Laitosvaltaisesta mielisairaanhoidosta hajautuneisiin mielenterveyspalveluihin ? Työntekijöiden kokemuksia muutosprosessin keskellä

Abstract

Suomalaisessa psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on tapahtunut viime vuosikymmeninä merkittäviä muutoksia. Näiden muutosten taustalla on ollut monia tekijöitä: yleismaailmallinen suuntaus, taloudelliset tekijät ja suomalaiset suunnitelmat. Tarkoitus oli kehittää psykiatrista hoitoa sairaalahoidon sijasta kohti avohoitoa. 1990-luvun laman vuoksi muutos psykiatrisen hoidon järjestämisessä ei toteutunut hallittuna kokonaisuutena vaan sairaalapaikat vähenivät Suomessa kansainvälisessä mittakaavassa dramaattisella nopeudella eikä avohoitopalveluja kyetty järjestämään vastaavassa laajuudessa.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen sitä, kuinka psykiatristen sairaalapaikkojen vähentäminen on vaikuttanut potilaiden hoitoon ja onko niiden tilalle tullut riittävästi avohoitopalveluja sekä kuinka sosiaalipalvelut vastaavat laajenevan ja tietyssä mielessä uuden asiakasryhmän tarpeisiin. Myös eri toimijoiden välinen työnjako ja keskinäinen yhteistyö oli keskeinen tutkimuskysymys. Empiirisenä aineistona olen käyttänyt vuonna 1994 tekemiäni 14 teemahaastattelua Helsingin tietyn alueellisen suurpiirin mielenterveystoimiston sekä terveys- ja sosiaaliaseman työntekijöille. Tarkastelen aineistoani myös sen jälkeen ilmestyneiden tutkimusten sekä oman työkokemukseni pohjalta sekä arvioin ja pohdin aineiston keruun jälkeen tapahtuneiden muutosten merkitystä. Halusin haastatteluaineistoa keräämällä saada kuuluviin nimenomaan kentän toimijoiden, mielenterveyspotilaiden kanssa työskentelevien näkemyksiä ja kokemuksia siitä, kuinka tässä suuressa muutosprosessissa on käytännön tasolla menty eteenpäin. Kyseessä on laadullinen tutkimus niin aineiston keruun kuin analysoinnin suhteen. Luokittelin haastattelujen vastauksia teemoittain tutkimuskysymysteni johdattamana.

Mielenterveystoimiston puolella nähtiin yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa olevan ehkä enemmän kuin mitä sosiaalihuollon puolella koettiin. Aineistoni kriittisimmät näkemykset kaikkia tutkimuskysymyksiäni kohtaan ja lähinnä suhteessa palvelujen riittävyyteen, kattavuuteen, saatavuuteen, sopivuuteen ja yhteistyöhön mielenterveyspuolen kanssa tulivat asunnottomien erityissosiaalitoimistosta. Avohoitopalveluja ei tähän päivään mennessäkään ole tullut riittävästi vastaamaan tarvetta, joka syntyi laitospaikkojen vähentämisestä. Osan pitkäaikaisista psykiatrisista potilaista nähtiin aineistoni mukaan olevan heitteillä, mikä vastaa myös mediassa esitettyjä huolia. Tutkimukseni antaa myös sen kuvan, että perinteinen psykiatrian potilasaines ei enää välttämättä kuulukaan psykiatrisen erikoissairaanhoidon piiriin, vaan heitä hoidetaan perusterveydenhuollossa. Tutkimusalueellani yllättävän moni psykiatrinen potilas sai sosiaalitoimen kotiapua. Alkoholin suurkuluttajat näyttivät olevan väliinputoajia psykiatrisen hoidon suhteen.

Tuloksia, joita aineistoni antaa, ovat vahvistaneet aineiston keruun jälkeen julkaistut myöhemmät tutkimukset, selvitykset, raportit sekä myös lehtikirjoitukset ynnä muu media. Vaikka aineistoni oli vanha ja monia organisatorisia muutoksia on tullut, niin pitkälti samat kysymykset elävät tämän päivän mielenterveystyön kentällä. Siksi halusin edelleen tarkastella tätä suurta muutosprosessia kentän työntekijöiden näkökulmasta, siellä, missä palveluja tuotetaan. Samat kysymykset psykiatristen sairaalapaikkojen vähentämisestä ja avohoidon resurssoinnista ovat tänäänkin päivän polttava keskustelun aihe. Nyt toivomme välttyvämme niiltä virheiltä, joita 1990-luvun laman aikana teimme.

Asiasanat:deinstitutionalisaatio, psykiatrinen hoitojärjestelmä, sairaalahoito, avohoito, psyykkisesti sairaiden sosiaalipalvelut