Paikkakokemuksen subjektiivinen totuus - Humanistisen maantieteen mukaisen paikkakokemuksen analyysi Søren Kierkegaardin eksistenssitasojen teorian näkökulmasta
LIND, SAMI (2008)
2008
Aluetiede - Regional Studies
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18841
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18841
Tiivistelmä
Tutkimukseni on humanistisen maantieteen perinteeseen liittyvä teoreettinen kokeilu Søren Kierkegaardin eksistenssitasojen teorian käytöstä paikkakokemuksen tutkimisessa. Tavoitteinani oli tarkastella eksistenssitasojen teorian käyttömahdollisuuksia ihmismaantieteen humanistisessa suuntauksessa analyysivälineenä paikkakokemustutkimuksessa sekä esitellä Kierkegaardin ajattelua maantieteilijöille.
Muodostin teoreettisen jäsennyksen eksistenssitasojen teoriasta Kierkegaardin ihmis- ja eksistenssikäsityksiin nojautuen. Kierkegaardin ajattelun ja humanistisen maantieteen perinteen yhtymäkohtana esittelin idealistisen eksistenssifilosofisen tradition, jonka perustalle molemmat ovat rakentuneet. Käsitteellisen kehikon maantieteen puolelta tutkimuksessa muodostavat paikka muistettuna ja tunnettuna. Paikkakokemuksesta erittelin paikantunteen ja muiston omiksi käsitteikseen.
Analyysia varten määrittelin viisi eksistenssitasoa, joiden mukaan tulkitsin paikkakokemusta. Välitön eksistenssi tarkoittaa fyysistä, aistillista olemisen tapaa. Harkitseva esteettinen eksistenssi tarkoittaa valikoivaa suhtautumista maailmaan. Eettinen eksistenssi ilmenee yleisen moraalin mukaan toimimisena. Uskonnollinen eksistenssitaso on subjektiivista tunnustautumista syylliseksi Jumalan edessä. Kristillisyyteen tehtävällä hypyllä saavutetaan eläväksi hengeksi tuleminen.
Välitön paikkakokemus on ihmisen ja paikan fyysistä yhteyttä. Harkitseva paikkakokemus on ulkokohtaista reflektiivistä suhtautumista paikkaan. Eettinen paikkakokemus on paikassa toimimisen kautta tapahtuvaa ritualistista ja symbolista reflektointia. Uskonnollinen paikkakokemus on paikantunteen ja muiston mitätöimistä. Kristillinen paikkakokemus on subjektin ja paikan erityistä yhteyttä.
Kierkegaardin teoria on dynaaminen ja käyttökelpoinen paikkakokemuksen tutkimisessa, mutta sen kristityksi tulemista painottava telos vaatisi paikkakokemusta tutkittaessa toisenlaisen painotuksen. Esteettisen, eettisen sekä uskonnollisen tason avulla paikkakokemus voitaisiin tulkita yleismaailmallisemmin. Käyttämäni eksistenssitasojen tulkinta on siis vain yksi kritisoitavissa oleva versio siitä. Toisella tavalla tulkittuna teoria saattaisi antaa erilaisen kuvauksen paikkakokemuksesta.
Kierkegaardin ajattelussa on myös muita käsitekokonaisuuksia, joita voisi soveltaa etenkin eksistenssifilosofiaan nojautuvassa maantieteessä. Esimerkkinä mainitsen toiston käsitteen, jota itsekin sivusin esityksessäni. Lisäksi etenkin Kierkegaardin esteettisiksi luokitellut kuvaukset, kuten Toisto -teos, voisivat toimia aineistona paikkakokemus- tai maisematutkimuksessa.
Muodostin teoreettisen jäsennyksen eksistenssitasojen teoriasta Kierkegaardin ihmis- ja eksistenssikäsityksiin nojautuen. Kierkegaardin ajattelun ja humanistisen maantieteen perinteen yhtymäkohtana esittelin idealistisen eksistenssifilosofisen tradition, jonka perustalle molemmat ovat rakentuneet. Käsitteellisen kehikon maantieteen puolelta tutkimuksessa muodostavat paikka muistettuna ja tunnettuna. Paikkakokemuksesta erittelin paikantunteen ja muiston omiksi käsitteikseen.
Analyysia varten määrittelin viisi eksistenssitasoa, joiden mukaan tulkitsin paikkakokemusta. Välitön eksistenssi tarkoittaa fyysistä, aistillista olemisen tapaa. Harkitseva esteettinen eksistenssi tarkoittaa valikoivaa suhtautumista maailmaan. Eettinen eksistenssi ilmenee yleisen moraalin mukaan toimimisena. Uskonnollinen eksistenssitaso on subjektiivista tunnustautumista syylliseksi Jumalan edessä. Kristillisyyteen tehtävällä hypyllä saavutetaan eläväksi hengeksi tuleminen.
Välitön paikkakokemus on ihmisen ja paikan fyysistä yhteyttä. Harkitseva paikkakokemus on ulkokohtaista reflektiivistä suhtautumista paikkaan. Eettinen paikkakokemus on paikassa toimimisen kautta tapahtuvaa ritualistista ja symbolista reflektointia. Uskonnollinen paikkakokemus on paikantunteen ja muiston mitätöimistä. Kristillinen paikkakokemus on subjektin ja paikan erityistä yhteyttä.
Kierkegaardin teoria on dynaaminen ja käyttökelpoinen paikkakokemuksen tutkimisessa, mutta sen kristityksi tulemista painottava telos vaatisi paikkakokemusta tutkittaessa toisenlaisen painotuksen. Esteettisen, eettisen sekä uskonnollisen tason avulla paikkakokemus voitaisiin tulkita yleismaailmallisemmin. Käyttämäni eksistenssitasojen tulkinta on siis vain yksi kritisoitavissa oleva versio siitä. Toisella tavalla tulkittuna teoria saattaisi antaa erilaisen kuvauksen paikkakokemuksesta.
Kierkegaardin ajattelussa on myös muita käsitekokonaisuuksia, joita voisi soveltaa etenkin eksistenssifilosofiaan nojautuvassa maantieteessä. Esimerkkinä mainitsen toiston käsitteen, jota itsekin sivusin esityksessäni. Lisäksi etenkin Kierkegaardin esteettisiksi luokitellut kuvaukset, kuten Toisto -teos, voisivat toimia aineistona paikkakokemus- tai maisematutkimuksessa.