Liikkumisen rajoittaminen ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa perheenjäsenen kuvaamana
ALARVO-MESSO, SUSANNA (2010)
ALARVO-MESSO, SUSANNA
2010
Hoitotiede - Nursing Science
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-03-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20464
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20464
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata liikkumisen rajoittamista ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa perheenjäsenten näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa gerontologista perhehoitotieteellistä tietoa, jonka avulla voidaan kehittää pitkäaikaisen laitoshoidon turvallisuutta ja sitä lisääviä keinoja. Aihetta on Suomessa tutkittu vähän.
Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen. Aineiston keruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen osallistui 13 harkinnanvaraisesti valittua vanhainkotien asukkaiden perheenjäsentä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Tutkimuksen mukaan liikkumisen rajoittamiskeinoja olivat yleiset rajoitteet ja henkilökohtaiset rajoitteet. Yleisiä rajoitteita olivat laitokseen asumaan muuttaminen, osaston ovien lukittuna oleminen ja tarpeenmukaisen avun saamisen rajoittaminen. Henkilökohtaisesti käytettyjä rajoittamiskeinoja olivat sängynlaidat, haaravyö, geriatrisen tuolin pöytälevy, mangneettivyön käyttö ja oman huoneen oven lukitseminen. Oman huoneen lukitsemista käytettiin asukkaan omasta pyynnöstä. Muita henkilökohtaisia rajoittamiskeinoja käytettiin vain muistamattomilla sekä samanaikaisesti liikuntakyvyltään heikoilla ikääntyneillä.
Perheenjäsenet uskoivat liikkumisen rajoittamisen lisäävän ikääntyneen turvallisuutta. Yleensä liikkumisen rajoittaminen oli seurausta monista ikääntyneen elämässä vaikuttavista tekijöistä. Sairauden luonne ja kunnon heikkeneminen sen myötä olivat niistä tärkeimmät. Rajoittamisen kuvattiin olevan tarpeenmukaista, tilannekohtaista ja välttämätöntä. Perheenjäsenet kokivat hoitajien ammattitaitonsa perusteella vastaavan perusteella liikkumisen rajoittamisen toteuttamisesta sekä sen käytön tarpeellisuuden arvioimisesta. Liikkumisen rajoittamista käytettiin turvallisuussyistä.
Liikkumisen rajoittamiseen liittyvässä yhteistyössä oli perheenjäsenten mielestä kehittämistarpeita. Toimiva omahoitajuus koettiin keinoksi parantaa ja lisätä yhteistyötä perheen ja hoitajien välillä.
Tutkimuksen avulla saadaan kokonaisvaltaista tietoa liikkumisen rajoittamisesta ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa. Turvallisuus ja sen toteutuminen ovat tärkeä osa hoidon laatua. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää ikääntyneiden pitkäaikaishoidon turvallisuuden kehittämisessä sekä erilaisten koulutuspäivien ja interventioiden suunnittelussa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan, liikkumisen rajoittaminen ei lisää potilasturvallisuutta.
Avainsanat: ikääntyneiden pitkäaikaishoito, turvallisuus, liikkumisen rajoittaminen, perhehoitotyö
Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen. Aineiston keruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen osallistui 13 harkinnanvaraisesti valittua vanhainkotien asukkaiden perheenjäsentä. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Tutkimuksen mukaan liikkumisen rajoittamiskeinoja olivat yleiset rajoitteet ja henkilökohtaiset rajoitteet. Yleisiä rajoitteita olivat laitokseen asumaan muuttaminen, osaston ovien lukittuna oleminen ja tarpeenmukaisen avun saamisen rajoittaminen. Henkilökohtaisesti käytettyjä rajoittamiskeinoja olivat sängynlaidat, haaravyö, geriatrisen tuolin pöytälevy, mangneettivyön käyttö ja oman huoneen oven lukitseminen. Oman huoneen lukitsemista käytettiin asukkaan omasta pyynnöstä. Muita henkilökohtaisia rajoittamiskeinoja käytettiin vain muistamattomilla sekä samanaikaisesti liikuntakyvyltään heikoilla ikääntyneillä.
Perheenjäsenet uskoivat liikkumisen rajoittamisen lisäävän ikääntyneen turvallisuutta. Yleensä liikkumisen rajoittaminen oli seurausta monista ikääntyneen elämässä vaikuttavista tekijöistä. Sairauden luonne ja kunnon heikkeneminen sen myötä olivat niistä tärkeimmät. Rajoittamisen kuvattiin olevan tarpeenmukaista, tilannekohtaista ja välttämätöntä. Perheenjäsenet kokivat hoitajien ammattitaitonsa perusteella vastaavan perusteella liikkumisen rajoittamisen toteuttamisesta sekä sen käytön tarpeellisuuden arvioimisesta. Liikkumisen rajoittamista käytettiin turvallisuussyistä.
Liikkumisen rajoittamiseen liittyvässä yhteistyössä oli perheenjäsenten mielestä kehittämistarpeita. Toimiva omahoitajuus koettiin keinoksi parantaa ja lisätä yhteistyötä perheen ja hoitajien välillä.
Tutkimuksen avulla saadaan kokonaisvaltaista tietoa liikkumisen rajoittamisesta ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa. Turvallisuus ja sen toteutuminen ovat tärkeä osa hoidon laatua. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää ikääntyneiden pitkäaikaishoidon turvallisuuden kehittämisessä sekä erilaisten koulutuspäivien ja interventioiden suunnittelussa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan, liikkumisen rajoittaminen ei lisää potilasturvallisuutta.
Avainsanat: ikääntyneiden pitkäaikaishoito, turvallisuus, liikkumisen rajoittaminen, perhehoitotyö