Humisevat harjut - Vanha ja uusi suomennos nykylukijoiden silmin
VALTONEN, ELISA (2010)
VALTONEN, ELISA
2010
Käännöstiede (englanti) - Translation Studies (English)
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-03-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20413
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20413
Tiivistelmä
Tutkielmassani tarkastelen, kuinka nykylukijat ottavat vastaan samaan lähdetekstiin pohjautuvan vanhan ja uuden suomennoksen. Tutkin sitä, mihin aikaan he arvioivat suomennosten tarinan tapahtumien ja toisaalta tekstien kirjoittamisen sijoittuvan. Työ on tapaustutkimus Emily Brontën Wuthering Heights -romaanin pohjalta tehdyistä kahdesta, vanhimmasta ja uusimmasta suomennoksesta, joiden molempien nimi on Humiseva harju. Vanhimman suomennoksen on tehnyt Martta Räsänen (1927) ja uusimman Juhani Lindholm (2006).
Hypoteesini on, että vanhimman suomennoksen kieli - erityisesti sanasto - on nykylukijoiden mielestä vanhahtavaa, mikä voi osaltaan nykyään tahattomasti korostaa sitä, että tekstissä kuvattu tarina sijoittuu kauas menneisyyteen. Tarkastelen myös sitä, voiko vanha suomennos saada lukijoiden mielissä positiivista arvoa. Voiko vanha suomennos kielen iän ansiosta olla mielenkiintoinen, vai onko uudelleensuomennos nykylukijoiden mielestä kenties parempi tai mielenkiintoisempi? Vai voivatko vanha ja uusi suomennos elää rinnakkaiseloa? Pohdin myös uudelleenkääntämistä ilmiönä ja sivuan samalla ns. uudelleenkääntämishypoteesia. Teoreettinen viitekehykseni on uudelleenkirjoittaminen, joka painottaa sitä, että käännökset ovat kohdekulttuuriin sekä tiettyyn aikaan ja paikkaan kirjoitettuja itsenäisiä tekstejä. Pohjustan tutkimustani myös pohtimalla lukijoiden ja tekstien vuorovaikutusta ja siihen liittyviä tekijöitä.
Tutkielmani painottuu vanhimman suomennoksen tarkasteluun, sillä analysoin ensin itse kyseisen suomennoksen kieltä ja sanastoa nykyvalossa. Analyysissani käytän hyödyksi eri-ikäisiä sanakirjoja, kielioppiteoksia sekä Google-hakukonetta ja lähestyn aihettani myös teoriataustassani esittelemieni kirjallisuustieteen käsitteiden avulla. Tämän jälkeen käsittelen teettämäni kolme lukijatutkimusta. Ensimmäisen ja toisen lukijatutkimuksen aineistona oli katkelma vanhimmasta suomennoksesta ja kolmannen aineistona oli katkelma uusimmasta suomennoksesta. Katkelmat oli valittu tarinan samasta kohdasta. Ensimmäisessä ja kolmannessa lukijatutkimuksessa informantit olivat sattumanvaraisesti valikoituneita lukion kolmasluokkalaisia, kun taas toisessa lukijatutkimuksessa kohderyhmä oli spesifisempi. Oman analyysini ja lukijatutkimusten käsittelyn jälkeen pohdin lopuksi laajemmin vanhan ja uuden käännöksen asemaa, uudelleenkääntämistä, nykylukijoita sekä kääntäjän keinoja tuoda vanhan ajan tunnelmaa uusiin käännöksiin.
Tutkimustulokseni osoittavat muun muassa, että vanhan suomennoksen kieli on nykylukijoiden mielestä selkeästi vanhahtavaa, mikä joidenkin lukijoiden mielestä omalta osaltaan korostaa sitä, että tarinan tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen. Suurinta osaa vastaajista tällainen vanhahtavaa kieltä sisältävä teksti ei erityisen paljon kiinnosta, vaan monet heistä lukevat mieluummin nykykielellä kirjoitettua tekstiä. Pientä osaa lukijoista vanha suomennos kuitenkin kiinnosti ja miellytti. Uuden suomennoksen kieli puolestaan oli osan mielestä vanhahtavaa, osa taas koki sen moderniksi. Yhteistä oli se, että suurimman osan mielestä uuden suomennoksen kieli oli hyvää ja sujuvaa. Loppujen lopuksi suomennoskatkelmat koettiin yhtä mielenkiintoisiksi: uusi suomennos sai kiinnostavuuden osalta keskiarvoksi saman arvosanan kuin vanhakin. Tämä viittaa siihen, että tarinan tapahtumat ohjaavat lopulta tulkintaa, eikä tekstin iällä ole välttämättä kovin suurta väliä. Toisaalta tekstin tason eri elementit tukivat lukijoiden tekemiä tulkintoja monin tavoin.
Asiasanat:vanha suomennos, vanha käännös, uudelleensuomennos, uudelleenkäännös, uudelleenkirjoittaminen, André Lefevere, tarina, teksti, lukijatutkimus, nykylukija
Hypoteesini on, että vanhimman suomennoksen kieli - erityisesti sanasto - on nykylukijoiden mielestä vanhahtavaa, mikä voi osaltaan nykyään tahattomasti korostaa sitä, että tekstissä kuvattu tarina sijoittuu kauas menneisyyteen. Tarkastelen myös sitä, voiko vanha suomennos saada lukijoiden mielissä positiivista arvoa. Voiko vanha suomennos kielen iän ansiosta olla mielenkiintoinen, vai onko uudelleensuomennos nykylukijoiden mielestä kenties parempi tai mielenkiintoisempi? Vai voivatko vanha ja uusi suomennos elää rinnakkaiseloa? Pohdin myös uudelleenkääntämistä ilmiönä ja sivuan samalla ns. uudelleenkääntämishypoteesia. Teoreettinen viitekehykseni on uudelleenkirjoittaminen, joka painottaa sitä, että käännökset ovat kohdekulttuuriin sekä tiettyyn aikaan ja paikkaan kirjoitettuja itsenäisiä tekstejä. Pohjustan tutkimustani myös pohtimalla lukijoiden ja tekstien vuorovaikutusta ja siihen liittyviä tekijöitä.
Tutkielmani painottuu vanhimman suomennoksen tarkasteluun, sillä analysoin ensin itse kyseisen suomennoksen kieltä ja sanastoa nykyvalossa. Analyysissani käytän hyödyksi eri-ikäisiä sanakirjoja, kielioppiteoksia sekä Google-hakukonetta ja lähestyn aihettani myös teoriataustassani esittelemieni kirjallisuustieteen käsitteiden avulla. Tämän jälkeen käsittelen teettämäni kolme lukijatutkimusta. Ensimmäisen ja toisen lukijatutkimuksen aineistona oli katkelma vanhimmasta suomennoksesta ja kolmannen aineistona oli katkelma uusimmasta suomennoksesta. Katkelmat oli valittu tarinan samasta kohdasta. Ensimmäisessä ja kolmannessa lukijatutkimuksessa informantit olivat sattumanvaraisesti valikoituneita lukion kolmasluokkalaisia, kun taas toisessa lukijatutkimuksessa kohderyhmä oli spesifisempi. Oman analyysini ja lukijatutkimusten käsittelyn jälkeen pohdin lopuksi laajemmin vanhan ja uuden käännöksen asemaa, uudelleenkääntämistä, nykylukijoita sekä kääntäjän keinoja tuoda vanhan ajan tunnelmaa uusiin käännöksiin.
Tutkimustulokseni osoittavat muun muassa, että vanhan suomennoksen kieli on nykylukijoiden mielestä selkeästi vanhahtavaa, mikä joidenkin lukijoiden mielestä omalta osaltaan korostaa sitä, että tarinan tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen. Suurinta osaa vastaajista tällainen vanhahtavaa kieltä sisältävä teksti ei erityisen paljon kiinnosta, vaan monet heistä lukevat mieluummin nykykielellä kirjoitettua tekstiä. Pientä osaa lukijoista vanha suomennos kuitenkin kiinnosti ja miellytti. Uuden suomennoksen kieli puolestaan oli osan mielestä vanhahtavaa, osa taas koki sen moderniksi. Yhteistä oli se, että suurimman osan mielestä uuden suomennoksen kieli oli hyvää ja sujuvaa. Loppujen lopuksi suomennoskatkelmat koettiin yhtä mielenkiintoisiksi: uusi suomennos sai kiinnostavuuden osalta keskiarvoksi saman arvosanan kuin vanhakin. Tämä viittaa siihen, että tarinan tapahtumat ohjaavat lopulta tulkintaa, eikä tekstin iällä ole välttämättä kovin suurta väliä. Toisaalta tekstin tason eri elementit tukivat lukijoiden tekemiä tulkintoja monin tavoin.
Asiasanat:vanha suomennos, vanha käännös, uudelleensuomennos, uudelleenkäännös, uudelleenkirjoittaminen, André Lefevere, tarina, teksti, lukijatutkimus, nykylukija