Korkosuojaus kuntien taloudellisen kestävän kehityksen välineenä

Abstract

Kuntalaki velvoittaa kunnat edistämään kestävää kehitystä. Tämä velvoite koskee sekä ekologista, sosiaalista että taloudellista kestävää kehitystä. Kestävän kehityksen lähtökohtana voidaan pitää tulevien sukupolvien huomioonottamista; nykyisen sukupolven tulee elää niin, että tuleville sukupolville jää vähintään yhtä hyvät olosuhteet elämiseen. Hyvä taloudenhoito on kunnallisen itsehallinnon kivijalka. Ylivelkaantuminen aiheuttaa väistämättä itsehallinnon kaventumisvaaran. Historia osoittaa, että laman aikana lainsäätäjä on puuttunut kuntien taloudellisiin vaikeuksiin hanakasti ja talousautonomia on saanut jäädä taka-alalle. Taloudellinen kestävä kehitys vaatii kunnilta pitkäjänteistä ja ennakoitavaa taloudenpitoa, jossa velkaantumisen vaarat otetaan tosissaan huomioon.

Tämän tutkimuksen painopiste on taloudellisen kestävän kehityksen alueella, kuntien lainarahoituksesta aiheutuvissa korkokuluissa. Tutkimus on pääosiltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen ja toissijaisesti oikeushistoriallinen. Tutkimustehtävänäni on kunnallisen itsehallinnon taloudellisen ulottuvuuden tarkastelu kestävän kehityksen näkökulmasta. Aihepiiriä arvioidaan seuraavien kysymysten avulla: Millä tavoin lainsäädäntö pitää sisällään taloudellisen kestävän kehityksen ja kuinka taloudellisen kestävän kehityksen velvoitteet tulisi tulkita suhteessa kuntien toimintaan ja itsehallintoon? Miten korkosuojaus soveltuu osaksi talouden kestävää kehitystä oikeudellisessa mielessä? Onko voimassaoleva oikeusjärjestys kattavaa ja millä tavalla voimassaolevaa oikeusjärjestystä mahdollisesti tulisi kehittää mahdollisten epäkohtien, uhkien tai haasteiden varalta?

Kuntien taloustilanteessa on tapahtunut runsaasti muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. 1990-luvun taitteen lama järkytti kuntatalouden perustuksia ja vuoden 2008 aikana alkanut viimeisin talouden poikkeuksellisen voimakas maailmanlaajuinen taantuma heijastuu myös suomalaisiin kuntiin. Pelkästään verotulojen raju supistuminen tulee aiheuttamaan monissa kunnissa merkittävän budjettivajeen. Kuntien lainanotto on lisääntynyt rajusti ja lainakanta saattaa lähivuosina nousta jopa kymmenen miljardin euron rajan yli. Tästä johtuen myös kuntien korkokustannukset ovat jatkuvassa kasvussa aiheuttaen huomattavan kustannuserän kuntatalouteen.

Kunnilla on nykyisin vapaus tehdä lainarahoitusta koskevat päätökset itsenäisesti ilman valtion viranomaiselle alistamista. Myös lainan muotoseikat ovat kunnan itsensä ratkaistavissa. Matalalla pysytellyt yleinen korkotaso houkuttelee tällä hetkellä markkinakorkoihin sidottujen lainojen ottamiseen, mutta mikäli korkotaso nousee tulevaisuudessa, saattaa monessa kunnassa tulla eteen uusi taloudellinen ongelma korkokustannusten noustua merkittävässä määrin. Lainojen korkosuojauksen avulla kunnilla on mahdollisuus välttää tai lieventää edellä mainitun kaltaisia riskejä. Korkosuojaus antaa toisaalta turvaa markkinoiden nopeilta heilahteluilta, mutta toisaalta myös lainan suojaamisesta aiheutuu kustannuksia.

Kunnallisen itsehallinnon keskeisenä perussisältönä voidaan pitää talousautonomiaa, joka on taattu perustuslaissa. Taloudellinen itsehallinto luo kunnille sekä oikeuksia että velvoitteita. Kunnilla on verotusoikeus, talouden suunnitteluvastuu sekä velvollisuus huolehtia talouden tasapainosta myös kalenterivuotta pidemmällä aikajaksolla. Monissa kunnissa kasvaa paine sekä veroäyrin nostoon että velkamäärän kasvattamiseen. Varsinkin niissä kunnissa, joissa velkaa on jo ennestään tehty runsaasti tilanne saattaa muodostua hyvin ongelmalliseksi. Edellisen laman aikana maassamme oli kuntia, joiden taloudellinen ahdinko meni siihen pisteeseen, että valtiovalta joutui puuttumaan kuntien asemaan poikkeuksellisen voimakkaasti, lainsäätäjän roolissa.