Johtajuusroolit seurakunnissa: Tutkimus kirkkoherran ja talouspäällikön välisistä rooliodotuksista ja -konflikteista
OIKKONEN, TERHI (2009)
OIKKONEN, TERHI
2009
Hallintotiede - Administrative Science
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-01-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19574
Sana rooli liitetään yleensä näytelmiin, mutta meillä kaikilla on rooleja toimiessamme sosiaalisissa ryhmissä. Meillä on erilaisia rooleja esimerkiksi perheessämme ja työpaikallamme. Seurakunnissa on monimutkainen johtajuusrakenne ja työtehtävien hoitoon liittyvät monet roolit. Myös hengellisyys tuo oman lisänsä johtamiseen. Olen keskittynyt virkamiesjohdosta kirkkoherrojen ja talouspäälliköiden johtajuusroolien tutkimiseen Henry Mintzbergin roolijaon perusteella. Hän jakaa johtajilla esiintyvät roolit kolmeen pääryhmään: ihmisten välisiä suhteita koskevat roolit, informaatioroolit ja päätöksenteon roolit. Rooleihin vaikuttavat ympäristön ja muiden tilannetekijöiden lisäksi rooliodotukset. Rooliodotuksia on sekä roolin omistajalla että muilla. Jos rooliodotukset eivät täyty, esiintyy roolikonflikteja. Roolikonfliktit voivat olla roolin sisäisiä tai roolien välisiä. Toteutin tutkimuksen kyselytutkimuksena, kyselyt lähetettiin sekä Tampereen että Kuopion hiippakuntien seurakuntien kirkkoherroille ja talouspäälliköille. Vastausprosentiksi tuli 68 %. Kirkkoherrat ja talouspäälliköt pitivät kaikki johtajuusrooleja tärkeinä ja vastauksissa ei ollut suuria eroja ryhmien välillä. Ihmisten välisiä suhteita koskevista rooleista erityisesti varsinaisen johtajan -rooli oli tärkeämpi kirkkoherrojen kuin talouspäälliköiden työssä, informaatioroolit olivat suunnilleen yhtä tärkeitä sekä kirkkoherroille että talouspäälliköille. Yhteistyö kirkkoherrojen ja talouspäälliköiden välillä sujui hyvin. Kirkkoherrat kokivat työyhteisön kuitenkin avoimemmaksi kuin talouspäälliköt. Lisäksi kirkkoherrojen mielestä talousasioista, budjetista ja kehityssuunnitelmista keskustellaan talouspäälliköiden kanssa usein. Talouspäälliköt eivät kokeneet keskusteluja niin usein tapahtuviksi kuin kirkkoherrat.
Asiasanat:johtajuusroolit, seurakunta, kirkkoherra, talouspäällikkö
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19574
Tiivistelmä