Käytännöllisen tiedon rakentamisen ja siirtämisen problematiikka, Tutkimus itämaisen tanssin opettamisesta Suomessa
POSTI, RIIKKA (2009)
2009
Filosofia - Philosophy
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-07-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19995
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19995
Tiivistelmä
Työni käsittelee tanssin opettamista tanssinfilosofisesta näkökulmasta, käytän opetusta koskevissa pohdinnoissani esimerkkinä itämaista tanssia. Keskityn etenkin tanssiin taiteen muotona. Perusajatuksenani on selvittää, miten itämaista tanssia Suomessa opetetaan ja mitä uusia näkökulmia tanssin opettamiseen filosofisella pohdinnalla on tarjottavanaan. Samalla, kun käsittelen opettamisen mahdollisuuksia, pyrin ottamaan kriittisesti kantaa vallalla oleviin käytäntöihin.
Tanssin opettamisessa vaaditaan kehollisen kokemuksen välittämistä opettajalta oppilaalle. Sen kannalta oleellinen tieto on kinesteettistä eli käytännöllistä tietoa, joka on havainnon ja kokemuksen kautta syntyvää taitoa ja osaamista. Michael Polanyi nimittää tätä tietoa hiljaiseksi tiedoksi. Tanssin opettamisen tapana tutkin työssäni Edith Steinin empatiakäsitettä. Stein hyödyntää ajattelussa Edmund Husserlia ja hänen lisäkseen nostan esille myös Maurice Merleau-Pontyn ajatukset kehon muistista. Edellä mainitut käsitteet tarjoavat uusia lähestymistapoja itämaisessa tanssissa tällä hetkellä vallitseviin opetuskäytäntöihin.
Pyrin työssäni hahmottelemaan myös itämaisen tanssin olemusta sen historian kautta ja käytän hyväkseni itämaisen tanssin opettajilta ja oppilailta keräämääni aineistoa. Itämaisen tanssin perusolemuksena on tunteiden välittäminen ja kokeminen, mikä asettaa haasteita itämaisen tanssin opettamiselle, joita ei etenkään länsimaissa ole huomioitu mielestäni riittävästi. Esitän muutamia vaihtoehtoja, joita voisi painottaa opetuksessa nykyistä enemmän.
Tärkeäksi kysymykseksi tutkimuksessani muodostuu se, mikä itämaisen tanssin kontekstissa on hyvä tanssija ja toisaalta hyvä opettaja. Luon myös katsauksen itämaisen tanssin nykytilanteeseen ja mahdollisiin ongelmiin, joita voi nousta länsimaisen kulttuurin ottaessaan haltuunsa toisen kulttuurin tanssin. Samoja ajatuksia voi soveltaa muihinkin etnisiin tanssilajeihin.
Perustulos johon päädyn on se, että tanssin opetus ei voi olla vain opettajalähtöistä vaan oppijan aktiivisella roolilla on suuri merkitys. Nykyisten mallioppimista painottavien käytäntöjen tilalle olisikin hyvä ottaa käyttöön menetelmiä, joilla saataisiin aktivoitua opiskelijat ja herätettyä heissä omasta itsestään lähtöisin olevaa luovaa tanssia. Tällaisia menetelmiä tarjoavat muun muassa erilaiset improvisaatioharjoitukset.
Tanssin opettamista on tutkittu vähän, eikä siitä ole juuri saatavilla kirjallisuutta, toivonkin työni osaltaan antavan kipinää ajatuksille, jotka mahdollistavat itämaista tanssia ja tanssin opettamista koskevan tutkimuksen lisääntymisen.
Avainkäsitteet: tanssin filosofia, tanssin opettaminen, käytännöllinen tieto, itämainen tanssi
Tanssin opettamisessa vaaditaan kehollisen kokemuksen välittämistä opettajalta oppilaalle. Sen kannalta oleellinen tieto on kinesteettistä eli käytännöllistä tietoa, joka on havainnon ja kokemuksen kautta syntyvää taitoa ja osaamista. Michael Polanyi nimittää tätä tietoa hiljaiseksi tiedoksi. Tanssin opettamisen tapana tutkin työssäni Edith Steinin empatiakäsitettä. Stein hyödyntää ajattelussa Edmund Husserlia ja hänen lisäkseen nostan esille myös Maurice Merleau-Pontyn ajatukset kehon muistista. Edellä mainitut käsitteet tarjoavat uusia lähestymistapoja itämaisessa tanssissa tällä hetkellä vallitseviin opetuskäytäntöihin.
Pyrin työssäni hahmottelemaan myös itämaisen tanssin olemusta sen historian kautta ja käytän hyväkseni itämaisen tanssin opettajilta ja oppilailta keräämääni aineistoa. Itämaisen tanssin perusolemuksena on tunteiden välittäminen ja kokeminen, mikä asettaa haasteita itämaisen tanssin opettamiselle, joita ei etenkään länsimaissa ole huomioitu mielestäni riittävästi. Esitän muutamia vaihtoehtoja, joita voisi painottaa opetuksessa nykyistä enemmän.
Tärkeäksi kysymykseksi tutkimuksessani muodostuu se, mikä itämaisen tanssin kontekstissa on hyvä tanssija ja toisaalta hyvä opettaja. Luon myös katsauksen itämaisen tanssin nykytilanteeseen ja mahdollisiin ongelmiin, joita voi nousta länsimaisen kulttuurin ottaessaan haltuunsa toisen kulttuurin tanssin. Samoja ajatuksia voi soveltaa muihinkin etnisiin tanssilajeihin.
Perustulos johon päädyn on se, että tanssin opetus ei voi olla vain opettajalähtöistä vaan oppijan aktiivisella roolilla on suuri merkitys. Nykyisten mallioppimista painottavien käytäntöjen tilalle olisikin hyvä ottaa käyttöön menetelmiä, joilla saataisiin aktivoitua opiskelijat ja herätettyä heissä omasta itsestään lähtöisin olevaa luovaa tanssia. Tällaisia menetelmiä tarjoavat muun muassa erilaiset improvisaatioharjoitukset.
Tanssin opettamista on tutkittu vähän, eikä siitä ole juuri saatavilla kirjallisuutta, toivonkin työni osaltaan antavan kipinää ajatuksille, jotka mahdollistavat itämaista tanssia ja tanssin opettamista koskevan tutkimuksen lisääntymisen.
Avainkäsitteet: tanssin filosofia, tanssin opettaminen, käytännöllinen tieto, itämainen tanssi