Morsian pukeutuu keltaiseen - Väkivallan estetiikkaa Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvissa
RANTAKARI, ULLA (2008)
RANTAKARI, ULLA
2008
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-07-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19354
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19354
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvien väkivallan estetiikkaa.
Elokuvan väkivaltakohtausten visuaaliseen ilmaisuun keskittyviä analyyseja taustoitetaan tarkastelemalla esteettisen kokemuksen taustaa ja yleisiä teorioita kauneuskäsityksistä.
Lisäksi 2000-luvulla valmistuneiden Kill Bill -elokuvien visuaalista tyyliä valotetaan postmodernin ilmaisun erityispiirteiden kautta.
Tutkimuksessa Tarantinon estetiikkaa lähestytään myös väkivallan esittämisen historian, väkivallan katsomisen funktioiden ja seurausten kannalta.
Tutkimuksessa käytetty metodi on sisältöanalyysi. Elokuvien tyyliä tarkastellaan David Bordwellin ja Kristin Thompsonin esittämän jaottelun avulla. Analyysi perustuu havaintoihin elokuvan tyylistä ja elokuvien tulkintaan Bordwellin & Thompsonin elokuvaestetiikan teorian perusteella. Tyylikeinojen erottelun ja esittelyn lisäksi tutkimus käsittelee myös niiden funktioita.
Elokuvien väkivaltaa sisältäviä kohtauksia eritellään ensinnäkin kuvien esillepanon, mise-en-scènen kannalta. Tämä sisältää lavastuksen, puvustuksen, valaisun, värimaailman ja kuvan sisäisen liikkeen tarkastelun. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten otokset on kuvattu, toisin sanoen rajausten, kuvakulmien ja kuvakokojen käyttöä. Lisäksi avainkohtausten analyysissä sivutaan musiikin tai dialogin käyttöä.
Tutkimuksen perusteella Tarantinon Kill Bill -elokuvat näyttävät hyödyntävän muun muassa anime-, taistelulaji-, spagettiwestern- ja blaxploitation-elokuvien visuaaliseen ilmaisuun perustuvaa kerrontaa, sekä sarjakuvalle tyypillistä ilmaisua. Tutkimuksessa Kill Bill -elokuvien estetiikalle tyypilliseksi osoittautuu myös elokuvallisuuden korostaminen, mikä muistuttaa katsojaa tapahtumien fantasioidusta luonteesta ja näin myös oikeuttaa väkivaltaisen kuvaston käytön.
Asiasanat: väkivallan estetiikka, sisältöanalyysi, Tarantino, Kill Bill
Elokuvan väkivaltakohtausten visuaaliseen ilmaisuun keskittyviä analyyseja taustoitetaan tarkastelemalla esteettisen kokemuksen taustaa ja yleisiä teorioita kauneuskäsityksistä.
Lisäksi 2000-luvulla valmistuneiden Kill Bill -elokuvien visuaalista tyyliä valotetaan postmodernin ilmaisun erityispiirteiden kautta.
Tutkimuksessa Tarantinon estetiikkaa lähestytään myös väkivallan esittämisen historian, väkivallan katsomisen funktioiden ja seurausten kannalta.
Tutkimuksessa käytetty metodi on sisältöanalyysi. Elokuvien tyyliä tarkastellaan David Bordwellin ja Kristin Thompsonin esittämän jaottelun avulla. Analyysi perustuu havaintoihin elokuvan tyylistä ja elokuvien tulkintaan Bordwellin & Thompsonin elokuvaestetiikan teorian perusteella. Tyylikeinojen erottelun ja esittelyn lisäksi tutkimus käsittelee myös niiden funktioita.
Elokuvien väkivaltaa sisältäviä kohtauksia eritellään ensinnäkin kuvien esillepanon, mise-en-scènen kannalta. Tämä sisältää lavastuksen, puvustuksen, valaisun, värimaailman ja kuvan sisäisen liikkeen tarkastelun. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten otokset on kuvattu, toisin sanoen rajausten, kuvakulmien ja kuvakokojen käyttöä. Lisäksi avainkohtausten analyysissä sivutaan musiikin tai dialogin käyttöä.
Tutkimuksen perusteella Tarantinon Kill Bill -elokuvat näyttävät hyödyntävän muun muassa anime-, taistelulaji-, spagettiwestern- ja blaxploitation-elokuvien visuaaliseen ilmaisuun perustuvaa kerrontaa, sekä sarjakuvalle tyypillistä ilmaisua. Tutkimuksessa Kill Bill -elokuvien estetiikalle tyypilliseksi osoittautuu myös elokuvallisuuden korostaminen, mikä muistuttaa katsojaa tapahtumien fantasioidusta luonteesta ja näin myös oikeuttaa väkivaltaisen kuvaston käytön.
Asiasanat: väkivallan estetiikka, sisältöanalyysi, Tarantino, Kill Bill