Ammatilliset tarpeet ja odotukset verotarkastustyössä - asiantuntija-esimiesvuorovaikutuksen keskeiset onnistumisedellytykset

Abstract

Tutkielmassa selvitetään verotarkastajien ja heidän lähiesimiestensä välisen, tämänhetkisen ammatillisen vuorovaikutuksen toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta asiantuntijatyön näkökulmasta. Tarkoituksena on ollut tuottaa tutkitun osaston käyttöön tietoa siitä, kuinka hyvin osapuolet ovat onnistuneet vastaamaan toistensa ammatillisiin odotuksiin ja tarpeisiin, ja kuinka hyviä alaisia ja esimiehiä on käytännössä osattu olla. Lisäksi on ollut tarkoitus osoittaa joitain kehittymisalueita ja kertoa, mitkä tekijät osaltaan vaikeuttavat tai hidastavat ideaalin ammatillisen yhteistyötason saavuttamista.

Tutkimusongelmien taustalla on hallinto- ja johtamistutkimuksessa edelleen sovellettujen teorioiden ja näkemysten esimies- ja persoonallisuuskeskeisyys, ja sitä koskeva kritiikki. Vaikka johtamisen tunnustetaankin olevan sosiaalinen vuorovaikutusprosessi, on alaisille jätetty usein pelkän passiivisen vastaanottajan rooli. Lisäksi tutkielmassa on haluttu selvittää, mistä johtamiskirjallisuuden varsin yleinen, nimenomaan asiantuntijoiden alaisryhmää koskeva asenteellisuus ja ennakkoluuloisuus johtuu.

Aineistona on käytetty kolmen ryhmäesimiehen ja kuuden verotarkastajan haastatteluita, jotka litteroitiin sanatarkkuudella. Tutkimusongelman kannalta oleelliset ja kuvaavat kohdat jaettiin neljään ryhmään sen mukaan, mihin tutkimuskysymykseen ne parhaiten auttoivat vastaamaan. Muut yllättävät tai mielenkiintoiset havainnot toimivat johtopäätösten lisäperusteluina.

Analyysin perusteella on mahdollista sanoa, että ammatillisen yhteistyön onnistumiseen vaikuttavat kaikki sen osapuolet. Sillä, mitä kukin tekee tai jättää tekemättä on aina seurauksia. Tutkittujen ammattiryhmien käytössä oli paitsi tarkoituksenmukaisia ja vaalimisen arvioisia toimintatapoja myös sellaisia, joilla oli osaston toimintaan ja yleiseen tyytyväisyyteen kielteisesti vaikuttavia seurauksia. Mitä tasapuolisempaan kohteluun esimiehet pyrkivät, sitä suurempia haasteita ja riskejä joidenkin asiantuntijoiden epäaktiivisuus näytti aiheuttavan. Esimiesten puolestaan tulee huolehtia siitä, ettei kollegiaalisen yhteistyön rakentumista jätetä kokonaan asiantuntijoiden vastuulle. Lopuksi kannustan sekä esimiehiä että verotarkastajia soveltamaan tietoisesti ja johdonmukaisesti psykologisiin sopimuksiinsa liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia. Tällä on mm. roolien selkiytymiseen, sekä työajan käyttöön ja jakamiseen liittyviä positiivia vaikutuksia.