Medienerziehung im DaF-Unterricht. Dargestellt am Beispiel gymnasialer Oberstufen in Finnland.

Abstract

Mediakasvatuksessa on kyse monipuolisen kriittisen kompetenssin kehittämisestä. Nykymaailmassa jokainen tarvitsee välineet median, mediaesitysten ja niiden taustalla vaikuttavien moninaisten intressien ymmärtämiseen. Uusimmassa lukio-opetusta ohjaavassa valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa (2003) mediakasvatus onkin huomioitu niin kutsuttuna oppiaineiden rajat ylittävänä aihekokonaisuutena. Tarkoitus on, että kriittistä medialukutaitoa harjoitellaan kaikissa oppiaineissa opettajien yhteistyön voimin. Tutkimuksen lähtökohtana on havainto, että kouluilla on vielä melkoisesti kurottavaa opetushallituksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on avata muutaman tapausesimerkin avulla, miten ja missä määrin mediakasvatus toteutuu suomalaisen lukion saksan opetuksessa. Tarkoitus on myös pohtia, miten näitä integraatiomahdollisuuksia voisi laajentaa mediakasvatuksen teorian ja opetushallituksen visioiden pohjalta.

Työn teoreettisen osan lähtökohtana on media, jonka perusominaisuudesta tarve mediakasvatukselle perimmiltään kumpuaa: mediaesitykset ovat pelkkiä representaatioita eivätkä kuvasta itse todellisuutta. Mediakasvatuksen käsite on hieman kiistanalainen, mutta yleisen käsityksen mukaan mediakasvatuksessa on kyse paitsi mediasisällön ymmärtämisestä, myös sen tuottamisesta: taito ilmaista itseään mediaympäristössä on yhtä tärkeää kuin tiedon kriittinen vastaanottaminen. Useimmat lähteet mainitsevat myös teknisen, yhteiskunnallisen ja taidekasvatuksellisen lähestymistavan, jotka pohjautuvat mediakasvatuksen kehitysvaiheisiin. Mediakasvatuksen alku on 1930-luvun suojelullisissa näkökulmissa, mutta sittemmin mediaa ei haluta enää nähdä uhkana korkeakulttuurille ja nuorten kehitykselle. Nuorison suojelun tarve ei toki ole poistunut, mutta samalla nuorten omien mediakokemuksien käsittelemiselle haluttaisiin luoda tilaa esimerkiksi koulussa.

Empiirinen analyysi pohjautuu neljän vieraan kielen opettajan teemahaastatteluun. Kaikki heistä työskentelevät lukioasteella; kolme opettaa saksaa ja yksi englantia. Vaikka hyviäkin lähtökohtia löytyy, opettajien käsitys mediakasvatuksesta jää usein melko kapeaksi ja puutteelliseksi. Tapaustutkimus antaa viitteitä siitä, että opettajien tietämyksen taso ja motivaatio ovat kytköksissä siihen, miten mediakasvatuksen järjestäminen on onnistunut koulussa.

Kouluissa, joissa on puutteelliset toimintatavat, mediatekstejä käytetään usein täydentävänä oppimateriaalina tai vaihtelun lähteenä arkiseen työskentelyyn ja mediakasvatus samaistetaan virheellisesti teknisten apuvälineiden käyttötaitoon. Opetussuunnitelman tarjoamat vapaudet mediakasvatuksen järjestämisen suhteen saatetaan tulkita jopa niin, että sen integroiminen opetukseen on vapaaehtoista. Mediakasvatus koetaan monesti ylimääräiseksi ajanpuutteeseen ja muihin, tärkeämpiin tavoitteisiin vedoten. Ristiriitaista kyllä, opettajat luottavat oppilaiden tekniseen kompetenssiin, mutta eivät heidän valmiuksiinsa ajatella kriittisesti. Valmennus on kuitenkin tarpeen molemmilla osa-alueilla.

Kun mediakasvatus on hyvin järjestetty ja opettajille on jaettu vastuualueet, yksittäisen opettajan ei tarvitse tuntea itseään ylirasitetuksi. Yhteisten sääntöjen ja pakollisten koulutusten ansioista opettajat tuntevat mediakasvatuksen tavoitteet paremmin ja myös sitoutuvat niihin.

Jos mediakasvatus jätetään opettajan oman mielenkiinnon varaan, se jää helposti kokonaan huomioimatta. Suurpiirteisesti muotoiltu opetussuunnitelma ei anna tarpeeksi vastauksia, ja yksin on vaikea viedä asiaa eteenpäin. Paluu ohjailevampaan opetussuunnitelmaan on tuskin ajanmukaista. Sen sijaan koulun johto tulisi sitouttaa paremmin opetussuunnitelman tavoitteisiin, koska se on viime kädessä vastuussa mediakasvatuksen järjestämisestä.

Mediakasvatuksellisten tavoitteiden jakaminen eri oppiaineiden kesken ei ole pelkkä velvollisuus, vaan myös välttämättömyys ja suuri etu. Aihepiiri on niin laaja, että yksittäisen oppiaineen on mahdotonta vastata siitä yksin; sitä paitsi kriittiset tavoitteet ovat kaikissa aineissa samat, ja jokainen oppiaine voi rikastuttaa mediakasvatusta omasta näkökulmastaan. Näin ollen tämä tutkimus on vieraan kielen opetuksen lisäksi relevantti myös muille oppiaineille.

Työssä esitellään myös tuntisuunnitelma, jonka on tarkoitus havainnollistaa, miten mediakasvatus on mahdollista sisällyttää tavallisen lukion saksan kielen oppitunnin kulkuun. Koska haastatteluun osallistuneet opettajat harmittelevat usein ajan puutetta, valittiin kappale 6 lukion saksan kielen oppikirjasta Genau 3 monipuolisen kriittisen tarkastelun kohteeksi. Esimerkki osoittaa, ettei mediakasvatuksen tarvitse olla erillinen kokonaisuus, vaan siitä voi muodostua kiinteä osa aineenopetusta.

Asiasanat:mediakasvatus, kieltenopetus, oppiaineiden välinen yhteistyö