RAKKIKOIRIA, ASIANTUNTIJOITA VAI PALVELUNTUOTTAJIA? Kansalaisjärjestöjen merkitys, tehtävät ja suhde valtionhallintoon kehityspolitiikan alalla.

Abstract

Tutkielmani käsittelee valtion ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan suhteita kehityspolitiikan alalla Suomessa. Kehityspolitiikkaa johtaa ulkoasiainministeriö, ja järjestäytyneellä kansalaisyhteiskunnalla tarkoitan kehityskysymyksistä kiinnostuneita kansalaisjärjestöjä. Järjestöt osallistuvat kehityspolitiikkaan vaikuttamalla kehityspoliittisiin linjauksiin ja tekemällä kehitysyhteistyötä kehitysmaissa. Monet järjestöt saavat ulkoministeriöltä rahoitusta kehitysyhteistyöhankkeisiinsa ja Suomessa tapahtuvaan tiedotustyöhönsä.

Ensisijaisesti työni on teoreettinen pohdinta. Analysoin valtionhallinnon ja kansalaisjärjestöjen tehtävänjakoa, vallanjakoa sekä toimintaa ohjaavia logiikoita kehityspolitiikan määrittelemisessä ja kehitysyhteistyön toteuttamisessa. Teoreettinen viitekehykseni muodostuu Pierre Bourdieun ja Antonio Gramscin käsitteistä. Bourdieulta hyödynnän sosiaalisen pääoman ja symbolisen vallan käsitteitä rakentaessani kuvaa kansalaisjärjestöjen asemasta suhteessa ulkoministeriöön. Analysoin vallanjakoa myös Gramscin hegemonian ja herruuden käsitteillä.

Teoriapainotteisuudestaan huolimatta työlläni on myös käytännöllinen puoli ja empiirinen aineisto. Esimerkkitapauksenani käytän ulkoministeriön suunnittelemaa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnon ulkoistamista. Ulkoistamissuunnitelma toimii työssäni konkreettisena esimerkkinä ministeriön ja järjestöjen vallan- ja tehtävienjaosta. Ulkoistamisessa vedetään rajaa sille, missä valtio loppuu ja kansalaisyhteiskunta alkaa.

Aiheestani ei ole olemassa aiempaa akateemista tutkimusta. Tästä syystä tutkimusmetodini on eksploratiivinen eli uutta kartoittava ja kaikkia mahdollisia lähteitä hyödyntävä. Aineistoni ei ole yhtenäinen, vaan yhdistelen aiheeseen liittyviä dokumentteja ja asiantuntijahaastatteluilla keräämiäni tietoja.

Sosiaalisen konstruktivismin hengessä ajattelen kansalaisyhteiskunnan olevan sosiaalisen rakentamisen tulos ja siten jatkuvassa muutoksen tilassa. Yhdistän työssäni gramscilaisen politiikkakäsityksen bourdieulaiseen ajatukseen yhteiskunnan jakautumisesta omalakisiin kenttiin. Valtionhallinnon ja järjestöjen toimintaa määrittävät niiden kentille ominaiset toiminnan logiikat. Logiikat eivät ole pysyviä, vaan jatkuvan sosiaalisen rakentamisen kohteena olevia muuttuvia suhteita. Markkinoiden logiikka on viime vuosikymmeninä muodostunut yhä hallitsevammaksi, ja se ohjaa entistä enemmän niin valtion kuin järjestöjenkin toimintaa. Yksi esimerkki tästä on ministeriön suunnittelema järjestöhankkeiden hallinnon ulkoistaminen.

Kehityspolitiikan alalla vallitsee ulkoministeriön herruus, jonka legitimiteettiä kansalaisjärjestöt osaltaan ylläpitävät. Yhtäältä järjestöt ovat taloudellisesti ja tiedollisesti usein hyvin riippuvaisia ulkoministeriöstä. Toisaalta järjestöjen itsetunto on kasvanut ja ne haluavat tulla kohdelluiksi yhteistyökumppaneina. Tarvittaessa ne kritisoivat avoimesti ministeriön politiikkaa ja organisoivat omaehtoista globaalia kansalaistoimintaa. Järjestöjen suhdetta valtionhallintoon leimaakin pohjoismaiseen tapaan yhtä aikaa sekä riippuvuus että itsenäisyys.

Ministeriö on suunnitellut järjestöhankkeiden hallinnon ulkoistamista yli kymmenen vuotta, mutta suunnitelmaa ei ole toteutettu. Järjestöjen oma yhteenliittymä, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry, ei ole kelvannut ulkoistetun hallinnon hoitajaksi, koska ministeriö ei ole ollut halukas kasvattamaan järjestöjen autonomiaa ja vaikutusvaltaa. Ministeriössä on pelätty, että valtionhallinnon toimintalogiikan perusperiaatteet - tasapuolisuus, lainmukaisuus ja valvonta - heikkenisivät Kepan hallinnoidessa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, kuinka suuri painoarvo järjestöille halutaan antaa demokraattisessa järjestelmässä.

Asiasanat:kansalaisyhteiskunta, kansalaisjärjestöt, valtio, ulkoistaminen, kehitysyhteistyö, kehitysmaapolitiikka