Sika vai lammaspossu Babe? Eläinten inhimillistämisen keinojen ja merkityksen tarkastelua elokuvassa Babe - Urhea possu

Abstract

Tutkielman aiheena on eläinten inhimillistäminen elokuvassa, tutkimuskohteena elokuva Babe – Urhea possu (1995). Tarkoitukseni on selvittää, mitä inhimillistäminen on, miten ja miksi eläimiä elokuvassa inhimillistetään, sekä myös pohtia elokuvaeläinten inhimillistämisen merkitystä ihmisen ja eläimen suhteelle ideologisella ja yhteiskunnallisella tasolla.

Keskeinen käsite työssäni on antropomorfismi eli ihmisenkaltaistaminen, inhimillistäminen, mikä tarkoittaa inhimillisten ominaisuuksien liittämistä eläimiin tai elottomiin esineisiin. Tutkimustavoitteeni muotoutui viideksi tutkimuskysymykseksi, joihin etsin vastauksia audiovisuaalisen tekstin laadullisen analyysin ja lähiluvun avulla. Analysoin kuvaa ja ääntä oman kulttuurisen ymmärrykseni, kokemukseni ja katsomiskompetenssini kautta, muun muassa Newboldin (1998) esittämien menetelmien mukaan. Sovellan tutkimuksessani Murray Smithin (1995) samastumiskäsitteistöä ja sympatiarakennetta sekä Pete Porterin (2006) näiden pohjalta esittämää mallia eläimen persoonatulkintaan ohjaavista elokuvan vihjeistä. Inhimillistämisen ideologista puolta ja vallankäyttöä selvitän lähinnä kriittisen diskurssianalyysin tutkijan Norman Fairclough’n (1997) esittämien tutkimuskysymysten avulla.

Tutkimuksessani totean, että elokuvantekijät liittävät elokuvaan niin sanotun persoonaskeeman täyttäviä vihjeitä, jotka kutsuvat katsojaa muodostamaan persoonatulkinnan eläimistä. Vihjeiden antamisessa merkittäviksi keinoiksi osoittautuivat tässä tapauksessa lähikuvat eläimistä, eläimen näkökulmasta kuvaaminen ja erikoistehosteet. Inhimillistetyllä eläimellä esitetään olevan ihmismäisiä piirteitä: ajatuksia, tunteita, kykyä omaehtoisiin tekoihin, luonteenpiirteitä ja kyky käyttää ja ymmärtää luonnollista kieltä. Eläimillä on muun muassa nimet, yhteisöllisyyttä, hierarkia sekä säännöt ja niiden rikkomisesta seuraavat rangaistukset. Eläimen persoonatulkintaan ohjaavat vihjeet voidaan jakaa kolmeen toisiaan täydentävään muotoon: ensisijaiset, toissijaiset ulkoiset ja toissijaiset sisäiset vihjeet. Ensisijaiset vihjeet kutsuvat persoonatulkintaan eläimen esittämästä eläinhahmosta, toissijaiset ulkoiset vihjeet tuovat esille eläimen persoonatulkinnan ihmishahmon tai kertojan kautta ja toissijaiset sisäiset vihjeet tulevat ihmisen liittämisestä eläimen esiintymisen sisään.

Katsoja konstruoi hahmot (tunnistaminen eli recognition), ja katsoja saa samaa informaatiota (suuntautuminen, alignment) kuin elokuvan hahmot. Lisäksi katsojat arvioivat hahmoja näiden ilmentämien arvojen pohjalta, ja näin katsojat muodostavat enemmän tai vähemmän myötämielisiä tai vastustavia liittoutumisia (allegiance) heihin. Erityisen iso osuus eläinten sanomisilla ja tekemisillä näyttää olevan liittoutumisten (allegiances) muodostamisessa ja eläinhahmojen välittämien arvojen arvioinnissa. Suuntautumisen (alignment) suhteen suurin osa elokuvaa kuluu eläinten toimien ja dialogin seuraamiseen eli näin eläinten näkökulma etualaistuu elokuvassa.

Elokuvaeläinten inhimillistämisen syyt puolestaan löytyvät ihmisyydestä ja eläimyydestä, eräänlaisesta ihmisen ja eläimen suhteen haltuunoton tarpeesta, sekä myös audiovisuaalisen tarinankerronnan tavoista, tavoitteista, estetiikasta ja kulttuurista. Eläin riisuu hahmosta esiin oleellisimman, se tuo lisäarvoa, kaupallista hyötyä ja mahdollistaa esille tuotavien asioiden työstämisen ilman todellisuuden paineita. Koska olemme ihmisiä, sovellamme mielen teoriaamme myös eläimiin. Elokuvaeläin on myös korvike aidosta eläimestä, eläin tuottaa mielihyvää ja toteuttaa fantasiaamme puhuvasta eläimestä, aidosta yhteydestä toiseen.

Länsimaisen yhteiskunnan dominantti ideologia ihmisen ja eläinten välisestä suhteesta vahvistuu entisestään esimerkkielokuvassani: eläimet ovat ihmistä varten ja eläinten hyväksikäyttö on oikeutettua. Antropomorfismi suosii ihmismäisyyttä ja siten ihmisille tärkeitä arvoja, se luonnollistaa ja universalisoi ne siirtämällä ihmiselle tärkeitä uskomuksia itsestäänselvyyksiksi eläimillekin. Dominoivalle valtaideologialle vastakkainen näkemys eläimen esittämisestä eläinsubjektina, aitona eläimenä, saa tässä elokuvassa moitteen siten, että inhimillistämätön eläin esitetään pahana, villinä ja uhkaavana. Eläinten inhimillistäminen sulkee pois sen, että eläin voitaisiin edes yrittää nähdä aitona eläimenä. Eläinten inhimillistäminen hämärtää sosiaalista todellisuutta, kun käsitys eläimistä muuttuu yhä kauemmas eläimen todellisuudesta.

Vallan näkökulmasta kohde-elokuva heijastaa sitä, miten nyky-yhteiskunnassa ihmisen taloudellinen etu voittaa eläimen intressin säilyä hengissä. Myös elokuvantekijät käyttävät valtaa kuvatessaan eläimet inhimillisinä hahmoina ja katsojilla on valta tehdä omat tulkintansa näkemästään sekä jättää elokuva katsomatta. Eläinelokuva rakentaa siis osaltaan sosiaalista todellisuutta ja ihmisen ja eläimen suhdetta.

Jo nyt yhteiskunnassamme on nähtävissä ympäristöasioiden ja ilmastonmuutoksen nouseminen keskeisiksi kysymyksiksi niin mediassa, taloudessa kuin politiikassa. Myös eläinaktivistit ovat mukana muovaamassa julkista keskustelua ja entistä enemmän eläinaiheisia ohjelmia ja uutisia välittyy median kautta. Uskonkin, että myös tulevaisuudessa eläimiin liittyvät kysymykset tulevat olemaan entistä isompi osa arkipäiväämme. Jatkossa kannattaisikin tutkia tarkemmin, mitä elokuvaeläinten inhimillistäminen merkitsee ihmisen suhteelle oikeisiin eläimiin sekä mitä ihmisen eläinsuhteen mahdollinen muutos merkitsee oikeille eläimille.

Asiasanat: antropomorfismi, Babe – Urhea possu, elokuva, eläinelokuva, eläimet, ideologia, ihmisten ja eläinten suhde, inhimillistäminen, representaatio, valta