Biokaasulla renkaanjälki vihreämmäksi? Tapaustutkimus liikennebiokaasun käytöstä Suomessa
KARJALAINEN, ANNE (2009)
KARJALAINEN, ANNE
2009
Ympäristöpolitiikka - Environmental Policy
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-12-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20237
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20237
Tiivistelmä
Tämän työn tarkoituksena on ollut perehtyä niihin mahdollisuuksiin ja rajoituksiin, joita biokaasun liikennekäytöllä on Suomessa. Koko työn lähtökohtana on konkreettinen biokaasuauton tapaus, jossa yksilötoimija törmää uutta toimintatapaa vastustaviin yhteiskunnan rakenteisiin. Tämän jälkeen työssä siirrytään pohtimaan laajemmin liikennebiokaasun tuotantoon ja kulutukseen vaikuttavia yhteiskunnallisia rakenteita. Työssä on pyritty vastaamaan siihen, miksi biokaasua ei käytetä Suomen liikenteessä, vaikka pioneerityö Suomessa biokaasun liikennekäytön osalta on jo tehty. Työ on tapaustutkimus ja tutkimusalueena on koko Suomi.
Tutkimusaineisto koostuu 9 haastattelusta, joissa on haastateltu 8 eri ihmistä sekä aineistoa täydentävistä Helsingin sanomien biokaasuun liittyvistä sanomalehtiartikkeleista vuosilta 2002 - 2007, joita on yhteensä 139 kappaletta. Aineiston analyysi on jaoteltu kolmeen osaan pääteema-alueiden mukaan. Ensimmäinen osa antaa kuvan biokaasusta polttoaineena, sen hyvistä ja huonoista puolista. Seuraavat kaksi osaa vastaavat tarkentaviin tutkimuskysymyksiin.
Työn tuloksena oli, että biokaasun liikennekäyttöä on estänyt Suomessa ensinnäkin lainsäädäntö, joka on ollut biokaasulle ja muille liikenteen biopolttoaineille epäedullinen, etenkin verotuksen osalta. Lainsäädännön muutokset vuosina 2002 - 2007 ovat muuttaneet tilannetta biokaasun liikennekäytön osalta poistamalla veroesteen sekä vaatimuksen tulevaisuuden päästönormin täyttämisestä. Tämän lisäsi lakisääteinen käyttövelvoite liikenteen polttoaineiden bioperäisyydestä 5,75 % vuoteen 2010 mennessä on vaikuttanut jossain määrin myös biokaasun asemaan.
Muutamat yksilöt Suomessa ovat joko omalla esimerkillään tai toiminnallaan auttaneet poistamaan biokaasun liikennekäytön tiellä olleita lainsäädännöllisiä esteitä. Liikennebiokaasun tekniikan toimivuus on demonstroitu Suomessa. Liikennebiokaasun jakelu- ja siirtoverkoston puute taas on toiminut tehokkaana esteenä biokaasun liikennekäytölle Suomessa.
Biokaasun liikennekäyttöön vaikuttaa kolmella eri tasolla tapahtuva hallinto. Ylikansallinen instituutio Euroopan Unioni (EU) vaikuttaa voimakkaasti taustalla direktiiveineen ja huomautuksineen, joilla se muun muassa on painostanut Suomen lainmuutoksiin. Suomen kansallinen hallinto ohjaa tukipolitiikkansa ja muun lainsäädäntönsä voimin yksilöiden ja yritysten mahdollisuuksia lisätä biopolttoaineiden käyttöä yleisesti ja biokaasun liikennekäyttöä erityisesti. Kolmantena tasona on paikallishallinnon taso, esimerkiksi kunnilla olisi hyvät mahdollisuudet ajaa biokaasun liikennekäyttöä eteenpäin, sillä niillä on hallussaan biojätteen raaka-ainevarat, kunnan julkinen liikenne sekä muut ajoneuvonsa. Koska biokaasuajoneuvojen toimintasäde on pieni, suurin hyöty saataisiin irti kunnan sisäisessä liikenteessä. Yksikään suomalaisista kunnista ei kuitenkaan ole tähän mennessä ryhtynyt valmistamaan tai käyttämään liikennebiokaasua ajoneuvojensa polttoaineena.
Suomessa on vakiintunut infrastruktuuri nykyiselle polttoaineen tuotantoketjulle. Nykyinen polttoaineen jakeluinfrastruktuuri rajoittaa biokaasun liikennekäyttöä voimakkaasti, sillä biokaasua ei voi yhdistää esimerkiksi bensiinin tai dieselin joukkoon ja se vaatii oman jakelu- ja siirtoverkoston, jota ei ole vielä olemassa.
Liikennebiokaasua markkinoille potentiaalisesti tuottavat tahot olisivat luultavasti täysin eri toimijoita kuin nykyinen polttoaineen tuotantoketju, jolloin nykyiset polttoaineen tuottajat pyrkivät luultavasti hidastamaan itselleen epäedullista kilpailua.
Biokaasu on liikenteen polttoaineena jossain määrin sidoksissa maakaasuun, sillä molemmat ovat pääosin metaania ja ajoneuvokalusto on näillä yhdenmukainen. Biokaasun jakelu on mahdollista yhdistää maakaasun jakeluun ja se voi vähintään tuoda kotimaisena polttoaineena huoltovarmuutta Venäjältä tuotavan maakaasun varassa oleville.
Biokaasu voi tuoda maaseudulle uusia tulonlähteitä ja biokaasun liikennekäyttö voi mahdollisesti lähteä liikkeelle hajautetusti ja pienimuotoisena myös maaseudulta.
Asiasanat:biokaasu, liikennebiokaasu, biopolttoaineet, vaihtoehtoiset polttoaineet, liikenne, ympäristöpolitiikka, toimijaverkostot
Tutkimusaineisto koostuu 9 haastattelusta, joissa on haastateltu 8 eri ihmistä sekä aineistoa täydentävistä Helsingin sanomien biokaasuun liittyvistä sanomalehtiartikkeleista vuosilta 2002 - 2007, joita on yhteensä 139 kappaletta. Aineiston analyysi on jaoteltu kolmeen osaan pääteema-alueiden mukaan. Ensimmäinen osa antaa kuvan biokaasusta polttoaineena, sen hyvistä ja huonoista puolista. Seuraavat kaksi osaa vastaavat tarkentaviin tutkimuskysymyksiin.
Työn tuloksena oli, että biokaasun liikennekäyttöä on estänyt Suomessa ensinnäkin lainsäädäntö, joka on ollut biokaasulle ja muille liikenteen biopolttoaineille epäedullinen, etenkin verotuksen osalta. Lainsäädännön muutokset vuosina 2002 - 2007 ovat muuttaneet tilannetta biokaasun liikennekäytön osalta poistamalla veroesteen sekä vaatimuksen tulevaisuuden päästönormin täyttämisestä. Tämän lisäsi lakisääteinen käyttövelvoite liikenteen polttoaineiden bioperäisyydestä 5,75 % vuoteen 2010 mennessä on vaikuttanut jossain määrin myös biokaasun asemaan.
Muutamat yksilöt Suomessa ovat joko omalla esimerkillään tai toiminnallaan auttaneet poistamaan biokaasun liikennekäytön tiellä olleita lainsäädännöllisiä esteitä. Liikennebiokaasun tekniikan toimivuus on demonstroitu Suomessa. Liikennebiokaasun jakelu- ja siirtoverkoston puute taas on toiminut tehokkaana esteenä biokaasun liikennekäytölle Suomessa.
Biokaasun liikennekäyttöön vaikuttaa kolmella eri tasolla tapahtuva hallinto. Ylikansallinen instituutio Euroopan Unioni (EU) vaikuttaa voimakkaasti taustalla direktiiveineen ja huomautuksineen, joilla se muun muassa on painostanut Suomen lainmuutoksiin. Suomen kansallinen hallinto ohjaa tukipolitiikkansa ja muun lainsäädäntönsä voimin yksilöiden ja yritysten mahdollisuuksia lisätä biopolttoaineiden käyttöä yleisesti ja biokaasun liikennekäyttöä erityisesti. Kolmantena tasona on paikallishallinnon taso, esimerkiksi kunnilla olisi hyvät mahdollisuudet ajaa biokaasun liikennekäyttöä eteenpäin, sillä niillä on hallussaan biojätteen raaka-ainevarat, kunnan julkinen liikenne sekä muut ajoneuvonsa. Koska biokaasuajoneuvojen toimintasäde on pieni, suurin hyöty saataisiin irti kunnan sisäisessä liikenteessä. Yksikään suomalaisista kunnista ei kuitenkaan ole tähän mennessä ryhtynyt valmistamaan tai käyttämään liikennebiokaasua ajoneuvojensa polttoaineena.
Suomessa on vakiintunut infrastruktuuri nykyiselle polttoaineen tuotantoketjulle. Nykyinen polttoaineen jakeluinfrastruktuuri rajoittaa biokaasun liikennekäyttöä voimakkaasti, sillä biokaasua ei voi yhdistää esimerkiksi bensiinin tai dieselin joukkoon ja se vaatii oman jakelu- ja siirtoverkoston, jota ei ole vielä olemassa.
Liikennebiokaasua markkinoille potentiaalisesti tuottavat tahot olisivat luultavasti täysin eri toimijoita kuin nykyinen polttoaineen tuotantoketju, jolloin nykyiset polttoaineen tuottajat pyrkivät luultavasti hidastamaan itselleen epäedullista kilpailua.
Biokaasu on liikenteen polttoaineena jossain määrin sidoksissa maakaasuun, sillä molemmat ovat pääosin metaania ja ajoneuvokalusto on näillä yhdenmukainen. Biokaasun jakelu on mahdollista yhdistää maakaasun jakeluun ja se voi vähintään tuoda kotimaisena polttoaineena huoltovarmuutta Venäjältä tuotavan maakaasun varassa oleville.
Biokaasu voi tuoda maaseudulle uusia tulonlähteitä ja biokaasun liikennekäyttö voi mahdollisesti lähteä liikkeelle hajautetusti ja pienimuotoisena myös maaseudulta.
Asiasanat:biokaasu, liikennebiokaasu, biopolttoaineet, vaihtoehtoiset polttoaineet, liikenne, ympäristöpolitiikka, toimijaverkostot