Ympäristöaiheiden käsittely Kauppalehdessä 1990-luvulla
JOKINEN, NOORA (2008)
2008
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-07-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19240
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19240
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on ympäristöaihepiirin käsittely taloussanomalehti Kauppalehdessä 1990-luvulla. Tutkielma pyrkii antamaan yleiskuvan lehden ympäristökirjoittelusta ja sen muutoksesta 1990-luvun kuluessa sekä hahmottamaan, millaisen ympäristöpoliittisen roolin lehti kyseisellä vuosikymmenellä omaksui.
Aineistona on käytetty noin 300:aa lehden ympäristöaiheista artikkelia vuosikymmenen parittomilta vuosilta. Aineisto on analysoitu käyttämällä otsikkotason määrällistä sisällönerittelyä. Tutkimusasetelman tausta on Pertti Suhosen tutkimuksessa Mediat, me ja ympäristö (1994), jossa hän tutki Helsingin Sanomien ympäristökirjoittelua.
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii konstruktionistinen ajattelu. Kauppalehden ympäristöjuttujen oletetaan heijastavat erityistä, kohderyhmälleen ainakin osin yhteistä sosiaalista todellisuutta. Lehti rakentaa ja muokkaa ympäristöön liittyviä todellisuuskuvia, jotka puolestaan vaikuttavat yritysten päätöksentekoon ja tätä kautta niiden toiminnan ympäristövaikutuksiin. Lehti on siis ympäristöpoliittinen toimija.
Aineiston perusteella Kauppalehden ympäristöaiheisten juttujen määrä pysyi koko 1990-luvun varsin tasaisena, mutta juttutyypit ja juttujen aiheet muuttuivat selvästi. Ympäristökirjoittelun painopiste siirtyi uutisoinnista kohti kommentointia ja keskustelua. Pääkirjoitusten ja kolumnien suhtautuminen ympäristöön muuttui 1990-luvun kuluessa vahvasta ympäristöskeptisyydestä kohti neutraalimpaa ja jopa yhteistä ympäristöhuolta ilmentävää kirjoittamista.
Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että ympäristökeskustelua käytiin Kauppalehdessä tyypillisesti huomattavalla viiveellä suhteessa ns. yleiseen ympäristökeskusteluun. Yritysten ympäristötyön merkittävä ammattimaistuminen näkyi Kauppalehden ympäristökirjoittelussa vain osittain, ja selvästi jälkijunassa yrityksissä tapahtuneesta kehityksestä.
Kauppalehden ympäristöagenda määrittyi 1990-luvulla voimakkaasti yleisjulkisuudessa käydyn aiemman keskustelun ja ulkoisen ympäristöliikehdinnän perusteella. Lehti ammensi ympäristöongelmia koskevat perusmäärittelynsä yleisjulkisuudesta. Kauppalehden rooli suhteessa ympäristökysymykseen oli varovainen ja reagoiva, ei aktiivisesti uutisia tai ilmiöitä etsivä – siis reaktiivinen, ei proaktiivinen.
Aineistona on käytetty noin 300:aa lehden ympäristöaiheista artikkelia vuosikymmenen parittomilta vuosilta. Aineisto on analysoitu käyttämällä otsikkotason määrällistä sisällönerittelyä. Tutkimusasetelman tausta on Pertti Suhosen tutkimuksessa Mediat, me ja ympäristö (1994), jossa hän tutki Helsingin Sanomien ympäristökirjoittelua.
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii konstruktionistinen ajattelu. Kauppalehden ympäristöjuttujen oletetaan heijastavat erityistä, kohderyhmälleen ainakin osin yhteistä sosiaalista todellisuutta. Lehti rakentaa ja muokkaa ympäristöön liittyviä todellisuuskuvia, jotka puolestaan vaikuttavat yritysten päätöksentekoon ja tätä kautta niiden toiminnan ympäristövaikutuksiin. Lehti on siis ympäristöpoliittinen toimija.
Aineiston perusteella Kauppalehden ympäristöaiheisten juttujen määrä pysyi koko 1990-luvun varsin tasaisena, mutta juttutyypit ja juttujen aiheet muuttuivat selvästi. Ympäristökirjoittelun painopiste siirtyi uutisoinnista kohti kommentointia ja keskustelua. Pääkirjoitusten ja kolumnien suhtautuminen ympäristöön muuttui 1990-luvun kuluessa vahvasta ympäristöskeptisyydestä kohti neutraalimpaa ja jopa yhteistä ympäristöhuolta ilmentävää kirjoittamista.
Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että ympäristökeskustelua käytiin Kauppalehdessä tyypillisesti huomattavalla viiveellä suhteessa ns. yleiseen ympäristökeskusteluun. Yritysten ympäristötyön merkittävä ammattimaistuminen näkyi Kauppalehden ympäristökirjoittelussa vain osittain, ja selvästi jälkijunassa yrityksissä tapahtuneesta kehityksestä.
Kauppalehden ympäristöagenda määrittyi 1990-luvulla voimakkaasti yleisjulkisuudessa käydyn aiemman keskustelun ja ulkoisen ympäristöliikehdinnän perusteella. Lehti ammensi ympäristöongelmia koskevat perusmäärittelynsä yleisjulkisuudesta. Kauppalehden rooli suhteessa ympäristökysymykseen oli varovainen ja reagoiva, ei aktiivisesti uutisia tai ilmiöitä etsivä – siis reaktiivinen, ei proaktiivinen.