Kriittiset tekijät ulkoistamisen päätöksenteossa – kyselytutkimus suomalaisten pörssiyhtiöiden talousjohtajille
SAARELA, TEEMU (2008)
SAARELA, TEEMU
2008
Yrityksen taloustiede, laskentatoimi - Accounting and Finance
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19102
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19102
Tiivistelmä
Jo 1980-luvulla yritysten keskuudessa alkoi näkyä keskittyminen varsinaiseen
liiketoimintaan ja yritykset alkoivat hankkia muita palveluita yrityksen ulkopuolelta.
Yritykset alkoivat keskittyä niin kutsuttuun ydinosaamiseen, mikä näkyi siinä, että
monet tuotantoyritykset siirtyivät kohti modernia valmistusta ja alkoivat panostaa
ihmisresursseihin ja alihankkijasuhteisiin sekä joustavuuteen ja laatuun. Nykyään
yrityksille on tunnusomaista hierarkkisten organisaatioiden purkautuminen
pienemmiksi, strategioiltaan ja johtamistavoiltaan riippumattomiksi yksiköiksi sekä
verkostomaisten organisaatioiden muodostaminen. Yritysrakenteet ovat pelkistyneet ja
turhat kerrokset on eliminoitu, on pyritty tehokkuuden maksimointiin ja kustannusten
minimointiin. Tämän kaiken taustalla on ollut vastaaminen globalisaatioon ja kiihtyvään
kansainväliseen kilpailuun.
Ulkoistamisesta on näin ollen tullut merkittävä strateginen vaihtoehto suurimmalle
osalle organisaatioista viimeisimpien vuosikymmenien aikana. Aluksi ulkoistamisen
kohteina olivat yrityksien ydintoimintojen ulkopuolelle jäävät tukitoiminnot, joiden
ulkoistaminen mahdollisti entistä paremman kustannustehokkuuden sekä yrityksen
keskittymisen ydintoimintoihin. Viimeisimpien vuosikymmenen aikana yritykset ovat
alkaneet ulkoistaa myös merkittävimpiä toimintojaan tavoitteen edelleen ollessa
tehokkuuden lisäämisessä ja sen avulla kilpailuaseman parantamisessa. Yritykset ovat
kuitenkin usein epäonnistuneet ulkoistamisella tavoittelemiensa hyötyjen
saavuttamisessa. Suurin syy tähän on ollut yritysten sisällä vallinnut epätietoisuus
ulkoistamiseen vaikuttavista kriittisistä tekijöistä, joihin on tärkeä paneutua
päätöksenteossa. Usein yritykset ovat pitäneet ulkoistamisprosessia yksinkertaisena
tehtävänä, jossa etsitään joku ulkoinen palveluntarjoaja ja annetaan toiminto sen
tuotettavaksi.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia suomalaisten pörssiyhtiöiden talousjohdon
näkökulmia ulkoistamisen päätöksenteon kannalta kriittisistä tekijöistä. Lisäksi
tutkitaan erilaisten yritykseen liittyvien taustatekijöiden vaikutuksia yritysten
näkökulmiin kriittisistä tekijöistä. Empiirinen aineisto kerätään kyselylomakkeiden
avulla yrityksistä. Tutkielman teoriaosassa rakennetaan viitekehys, johon
kyselylomakkeet pohjautuvat.
Ulkoistaminen, päätöksentekoprosessi, kriittinen tekijä,
ydinosaaminen, ydintoiminto, tukitoiminto, palveluntarjoaja