EU:n identiteetti demokratia- ja ihmisoikeusarvojen puolustajana: retoriikan analyysi EU:n ehdollistamispolitiikasta suhteissa palestiinalaishallintoon

Abstract

Kylmän sodan päättymisen jälkeen 1990-luvulla demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä tuli näkyvä ja keskeinen osa Euroopan unionin yhteisen ulkopolitiikan tavoitteita ja perusteluja. Tutkielma käsittelee demokratia- ja ihmisoikeusarvojen merkitystä EU:n ulkosuhteissa ja erityisesti unionin suhteissa palestiinalaishallintoon identiteetin näkökulmasta.

Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä identiteetin tutkimuksessa toimii sosiaalinen konstruktivismi. Tästä näkökulmasta tutkielmassa tarkastellaan miten demokratia ja ihmisoikeudet rakentuvat unionin jäsenmaita yhdistäviksi ja yhteistä poliittista identiteettiä synnyttäviksi arvoiksi, eli miten EU:n identiteetti arvoyhteisönä tuotetaan. EU on olemukseltaan myös turvallisuusyhteisö, sillä EU:n arvoyhteisölliseen identiteettiin liittyy perustarve identiteetin turvaamisesta. EU:n arvoyhteisöllinen identiteetti tuottaa unionille intressin sille keskeisten arvojen ulkoistamisesta. Tutkielmassa teoreettisena lähtökohtana on, että EU:n demokratia- ja ihmisoikeuspolitiikka on samalla sen identiteettipolitiikkaa. EU:n demokratia- ja ihmisoikeuspolitiikkaa analysoidaan poliittisen ehdollistamisen kontekstissa.

Tutkielman empiirisessä osassa selvitetään miten EU eri ehdollistamispolitiikan instrumenttejaan hyväksikäyttäen EU tuottaa ja ylläpitää arvoyhteisöllistä identiteettiään pyrkiessään vaikuttamaan demokratia- ja ihmisoikeusarvoja kunnioittavan yhteiskuntajärjestelmän juurtumiseen palestiinalaisalueille. EU:n ehdollistamispolitiikkaa tarkastellaan Lähi-idän rauhanprosessin, Euro-Välimeri - kumppanuuden sekä unionin ja palestiinalaishallinnon kahdenvälisissä suhteissa. Tutkimusaineiston muodostavat EU:n Lähi-idän ja laajemmin Välimeren alueen politiikkaa koskevat viralliset asiakirjat ja kannanotot vuosien 1993 – 2002 väliseltä ajalta. Aineistotutkimuksessa analyysin välineinä käytetään Chaim Perelmanin argumentaatioteoriaa.

Lähi-idän rauhanprosessin yhteydessä EU määritteli elinkelpoisuuden, rauhanomaisuuden ja demokraattisuuden palestiinalaisvaltion tunnustamisen ehdoiksi. Kannanotoissaan EU esitti suvereniteetin normatiivisen määritelmän, jossa demokratia ilmenee suvereniteetin erottamattomana osana. Euro-Välimeri -kumppanuus tarjosi unionille Lähi-idän rauhanprosessia laajemman ympäristön, jossa EU pystyi ajamaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia osana Lähi-idän konfliktin hallinnan strategiaa. Vakuuttaakseen yhteistyön toiset osapuolet demokratisaation ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen merkityksestä rauhan ja vakauden saavuttamiseksi Lähi-itään, EU esittäytyi puheessaan demokraattisen rauhan toteuttavana positiivisena mallina. EU varoi kuitenkin yhteistyöosapuolten vapaata poliittista päätöksentekovaltaa rajoittavia tulkintoja korostamalla argumentoinnissaan kumppaneita yhdistäviä tekijöitä. Palestiinalaishallinnon laajalti raportoiduista ihmisoikeusloukkauksista, demokratiavajeesta sekä EU:n rahoittamien demokratia- ja ihmisoikeushankkeiden osittaisesta tehottomuudesta huolimatta unioni ei suhteissaan palestiinalaishallintoon soveltanut ehdollistamispolitiikan negatiivisia keinoja, kuten avustusohjelman tai yhteistyösopimusten keskeyttämistä. EU:n taloudellista tukea koskevissa kannanotoissa nousi esiin huoli unionin ehdollistamispolitiikan uskottavuudesta ja unionin auktoriteetin rapautumisesta demokratia- ja ihmisoikeusarvojen puolustajana. Tutkielman loppupäätelmänä esitetään, että unionin keskeytymätöntä taloudellisesta tukea palestiinalaishallinnolle voidaan pitää EU:n turvallisuusyhteisöllisen identiteetin mukaisena politiikkana. Taloudellisen tuen jatkamisella ja näkyvällä läsnäolollaan palestiinalaisalueilla EU varmisti suorimman mahdollisuuden vaikuttaa demokraattisen rauhan toteutumiseen Lähi-idässä.

Avainsanat: Euroopan unioni, palestiinalaishallinto, sosiaalinen konstruktivismi, identiteetti, demokratia, ihmisoikeudet, arvoyhteisö, turvallisuusyhteisö, poliittinen ehdollistaminen, Chaim Perelmanin retoriikka, Lähi-idän rauhanprosessi, Euro-Välimeri -kumppanuus.