MILLAISTA ON MUUTTAA POIS KOTOA? Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten kulttuurisia käsityksiä nuorten itsenäistymisestä ja suhteista vanhempiin
HELENIUS, JENNI (2009)
HELENIUS, JENNI
2009
Aikuiskasvatus - Adult Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-02-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19597
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19597
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yhdeksännen vuosiluokan oppilaiden käsityksiä lapsuudenkodista itsenäistymisestä ja vanhempien roolista muuttotilanteessa. Käsitysten tutkimisen mielekkyys perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Päätutkimuskysymykset ovat 1) miten (lapsuuskodissaan asuvat) peruskoulun yhdeksännen vuosiluokan oppilaat käsittävät nuorten kotoa muuttamisen prosessin etenevän ja 2) millainen heidän mielestään on vanhempien rooli nuoren itsenäistymisvaiheessa? Päätutkimuskysymyksiä tarkentavat kysymykset 3) Mitä yhdeksäsluokkalaiset ajattelevat nuoren tavoittelevan muuttamalla kotoa ja 4) Millaisia merkityksiä nuoret antavat sille, saako nuori tukea vanhemmiltaan? Aineistona ovat Janakkalan Turengin ja Helsingin Meilahden yläasteiden yhdeksäsluokkalaisten 33 eläytymismenetelmätarinaa kotoa muuttaneista nuorista. Teema-analyysin lisäksi käytin analyysissa Greimasin semiotiikasta modaliteetteja, semioottista neliötä ja aktanttimallia.
Tarinoissa tytöt ovat kotoa muuttaessaan n. 17-vuotiaita ja pojat 20-vuotiaita, mikä on lähellä tilastollista kotoa muuttamisen ikää. Tarinoiden juonirakenteessa nuori tekee aloitteen muuttamisesta ja vanhempi reagoi siihen. Nuoren ja vanhemman dialogi saattaa puuttua kokonaan, olla olemassa koko ajan tai syntyä vähitellen konfliktin kautta. Luokittelin tarinat hyvän ja huonon vanhempisuhteen sekä sisäisen (tahtominen) tai ulkoisen (täytyminen) tavoitteenasettelun perusteella. Koodi 1) nuoren täytyy irrottautua kotoa, jossa on hyvä olla. Koodi 2) nuori tahtoo keskittyä muuton käytännön järjestelyihin. Koodi 3) nuori tahtoo vapautua kodista, jossa ei ole hyvä olla. Koodi 4) nuoren täytyy alistua, koska tuntee menettäneensä tilanteen hallinnan. Kirjoittajat tunnistavat hyvinvoinnin riskitekijöitä nuoren mielialasta. Päähenkilö on subjekti jokaisessa tarinassa. Vanhemmilla on auttajan, vastustajan tai lähettäjän rooli. Lähes jokaisessa tekstissä mainitaan vanhempien antaman taloudellisen tuen merkitys. Päähenkilö joko uskoo vanhempien tukevan kotoa lähtijää tai korostaa omaa taloudellista vastuutaan osana itsenäistymistä.
Johtopäätöksenä on, että yhdeksäsluokkalaiset tunnistavat lapsuudenkodista muuttamisessa stereotypioita ja institutionalisoituneen nuoruuden merkkejä. Niiden lisäksi nuoret tunnistavat monia muitakin mahdollisia elämänkulkuja. Yhdeksäsluokkalaiset odottavat vanhempien kunnioittavan itsenäistyvän nuoren subjektiroolia. Nuorten käsitysten mukaan vanhempien käyttäytymisessä nuoren subjektiutta uhkaavat vanhempien keskinäinen riitely, nuoren kanssa riitely, nuoren ivaaminen, epäluottamus nuoren pärjäämiseen, vanhempien oman elämänhallinnan horjuminen tai välinpitämättömyys.
Avainsanat: dialoginen kasvatus, eläytymismenetelmä, institutionalisoituminen, lapsuudenkodista itsenäistyminen, nuoruus, sosialisaatio, subjektius, vanhemmuus
Tarinoissa tytöt ovat kotoa muuttaessaan n. 17-vuotiaita ja pojat 20-vuotiaita, mikä on lähellä tilastollista kotoa muuttamisen ikää. Tarinoiden juonirakenteessa nuori tekee aloitteen muuttamisesta ja vanhempi reagoi siihen. Nuoren ja vanhemman dialogi saattaa puuttua kokonaan, olla olemassa koko ajan tai syntyä vähitellen konfliktin kautta. Luokittelin tarinat hyvän ja huonon vanhempisuhteen sekä sisäisen (tahtominen) tai ulkoisen (täytyminen) tavoitteenasettelun perusteella. Koodi 1) nuoren täytyy irrottautua kotoa, jossa on hyvä olla. Koodi 2) nuori tahtoo keskittyä muuton käytännön järjestelyihin. Koodi 3) nuori tahtoo vapautua kodista, jossa ei ole hyvä olla. Koodi 4) nuoren täytyy alistua, koska tuntee menettäneensä tilanteen hallinnan. Kirjoittajat tunnistavat hyvinvoinnin riskitekijöitä nuoren mielialasta. Päähenkilö on subjekti jokaisessa tarinassa. Vanhemmilla on auttajan, vastustajan tai lähettäjän rooli. Lähes jokaisessa tekstissä mainitaan vanhempien antaman taloudellisen tuen merkitys. Päähenkilö joko uskoo vanhempien tukevan kotoa lähtijää tai korostaa omaa taloudellista vastuutaan osana itsenäistymistä.
Johtopäätöksenä on, että yhdeksäsluokkalaiset tunnistavat lapsuudenkodista muuttamisessa stereotypioita ja institutionalisoituneen nuoruuden merkkejä. Niiden lisäksi nuoret tunnistavat monia muitakin mahdollisia elämänkulkuja. Yhdeksäsluokkalaiset odottavat vanhempien kunnioittavan itsenäistyvän nuoren subjektiroolia. Nuorten käsitysten mukaan vanhempien käyttäytymisessä nuoren subjektiutta uhkaavat vanhempien keskinäinen riitely, nuoren kanssa riitely, nuoren ivaaminen, epäluottamus nuoren pärjäämiseen, vanhempien oman elämänhallinnan horjuminen tai välinpitämättömyys.
Avainsanat: dialoginen kasvatus, eläytymismenetelmä, institutionalisoituminen, lapsuudenkodista itsenäistyminen, nuoruus, sosialisaatio, subjektius, vanhemmuus