Äitien kesävirkistyksestä terveys- ja sosiaalipalveluksi. Sosiaaliset lomat osana suomalaisen hyvinvointivaltion kehitystä

Abstract

Tässä työssä tavoitteena on selvittää, miten sosiaaliset lomat ovat kehittyneet 1960-luvun lopulta 1990-luvulle. Tutkin sitä, kenelle loman on nähty eri vuosikymmenillä kuuluvan, millaisia tehtäviä sosiaalisilla lomilla on nähty olevan ja millaisia lomat ovat sisällöltään olleet. Tarkastelen aihetta yhden valtakunnallisen lomajärjestön, Lomakotien Liiton (vuoteen 1980 Äitien Lomahuolto) kautta. Lisäksi tutkin yhtä Lomakotien Liittoon kuuluvaa lomakotia, Ruskeapään lomakotia, joka toimi Nokian Tottijärvellä vuoteen 2004 saakka. Tarkastelu alkaa 1960-luvulta, sillä samalle vuosikymmenelle ajoittuu hyvinvointivaltion rakentaminen ja sen aiheuttama yhteiskunnallinen murros. Yhteiskunnalliset muutokset muuttivat lomajärjestöjen toimintaympäristöä siten, että ne alkoivat etsiä paikkaansa osana lisääntyneitä sosiaali- ja terveyspalveluita. Tarkastelu päättyy 1990-luvulle laman jälkeisiin vuosiin.

Lähdeaineisto koostuu alkuperäislähteistä, tutkimuskirjallisuudesta sekä haastatteluista. Lomakotien Liiton aineistosta olen käyttänyt edustajakokousten pöytäkirjoja, toiminta- ja taloussuunnitelmia sekä toimintakertomuksia. Tässä työssä käytetty Ruskeapään aineisto koostuu niin ikään toiminta- ja taloussuunnitelmista ja toimintakertomuksista, vieraskirjoista ja johtokunnan jäsenten haastatteluista. Lisäksi olen käynyt läpi Sosiaaliturva-lehdessä julkaistuja sosiaalisiin lomiin liittyviä artikkeleita.

Yksi keskeisimmistä muutoksista tarkasteluvälillä oli se, miten loma ymmärrettiin eri vuosikymmenillä. Vielä 1960-luvulla loma ymmärrettiin, kuten vuosisadan alussakin, vapaudeksi työstä. Työn ajateltiin olevan loman vastakohta, joten sen nähtiin kuuluvan yksinomaan työssäkäyville. Perheenemännät ja vanhukset viettivät suurimman osan ajastana kotona, joten heidän nähtiin olevan aina lomalla. Äitien Lomahuollossa/Lomakotien Liitossa sen sijaan loma nähtiin kaikille kuuluvana oikeutena, vapaudeksi arjesta, mikä oli tärkeää sekä ihmisten henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille. Tämä ajatus oli lähtökohtana Lomakotien Liiton ja sen jäsenjärjestöjen toiminnalle. Kesti kuitenkin noin 80 vuotta ensimmäisten lomakotien perustamisesta, ennen kuin käsitys lomasta alkoi muuttua myös lomajärjestöjen ulkopuolella. Kun 1970-luvulla vielä Äitien Lomahuollossa valiteltiin, ettei loma-ajatus tahdo lyödä itseään läpi, ei 1980-luvulla loman tärkeyttä enää tarvinut perustella. Myös valtio alkoi ottaa osaa sosiaalisten lomien kehittämiseen ja julkaisi tutkimuksia, joiden avulla sosiaalisia lomia voitiin edelleen parantaa.

Äitien Lomahuollon/Lomakotien Liiton tavoitteena oli herättää keskustelua loman tärkeydestä ja tarjota mahdollisuus lomaan niillekin, joilla ei ollut lain määräämää vuosilomaa. Vaikka tavoite pysyi samana, toiminnan painopisteet vaihtelivat yhteiskunnallisista ongelmista riippuen. 1950-luvulla sosiaalisia lomia tarjottiin ennen kaikkea rasittuneille perheenäideille. Taustalla vaikutti 1940- ja 1950-luvun perhepolitiikka, jonka avulla pyrittiin tukemaan perheitä järjestämällä äideille erilaista virkistystä ja tukea. 1960- ja 1970-luvulla sosiaalisten lomien tavoitteisiin vaikutti kasvava huoli suomalaisten terveydestä. Kansanterveysajattelu näkyi perusteltaessa loman tärkeyttä ja sosiaalisen lomatoiminnan mielekkyyttä. Ajattelu vaikutti myös lomien sisältöön paikallistasolla. Lomilla esimerkiksi luennoitiin terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnan merkityksestä.

1980-luvulla Äitien Lomahuolto vaihtoi nimensä Lomakotien Liitoksi ja alkoi kehittää toimintaansa uuteen suuntaan. Jo 1960-luvulla lomajärjestöt halusivat mieltää itsensä osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja. Viimeistään 1980-luvulla suhde julkisiin palveluihin tiivistyi, sillä lomajärjestöt alkoivat kehittää yhteistyötä sekä julkisten palveluiden että muiden sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa. Sosiaaliset lomat ammatillistuivat ja muuttuivat entistä tavoitteellisimmiksi. Asiakasryhmät monipuolistuivat, kun Lomakotien Liitto otti tavoitteekseen perhelomien kehittämisen. Myös erilaisten ongelmien kanssa painivien ihmisten lomat lisääntyivät. Kehitetyt sosiaaliset lomat tulivat pian tarpeeseen, kun Suomi ajautui pahaan lamaan 1990-luvun alussa. Lama lisäsi loman tarpeessa olevien määrää mutta samalla se heikensi lomakotien toimeentulomahdollisuuksia. Osa Lomakotien Liiton lomakodeista jouduttiin sulkemaan, ja taloudellisista vaikeuksista kärsi myös tarkasteltavana olut Ruskeapään lomakoti. Taloudellisesti huonona aikana turvauduttiin entistä enemmän talkootyöhön, mutta kaikissa tapauksissa sekään ei riittänyt. Ruskeapään lomakoti myytiin lopulta 2004.

Tutkimus osoittaa, että sosiaaliset lomat kehittyivät merkittävästi tarkasteluvälillä. Muutoksen taustalla ei ollut vain järjestön omat tavoitteet ja päämäärät, vaan myös ympäröivä yhteiskunta vaikutti sosiaalisiin lomiin. Lomakotien Liiton toiminnan kehittymisestä huolimatta kaikki ei kuitenkaan muuttunut. Loman merkitys yksilölle oli vuosituhannen lopulla edelleen sama, kuin mitä se oli ollut sata vuotta aiemmin. Vaikka odotukset loman puitteita kohtaan kasvoivat, loman sisältöä koskevat toiveet pysyivät samoina. Tärkeintä lomassa oli vapaus arjen velvollisuuksista.

Asiasanat:sosiaalinen loma, loma, lomakoti, kesäkoti, Äitien Lomahuolto, Lomakotien liitto, Ruskeapää, Ruskeapään lomakoti, sosiaali- ja terveysjärjestöt, sosiaali- ja terveyspalvelut, sosiaalipolitiikka, terveyspolitiikka, hyvinvointivaltio