Taistelun moraalista hävisimme, mutta arvomme jäivät. Kokoomusnaisten moraaliarvot vuosina 1945-1975

Abstract

Ennen toista maailmansotaa suomalaista yhteiskuntaa määrittivät pitkälle keskisäätyiset arvot: Jumalan pelkoa, yhtenäisyyttä, isänmaallisuutta ja kodin merkitystä korostettiin hyvän elämän normeina. Muutos hiipi kuitenkin vähitellen suomalaiseen yhteiskuntaan. Uudet tahdit tulivat suomalaisille osittain tutuiksi heti jatkosodan päätyttyä. Poliittinen tulevaisuus näytti olevan kahleista vapautuneen vasemmiston käsissä, eikä Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneessa Suomessa oikeistosuuntausten eloon jäämisestäkään voitu olla varmoja.

Poliittista murrosta seurasi henkinen murros kaupungistumisen ja yhteiskunnallisen radikalismin myötä. Sodan jälkeen epämuodikkaiksi koettujen arvojen puolestapuhujat joutuivat sopeutumaan uuteen toimintaympäristöön: omia periaatteita vastaan kohdistuneet iskut oli joko otettava vastaan tai ainakin vastalauseet oli esitettävä aiempaa vaimeammin. Yksi ajattelunsa vuoksi puolustuskannalle joutunut ryhmä oli kokoomusta kannattaneet naiset.

Porvarillisiin naisiin toisen maailmansodan jälkeen kohdistunut tutkimus on Suomessa ollut varsin vähäistä. Vuodesta 1945 eteenpäin naishistoriallinen kiinnostus on keskittynyt lähinnä hyvinvointivaltion puolesta puhuneiden naisten toiminnan tutkimiseen. Feminismiin, naisten seksuaaliseen vapautumiseen sekä uskonnon ja isänmaallisuuden merkityksen haalistumiseen kriittisesti suhtautuneet naiset eivät ole kiinnostaneet tutkijoita yhtä paljon.

Tässä tutkimuksessa analysoitiin kokoomusnaisten suhtautumista siveyskysymyksiin (esimerkiksi seksuaalisuuteen ja aborttiin) sekä perheen asemaan, uskontoon ja isänmaallisuuteen vuosina 1945-1975. Työn tarkoituksena oli analysoida sitä, millaisen vaihtoehdon kokoomusnaiset tarjosivat modernille naiseudelle ja vapautuville moraalinäkemykselle sekä sitä, millaiselle pohjalle heidän näkemyksensä perustuivat.

Kokoomusnaisten arvoja koskeva analyysi rakentui tässä työssä pitkälle kokoomuslaisten naiskansanedustajien mielipiteiden varaan, sillä heidän näkemyksistään on jäänyt puolueen rivikannattajia enemmän lähteitä. Tehty analyysi perustuu valtiopäivien pöytäkirjoihin sekä kokoomuksen puolue-elinten pöytäkirjoihin ja Kokoomuksen Naisten Liiton toiminnasta kertovaan lehti- ja arkistoaineistoon. Aikalaisten muistelmia sekä naishistorian ja poliittisen historian tutkimuksia on käytetty taustoittamaan tutkittavaa aihetta.

1800-luvulla muotoutunut keskisäätyinen arvomaailma osoittautui tutkimuksen perusteella kokoomusnaisten moraalinäkemyksiä kaikkein voimakkaimmin ohjanneeksi tekijäksi. Huolimatta korkeasta koulutustasostaan ja hyvistä ansiotyömahdollisuuksistaan kokoomusnaiset eivät hylänneet keskisäätyisiä näkemyksiään sukupuolten välisistä suhteista, ydinperheen merkityksestä, siveellisyyden tärkeydestä ja uskonnollisuuden ihmistä elähdyttävästä vaikutuksesta. He pitivät kiinni myös toisen maailmansodan jälkeen uudelleen arvioiduksi joutuneesta isänmaallisuudesta. Kokoomusnaiset suhtautuivat erityisen kriittisesti Urho Kekkoseen ja hänen ulkopoliittiseen linjaansa eivätkä omaksuneet myötämielistä suhtautumista Neuvostoliittoon. Tärkeä syy kriittisyyteen oli moraali: Kekkonen ei saavuttanut kokoomusnaisten luottamusta puoluepolitiikan tai henkilökohtaisten etujen yläpuolelle asettuvana maanisänä. Tutkimusjakson lopulla mielipiteet kokoomusnaisten joukossa muuttuivat vapaamielisemmiksi, mutta muutos vaikuttaa lähteiden perusteella lähinnä olosuhteisiin sopeutumiselta - ei niinkään seuraukselta ajattelutavan muuttumisesta.