NARRATING DAMS, CONSTRUCTING NORMS - an analysis of constitutive stories of the transnational dam politics in the Lower Mekong River Basin

Abstract

This thesis is a research into the norms that guide dam politics on the Mekong River in Southeast Asia, more precisely in the Lower Mekong River Basin (Cambodia, Laos, Thailand and Vietnam). As the energy demand of the Mekong River Basin countries is increasing, many development schemes and dam constructions are taking place on the river, which are changing the river's condition. A great deal of normative grafting concerning construction of dams and their efficient regulation is done outside the Mekong River Commission in debates between non-governmental organisations (NGOs), international financial institutions (IFIs) and other donor agencies.

In a social constructivist view it is common culture, which creates regulation between actors, not regulation which creates organizational culture. In this understanding, regulative norms between nations or across nations are the result and indicator of constitutive stories, which lie underneath in international relations. In this thesis I take the constructivist stance and handle norms as constitutive building blocs of the international system. In constructivist understanding, reality is created by communication and learning. This thesis discusses the narrativity of norms. Instead of handling the politics over the Mekong River as a game of negotiated regulative norms, they are handled as a prevailing, but also living condition of narrated norms. In this understanding norms are intersubjectively framed narratives of ‘what is going on’ and what is appropriate behaviour. Taking a narrative method I set out to discover: Which are the important elements of a constitutive story of appropriateness in the transnational dam politics of the Mekong River? How is the changing situation of dam politics framed in narrative terms on the Mekong River? This includes the specifying question, How are the case studies intersubjectively placed in terms of temporal and spacial dimensions into narratives that together build normative reality to the Mekong River?

The research material used was statements, press releases, magazine articles and letters produced by NGOs criticizing the dams and by IFIs, donor agencies and other stakeholders supporting or otherwise involved in the the construction of the Nam Theun 2 and Yali Falls dams. Using content analysis I researched for references to geographical space, mental space, retroscription and proscription within the research material.

The research reveals that international and regional NGOs have challenged the frozen structure of time and space, which prevailed before in Mekong dam politics. They question the spacial elements in terms of what is the mental space in which to handle the cases in respect to intergovernmental negotiations or transnational and cosmopolitan justice. They also question the temporal elements and by changing the chosen stream of time, they put the prevailing progressive story of modernization and development through dam construction under test. These are the constitutive elements of Mekong dam debates that they attempt to shake, but there remains one element to Mekong dam issues that even the NGOs don’t seem to question. This is the geographical framing of the debates to the Mekong region. Analysis of the references to geographical space reveals that the case studies are woven into a regional history of dam development, despite a wide global history of dam disputes.

The important intersubjectively produced elements of the constitutive story of appropriateness in the transnational dam politics of the Mekong River are the elements, which evoke some resonance in both sides' accounts of the dam development in the Lower Mekong River Basin. Both sides of the debate speak of an urgency of making policy decisions on the development of dams on the Mekong or its tributaries. Both sides also handle dams in the Mekong region though a regional framing. This is visible in the retroscription of past damming cases as well as in the discussions about the Mekong Agreement only, but not any international human rights conventions. The relevance of the World Commission on Dam’s principles is also intersubjectively agreed upon, although not with equal vigour. Both sides at least discursively accept the importance of stakeholdership in developing dams. In this sense cosmopolitan understanding of justice is not excluded from governance of Mekong dams. If transformation of the Mekong River’s governance is attempted, then the introduction of stakeholdership seems a more viable option than alteration of the development paradigm. Mainstream-regional approach is still the chosen path of governance, despite all the intensive debates. While stakeholdership arises as a real issue that both IFIs and national governments to some extent have to take into consideration now, the debates don’t show signs of shaking the prevailing development paradigm. The NGOs are unable to offer alternative stories of development in the future, therefore their arguments may work as fortifying the modernization paradigm, instead of diverting attention elsewhere. Based on the research material it seems that, if a change in the practices of dam construction arrives in the Mekong region, it is more probable that it will be in the form of democratizing decision making than altering the development paradigm. Yet any change is not fast or evident.

Constructivism, dam, Mekong River, norm, transnational

Tämä tutkimus käsittelee kansainvälisiä normeja, jotka ohjaavat Mekong-joen patopolitiikkaa, tarkemmin patojen rakennusta Mekongin alajuoksulla Kambodzhassa, Laosissa, Thaimaassa ja Vietnamissa. Kun energian tarve näissä Mekong-maissa kasvaa, jokisuistossa suunnitellaan monia kehitysprojekteja ja patorakennelmia, jotka muuttavat joen ekologista tilaa. Joen tulevaisuus on muutostilassa, mutta suuri osa normatiivisesta taivuttelusta patorakennelmien hallitsemiseksi tuotetaan Mekongin patokomission ulkopuolella kansalaisjärjestöjen ja kansainvälisten rahoituslaitosten välisissä julkisissa keskusteluissa.

Sosiaalisen konstruktivismin näkemyksen mukaan yhteinen kulttuuri tuottaa ensin säännöstelyä, jonka jälkeen säännöt vahvistavat vallitsevaa kulttuuria. Tästä ymmärryksestä seuraa, että normit, jotka säätelevät toimintaa valtioiden ja muiden kansainvälisten toimijoiden välillä ovatkin sekä seurausta että merkki perustavista tarinoista, jotka toimivat kansainvälisten suhteiden pohjalla. Tässä tutkielmassa omaksun konstruktivistisen otteen ja käsittelen normeja kansainvälisen politiikan pohjustavina rakennelmina. Konstruktivismissa todellisuus ymmärretään rakennetuksi kommunikoinnin ja yhteisen oppimisen kautta. Tämä työ tutkii normien tarinallisuutta. Sen sijaan, että tutkisin Mekong-joen patopolitiikkaa neuvoteltujen ja säätelevien normien kokonaisuutena, käsittelen sitä tarinallisten normien vallitsevana, mutta myös muuntuvana tilana. Tämän ymmärryksen mukaan normit ovat intersubjektiivisesti rajattuja narratiiveja siitä ’mitä on käynnissä’ ja mikä on sopivaa käytöstä. Narratiivisen tutkimusmenetelmän kautta tutkin: Mitkä ovat tärkeimmät elementit, jotka rakentavat transnationaalista tarinaa siitä, mikä on sopivaa käytöstä Mekong-joen patopolitiikassa? Miten patopolitiikan muuttuva todellisuus rajataan narratiivisin keinoin Mekong-joella? Tähän kuuluu tarkentava kysymys: Miten tutkimustapauksena käytetyt padot on sijoitettu ajan ja paikan ilmaisuilla tarinoihin, jotka rakentavat normatiivista todellisuutta Mekong-joella?

Työn tutkimusaineistoa olivat julkilausumat, lehdistötiedotteet, lehtiartikkelit ja kirjeet, joita ovat tuottaneet patoja kritisoineet kansalaisjärjestöt, kansainväliset ja ulkomaiset kansalliset kehitysyhteistyön rahoituslaitokset sekä muut relevantit patopolitiikan vaikuttajat tapaustutkimuksiksi valituissa Yali Fallsin ja Nam Theun 2:n patorakennelmissa. Sisällön analyysin kautta tutkin viittauksia maantieteelliseen tilaan, mentaaliseen hallinnan tilaan sekä retroskription ja proskription käyttöä aineistossa.

Tutkimus paljasti, että alueelliset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat haastaneet Mekong-joen patopolitiikassa vallinneen ’kivettyneen’ ajan ja paikan rakennelman. Ne kyseenalaistavat vallitsevan tarinan mentaalisen paikan elementtejä haastamalla vastapuolen keskusteluun siitä, tulisiko patopolitiikkaa hallita hallitusten välillä vai transnationaalisen ja kosmopoliittisen oikeustajun kautta. Järjestöt myös kyseenalaistavat vallitsevat ajalliset ratkaisut muuttamalla tarinoinnin jatkumoa. Näin ne testaavat sitä progressiivista tarinaa, joka perustuu modernismille ja patojen kautta tuotettavalle kehitykselle. Jäljelle jää kuitenkin yksi perustava narratiivinen rakenne, johon kansalaisjärjestöt eivät kampanjoinnissaan koske. Tämä on tarinoinnin maantieteellinen rajaus. Maantieteellisten viittausten analyysi osoittaa, että huolimatta olemassa olevasta globaalista patokonfliktien historiasta tapauspadot kiedotaan nimenomaan Mekongin alueelliseen tarinaan.

Tärkeitä intersubjektiivisia elementtejä tarinassa, joka luo ’sopivuuden logiikkaa’ (logic of appropriateness) Mekong-joen patopolitiikkaan ovat ne, jotka herättävät kaikua konfliktin molemmin puolin. Keskustelujen molemmat osapuolet puhuvat kiireellisyydestä tehdä päätöksiä Mekongin ja sen sivujokien patopolitiikassa. Molemmat puolet myös käsittelevät tapauspatoja alueellisen rajauksen kautta. Tämä näkyy siinä, miten tapauspatoa jälkikirjoitetaan menneiden patotapausten kautta sekä toisaalta siinä, kuinka kumpikaan osapuoli ei ota esille relevantteja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia vaan tukeutuu sitkeästi Mekong-joen sopimukseen. Osapuolten välillä vallitsee myös jonkinlainen yhteisymmärrys Maailman patokomission suositusten tärkeydestä, vaikkei niiden painoarvosta. Molemmat osapuolet ovat myös ainakin retorisesti hyväksyneet osallistujuuden (stakeholdership) merkityksen patojen kehittämisessä. Tässä mielessä kosmopoliittinen oikeus ei ajatuksena ole poissuljettu Mekongin patopolitiikasta. Jos Mekong-joen hallintaa yritetään muuntaa, vaikuttaa siltä, että osallistujuuden käsitteen saattaminen toimintaan on todennäköisempi reitti kohti muutosta kuin vallitsevan kehitysparadigman muutos. Intensiivisistä keskusteluista huolimatta alueellisesti hallittu valtavirran kehityssuunta, joka uskoo suurten patojen tuomaan hyötyyn, näyttää olevan edelleen valittu hallinnan muoto Mekongilla. Analysoidut keskustelut eivät osoita merkkejä kehitysparadigman muutoksesta, kun taas osallistujuus on kaikkien alueen toimijoiden otettava jo jossain määrin huomioon. Kansalaisjärjestöt ovat kykenemättömiä tarjoamaan vaihtoehtoisia tarinoita kehityksestä, mistä johtuen niiden argumentit saattavat itseasiassa vahvistaa vallitsevaa kehitysparadigmaa sen sijaan että kiinnittäisivät huomioita muualle. Tutkimusaineiston pohjalta vaikuttaa siltä, että jos Mekong-joen patopolitiikkaan tulee muutoksia, ne tuotetaan ennemmin hallinnon demokratisoinnin kuin kehitysparadigman muutoksen kautta.

Konstruktivismi, Mekong-joki, normi, pato, transnationaalinen