) rakentuneisuuttaan. Vaikka narratologia ja mannermainen filosofia mielletään vastavoimiksi, nousevat kummankin keskustelun piirissä esiin pohjimmiltaan samat ymmärtämisen ja tulkinnan esteettis-eettiset kysymykset.
Tarkoitukseni on myös osoittaa, miten Intia-sykli sisältää oman purkamisensa ainekset paitsi yksittäisten teosten sisällä, myös koko syklin mittakaavassa. Syklin loppupuolen teokset eivät enää toimi konventionaalisen kerronnan logiikalla, vaan esittävät kirjallista hiljaisuutta eheitä merkityskokonaisuuksia kyseenalaistavassa ja purkavassa (tihu)työssään. Vaikka sykli kierrättää samoja vähitellen myyttisiksi kasvavia tarina-aineksia ja henkilöhahmoja teoksesta toiseen, lukija/katsoja saa otteen vain erilaisista, keskenään virtuaalisista mahdollisista ja mahdottomista tiloista, ei mistään saumattomasta kokonaisuudesta, jossa arvoitukset saisivat ratkaisunsa lopussa ja kärsivällisyys palkittaisiin.
Asiasanat:Marguerite Duras, Intia-sykli, jälkiklassinen narratologia, jälkistrukturalistinen kirjallisuusfilosofia, epäluonnollinen kerronta, hiljaisuus, hämäryys, negatiivinen poetiikka, tulkinta ja ymmärtäminen
Durasia on tutkittu paljon (Suomessakin) psykoanalyyttisestä tai omaelämäkerrallisesta näkökulmasta, toisaalta on tutkittu Durasin kirjoituksen "valkeutta" eli aukkoisuutta ja epämääräisyyttä. Tämäkin työ tunnustaa Durasin yhteydet ranskalaiseen jälkistrukturalistiseen kirjallisuusfilosofiaan, jossa kirjallisuudelle myönnetään "oikeus kuolemaan" (Maurice Blanchot) tai sen nähdään muotoutuvan merkityksen erojen leikistä (Jacques Derrida).
Muista - tai ainakin useimmista - Duras-tutkimuksista tämä pro gradu -tutkielma eroaa siinä, että lähden liikkeelle jälkiklassisesta narratologiasta, joka on julistanut ottavansa entistä herkemmin ja tehokkaammin huomioon myös kokeellisemman kirjallisuuden. Kognitiivinen narratologia näkee elimellisen yhteyden todellisten ja fiktiivisten mielten välillä : kirjallisuuden lukemisessa aktivoituvat samat kognitiiviset prosessit kuin jokapäiväisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja arjen kamppailussa. Testaan näitä näkemyksiä Durasin kohdalla ja osoitan niiden ongelmallisuuden, kun keskustelukumppanina on teos, Le ravissement de Lol V. Stein, joka problematisoi äärimmäisyyksiin asti omaa (niin mentaalista kuin kirjallisuudellistakin) rakentuneisuuttaan. Vaikka narratologia ja mannermainen filosofia mielletään vastavoimiksi, nousevat kummankin keskustelun piirissä esiin pohjimmiltaan samat ymmärtämisen ja tulkinnan esteettis-eettiset kysymykset.
Tarkoitukseni on myös osoittaa, miten Intia-sykli sisältää oman purkamisensa ainekset paitsi yksittäisten teosten sisällä, myös koko syklin mittakaavassa. Syklin loppupuolen teokset eivät enää toimi konventionaalisen kerronnan logiikalla, vaan esittävät kirjallista hiljaisuutta eheitä merkityskokonaisuuksia kyseenalaistavassa ja purkavassa (tihu)työssään. Vaikka sykli kierrättää samoja vähitellen myyttisiksi kasvavia tarina-aineksia ja henkilöhahmoja teoksesta toiseen, lukija/katsoja saa otteen vain erilaisista, keskenään virtuaalisista mahdollisista ja mahdottomista tiloista, ei mistään saumattomasta kokonaisuudesta, jossa arvoitukset saisivat ratkaisunsa lopussa ja kärsivällisyys palkittaisiin.
Asiasanat:Marguerite Duras, Intia-sykli, jälkiklassinen narratologia, jälkistrukturalistinen kirjallisuusfilosofia, epäluonnollinen kerronta, hiljaisuus, hämäryys, negatiivinen poetiikka, tulkinta ja ymmärtäminen