"MAN BE MY METAPHOR." Kielikuvan rakentuminen ja ruumiillisuuden konventiot Dylan Thomasin lyriikassa
PÄIVÄRINTA, ANNE (2009)
PÄIVÄRINTA, ANNE
2009
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-02-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19561
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19561
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee walesilaisen Dylan Thomasin (1914-1953) runoissa esiintyviä ruumiillisuudelle rakentuvia kielikuvia konstruktioina, joissa yhdistyvät niin konventionaalistuneet viittaustavat, intertekstuaalisuus kuin runonlukijuuden prosessitkin. Tutkittavissa runoissa ruumiin kuvasto nähdään temaattisena lähtökohtana, johon kytkeytyvät olennaisella tavalla metarunouden teema ja erityisesti runon kielen konstruktiivisuuden ajatus: ruumiillisuudella on merkittävä rooli todellisuuden kielellistämisessä, ja sen kautta rakennetut poeettiset kielikuvat ovat paitsi rakentumisensa merkitsijöitä, myös runon temaattista kokonaisuutta koossa pitäviä elementtejä.
Runoanalyysin ytimessä on käsite metafora, jonka perinteisiä määritelmiä viittausosien ja vertautuvuuden osalta laajennetaan kognitiivisen runontutkimuksen suuntaan: metafora näyttäytyy yhtäältä kahden tai useamman viitekehyksen yhdistävänä kielellisenä rakennelmana, toisaalta lukijan tulkintakonventioiden tuntemukseen perustuvana kognitiivisena yhdistelemisen mallina. Metaforan konventionaalisuutta kannattelee perinteisesti arkikielen ja poeettisen kielen erottelu, joka kognitiivisessa teoriassa problematisoituu: havainnon, ruumiillisuuden ja kielen välinen perustavanlaatuinen suhde on olennainen osa metaforisuutta. Merkkikeskeisten tulkintalinjojen lisäksi käytössä ovat siis uudemman lyriikantutkimuksen käsitteet viitekehys (frame), käsitteellinen metafora (conceptual metaphor) ja blending eli sekoittaminen tai yhdistely. Keskeistä on kielikuvan hahmottaminen nimenomaan tulkintaprosessin osana.
Konventioihin perustuvassa metaforatarkastelussa sivutaan myös symbolin käsitteen kivettyneisyyden ajatusta, sekä muotoillaan intertekstuaalisia linkkejä, pääasiassa romanttisiin ja modernistisiin poetiikkoihin. Käsitteitä sovelletaan liukuvarajaisesti ruumiillisuuden teeman tarkastelun kautta, sillä työn tarkoituksena on osoittaa, miten konstruktiivisuus ja konventionaalisuus linkittyvät Thomasin runokielen ruumiin kuviin. Keskeisenä temaattisena ja intertekstuaalisena sidoskohtana on Raamattu ja erityisesti luomiskertomuksen ja syntiinlankeemuksen skeemat. Runojen tarkasteluun liitetään myös Thomasin oma narrative-käsite, joka valaisee runonlukemisen konventiosidonnaisuuden ja runon keinotekoisen konstruktiivisuuden suhdetta: se, miten runoon rakennetaan koherenssia runonlukijuuden konventioiden avulla, on Thomasilla osa runon temaattista ulottuvuutta, sillä usein kirjaimellisen tulkinnan mahdottomuutta alleviivataan monitulkintaisuutta korostavalla ja fantastisellakin kielikuva-aineksella.
Tutkielman alkupuolella analyysin painotus on lukemisen prosessien sekä metalyyrisyyden tematisoinnissa, kun taas tutkielman loppupuolella mennään lähemmin ruumiin kuvien tarkasteluun runojen kokonaisuuksissa ja intertekstuaalisissa kehyksissä. Kohdetekstit ovat Thomasin tuotantoa läpileikkaavasta The Collected Poems 1934-1953 -teoksesta (2000).
Asiasanat:kielikuva, metafora, käsitteellinen metafora, kognitiivinen poetiikka, skeema, viitekehys, blending, tekstimaailma, ruumis, ruumiillisuus, modernismi, romanttinen runous, Raamattu
Runoanalyysin ytimessä on käsite metafora, jonka perinteisiä määritelmiä viittausosien ja vertautuvuuden osalta laajennetaan kognitiivisen runontutkimuksen suuntaan: metafora näyttäytyy yhtäältä kahden tai useamman viitekehyksen yhdistävänä kielellisenä rakennelmana, toisaalta lukijan tulkintakonventioiden tuntemukseen perustuvana kognitiivisena yhdistelemisen mallina. Metaforan konventionaalisuutta kannattelee perinteisesti arkikielen ja poeettisen kielen erottelu, joka kognitiivisessa teoriassa problematisoituu: havainnon, ruumiillisuuden ja kielen välinen perustavanlaatuinen suhde on olennainen osa metaforisuutta. Merkkikeskeisten tulkintalinjojen lisäksi käytössä ovat siis uudemman lyriikantutkimuksen käsitteet viitekehys (frame), käsitteellinen metafora (conceptual metaphor) ja blending eli sekoittaminen tai yhdistely. Keskeistä on kielikuvan hahmottaminen nimenomaan tulkintaprosessin osana.
Konventioihin perustuvassa metaforatarkastelussa sivutaan myös symbolin käsitteen kivettyneisyyden ajatusta, sekä muotoillaan intertekstuaalisia linkkejä, pääasiassa romanttisiin ja modernistisiin poetiikkoihin. Käsitteitä sovelletaan liukuvarajaisesti ruumiillisuuden teeman tarkastelun kautta, sillä työn tarkoituksena on osoittaa, miten konstruktiivisuus ja konventionaalisuus linkittyvät Thomasin runokielen ruumiin kuviin. Keskeisenä temaattisena ja intertekstuaalisena sidoskohtana on Raamattu ja erityisesti luomiskertomuksen ja syntiinlankeemuksen skeemat. Runojen tarkasteluun liitetään myös Thomasin oma narrative-käsite, joka valaisee runonlukemisen konventiosidonnaisuuden ja runon keinotekoisen konstruktiivisuuden suhdetta: se, miten runoon rakennetaan koherenssia runonlukijuuden konventioiden avulla, on Thomasilla osa runon temaattista ulottuvuutta, sillä usein kirjaimellisen tulkinnan mahdottomuutta alleviivataan monitulkintaisuutta korostavalla ja fantastisellakin kielikuva-aineksella.
Tutkielman alkupuolella analyysin painotus on lukemisen prosessien sekä metalyyrisyyden tematisoinnissa, kun taas tutkielman loppupuolella mennään lähemmin ruumiin kuvien tarkasteluun runojen kokonaisuuksissa ja intertekstuaalisissa kehyksissä. Kohdetekstit ovat Thomasin tuotantoa läpileikkaavasta The Collected Poems 1934-1953 -teoksesta (2000).
Asiasanat:kielikuva, metafora, käsitteellinen metafora, kognitiivinen poetiikka, skeema, viitekehys, blending, tekstimaailma, ruumis, ruumiillisuus, modernismi, romanttinen runous, Raamattu