KERTOMUS KERTOMUKSESTA JA KERTOMUKSEN KERTOMISESTA Metafiktio Mikko Rimmisen teoksissa Pussikaljaromaani ja Pölkky

Abstract

Tutkielmani tarkastelee Mikko Rimmisen romaanien Pussikaljaromaani (2004) ja Pölkky (2007) metafiktiota. Tutkimukseni kohteena on, millaiset piirteet ja ominaisuudet luovat teoksiin metafiktiota, millaisena tuo metafiktio näyttäytyy ja mikä sen funktio on.

Metafiktiota on eri tutkijoista käsin määritelty eri tavoin ja keskittyen eri painotuksiin. Määrittelyjen taustalla on kuitenkin yhteinen ajatus: metafiktiossa on kyse siitä, että kaunokirjallinen teos on tietoinen itsestään fiktiona, ja se käsittelee omaa fiktiivisyyttään ja keinotekoisuuttaan sekä niihin liittyviä piirteitä. Metafiktiota voivat tekstissä rakentaa myös muun muassa fiktion ja teorian sekä fiktion ja todellisuuden suhteen tarkastelu, aiempien kaunokirjallisten konventioiden kyseenalaistaminen ja parodiointi, kertovan fiktion viestinnän problematisoituminen sekä lukijan roolin ja sen muuttumisen käsittely.

Tutkielmani metafiktion tarkastelu keskittyy Rimmisen molempiin teoksiin, mutta jälkimmäisen, Pölkyn, metafiktion tutkiminen nousee pääosaan. Varhaisempi romaani Pussikaljaromaani toimii kuitenkin läpi työni Pölkyn vertailu- ja rinnastuspintana, ja tarkastelen myös sen metafiktiivisiä piirteitä. Rimmisen teosten kerronta on itsetietoista ja kommentoi itseään niin kertojan kuin kaunokirjallisuuden konventioiden kautta. Pussikaljaromaanissa kertojan ja henkilöhahmon fokalisaatio sekä ulkoinen ja sisäinen fokalisaatio hämärtyvät, ja teoksessa käydään keskustelua fiktiosta. Pölkyssä metafiktiota taas rakentavat niin kirjallisuuden konventioiden käyttö ja käsittely, hankalasti määrittyvä ja paikantuva kertoja kuin laaja tietoisuus fiktiosta ja sen olemuksesta. Tutkielmani pohjautuu teosten tekstuaalisen metafiktion tarkasteluun.

Työni teoreettisena kehyksenä toimivat pääasiassa 1980-luvulla kirjoitetut Patricia Waugh´n (1984) ja Linda Hutcheonin (1980) metafiktioteoriat sekä 2000-luvulla ilmestynyt Mika Hallilan (2006) väitöskirja. Hyödynnän metafiktioteorioiden määrittelyjä valikoiden, Rimmisen teoksien ehdoilla, ja tarkastelen niiden soveltuvuutta tutkimuskohteiden metafiktion tarkasteluun. Metafiktion tekstuaalisen tarkastelun apuna, tarkentajana ja rikastuttajana käytän narratologista, niin uudempaa kuin vanhempaakin, teoriaa. Kerronnan, kertojan, fokalisaation ja kertovan fiktion viestinnän tarkastelussa hyödynnän Gérald Genetten (1972), Seymour Chatmanin (1978, 1990), Rimmon-Kenanin (1983), Gerald Princen (1982, 1987, 2001) sekä James Phelanin (1996, 2001, 2005, 2007) tutkimuksia. Kerronnan teorian kautta Rimmisen teosten metafiktion tarkastelussa pääsee porautumaan pintaa syvemmälle.

Työni lopussa pohdin teosten metafiktion funktioita. Rimmisen teosten metafiktiossa voi mielestäni nähdä kehityskaaren: Pussikaljaromaanin sisältämästä fiktion yleistarkkailusta siirrytään Pölkyssä jo itsekritiikkiin. Oman ja yleisen fiktiivisyyden ymmärtäminen, kaunokirjallisten konventioiden käyttö ja kyseenalaistaminen sekä kokeilu ja leikki paljastuvat romaanien metafiktion tarkoitusperiksi. Tutkielman avainsanoja: metafiktio, kerronta, fokalisaatio, Mikko Rimminen