NÄKÖKULMIA VIIVEESEEN - Lasten varhaisen avun saavutettavuus Jämsän seudun perhepalvelukeskuksessa
TUOMINEN, ANNE (2009)
TUOMINEN, ANNE
2009
Kansanterveystiede - Public Health
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-11-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20158
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20158
Tiivistelmä
Huoli lasten vaikeuksista ja kasvavasta palvelujen tarpeesta on ollut esillä julkisessa keskustelussa koko 2000-luvun. Palveluiden organisoimista hallintosektoreiden yhteistyötä tehostaviksi perhepalvelukeskuksiksi pidetään yhtenä mahdollisuutena tarjota viiveetöntä varhaista apua lapsiperheille. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata ja selittää mahdollista viivettä neuvolaikäisten lasten kehityksellisiin ja psyykkisiin vaikeuksiin saatavassa varhaisessa avussa Jämsän seudun perhepalvelukeskuksessa. Tutkimuksessa tarkastellaan miten lasten varhaisen avun saanti toteutuu ja millaisia selityksiä viiveettömyydelle ja viiveelle on.
Tutkimusaineistoina ovat terveydenhoitajien (n=8) ja erityistyöntekijöiden teemahaastattelut (n=3), psykologin vastaanotolla käyneiden lasten potilasasiakirjat (n=10) ja lasten vanhempien teemahaastattelut (n=8). Analyysimenetelmänä käytettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Viiveen ja viiveettömyyden selitykset jakautuivat vanhempiin, neuvolaan ja erityistyöntekijöihin liittyviin selityksiin.
Tutkimustulosten mukaan ammattilaiset ajattelevat lasten yleensä saavan varhaista apua melko viiveettömästi kun taas moni vanhempi koki avun saannissa olleen viivettä. Viivettä tarkasteltiin suhteessa koko varhaisen avun saavuttamisen -prosessiin (havaitseminen, puheeksiottaminen ja siihen liittyvä apu, lisäpalveluihin ohjaus, palveluihin hakeutuminen ja avun saaminen). Perhepalvelukeskuksen monet rakenteet tukevat viiveettömyyttä. Silti ammattilaisten näkökulmasta mm. vanhempien pitkä hyväksymisprosessi, neuvolan ja päivähoidon vähäinen yhteistyö sekä jonot erityistyöntekijöille selittävät viivettä avun saamisessa. Vanhempien näkökulmasta viivettä selittävät heidän omat vähäiset voimavaransa lapsen auttamiseen ja riittämätön tuen saaminen. Erityisesti ns. riskiperheiden vanhemmat odottivat perhepalvelukeskukselta varhaisempaa ja aktiivisempaa tukea ja ohjausta.
Tässä tutkimuksessa viive näyttäytyy moniselitteisenä ilmiönä. Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä on, että lasten vaikeuksissa auttamisessa tulee huomioida koko perheen tilanne jo varhaisessa vaiheessa. Aktiivisella tuella voidaan lisätä vanhempien voimavaroja ja ennaltaehkäistä tai nopeuttaa lapsen tarvitsemaa apua. Universaalien palvelujen lisäksi tukea tulee kohdistaa jo varhain sitä eniten tarvitseville yhteisesti sovittujen käytäntöjen mukaisesti. Tulevaisuuden haasteena on lasten avun vieminen entistä enemmän heidän arkisiin kehitysyhteisöihinsä. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää sekä Jämsän seudun perhepalvelukeskuksen toiminnan kehittämisessä että lapsiperheiden varhaisen avun palvelujärjestelmien kehittämisessä laajemmin.
Asiasanat: perhepalvelukeskus, palvelujen saavutettavuus, varhainen apu, viive
Tutkimusaineistoina ovat terveydenhoitajien (n=8) ja erityistyöntekijöiden teemahaastattelut (n=3), psykologin vastaanotolla käyneiden lasten potilasasiakirjat (n=10) ja lasten vanhempien teemahaastattelut (n=8). Analyysimenetelmänä käytettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Viiveen ja viiveettömyyden selitykset jakautuivat vanhempiin, neuvolaan ja erityistyöntekijöihin liittyviin selityksiin.
Tutkimustulosten mukaan ammattilaiset ajattelevat lasten yleensä saavan varhaista apua melko viiveettömästi kun taas moni vanhempi koki avun saannissa olleen viivettä. Viivettä tarkasteltiin suhteessa koko varhaisen avun saavuttamisen -prosessiin (havaitseminen, puheeksiottaminen ja siihen liittyvä apu, lisäpalveluihin ohjaus, palveluihin hakeutuminen ja avun saaminen). Perhepalvelukeskuksen monet rakenteet tukevat viiveettömyyttä. Silti ammattilaisten näkökulmasta mm. vanhempien pitkä hyväksymisprosessi, neuvolan ja päivähoidon vähäinen yhteistyö sekä jonot erityistyöntekijöille selittävät viivettä avun saamisessa. Vanhempien näkökulmasta viivettä selittävät heidän omat vähäiset voimavaransa lapsen auttamiseen ja riittämätön tuen saaminen. Erityisesti ns. riskiperheiden vanhemmat odottivat perhepalvelukeskukselta varhaisempaa ja aktiivisempaa tukea ja ohjausta.
Tässä tutkimuksessa viive näyttäytyy moniselitteisenä ilmiönä. Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä on, että lasten vaikeuksissa auttamisessa tulee huomioida koko perheen tilanne jo varhaisessa vaiheessa. Aktiivisella tuella voidaan lisätä vanhempien voimavaroja ja ennaltaehkäistä tai nopeuttaa lapsen tarvitsemaa apua. Universaalien palvelujen lisäksi tukea tulee kohdistaa jo varhain sitä eniten tarvitseville yhteisesti sovittujen käytäntöjen mukaisesti. Tulevaisuuden haasteena on lasten avun vieminen entistä enemmän heidän arkisiin kehitysyhteisöihinsä. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää sekä Jämsän seudun perhepalvelukeskuksen toiminnan kehittämisessä että lapsiperheiden varhaisen avun palvelujärjestelmien kehittämisessä laajemmin.
Asiasanat: perhepalvelukeskus, palvelujen saavutettavuus, varhainen apu, viive