Karsintapolitiikka julkisessa puheessa - Diskurssianalyysi säästökirjoituksista Vantaan paikallislehdissä

Abstract

Tutkielman lähtökohtana oli pohdinta siitä, minkälaista keskustelua julkisesta karsintapolitiikasta käydään julkisessa sanassa. Halusin diskurssianalyysin keinoin selvittää sitä, millaisena Vantaan kaupungin karsintapolitiikka rakentuu alueen paikallislehdissä. Halusin myös tutkia sitä, miten säästökirjoittelun puhetapoja tuetaan retorisesti. Koska tutkimuksen teoreettisena pohjana toimivat sosiaalisen konstruktivismin ajatukset todellisuuden vuorovaikutuksellisesta rakentumisesta, halusin myös tarkastella sitä, millaisia mahdollisia vaikutuksia säästöjä koskevilla puhetavoilla voi olla ja mitä ne saavat aikaan.

Tunnistin aineistosta ensin kaksi yleisempää laajaa puhetapaa, jotka nimesin säästöjä puolustavaksi talouspuheeksi ja säästöihin kriittisesti suhtautuvaksi ongelmallisuuspuheeksi. Talouspuheen tunnistin päättäjien ja eliitin puhetavaksi, jossa säästöt konstruoituivat järkeväksi toiminnaksi, välttämättömäksi kehitykseksi ja pakollisiksi toimenpiteiksi, joille ei ollut muuta vaihtoehtoa. Talouspuhetta kritisoivassa ongelmallisuuspuheessa säästöt nähtiin ensisijaisesti uhkana tasa-arvolle ja oikeudenmukaisuudelle. Säästäminen nähtiin myös järjenvastaisena toimintana, sillä kuntalaiset uskoivat sen tuottavan enemmän haittaa kuin hyötyä. Analyysin edetessä ja aineiston mielipidetekstipainotteisuuden selvittyä päätin tarkastella erikseen mielipideteksteissä esiintynyttä ongelmallisuuspuhetta. Tunnistin mielipideteksteistä kolme erilaista ongelmallisuuspuheen alalajia, jotka nimesin tasa-arvon ja hyvinvointivaltion puhetavaksi, tervejärkisyyden puhetavaksi ja kansalaismoraalin puhetavaksi. Tasa-arvon ja hyvinvointivaltion puhetavan voi nähdä hätähuutona hyvinvointivaltion puolesta. Siinä säästötoimet nähdään uhkana hyvinvointivaltiolle, tasa-arvolle ja oikeudenmukaisuudelle. Tervejärkisyyden puhetavassa ”tervettä arkijärkeä” käyttävä tavallinen kansa kyseenalaistaa säästötoimenpiteet ongelmallisina ja saa ne näyttämään järjenvastaiselta toiminnalta. Kansalaismoraalin puhetavassa säästöpolitiikka määrittyy kuntajohtajien ahneuteen ja epädemokraattiseen päätöksen tekoon liittyvänä ilmiönä.

Sekä päättäjien talouspuheessa että tavallisen kansan ongelmallisuuspuheessa käytetyt oman näkökulman oikeuttamisen strategiat ja retoriset tehokeinot olivat hyvin samanlaisia. Molemmille puhetavoille oli tyypillistä kriisitietoisuuden tuottaminen. Talouspuheen mukaan säästöjä oli pakko toteuttaa, jos hyvinvointivaltio halutaan pelastaa. Ongelmallisuuspuheessa säästöt nähtiin vastakohtaisesti hyvinvointivaltion murentamisena, joka johtaisi yhteiskunnalliseen kriisiin. Tuloksista voi päätellä, että poliittinen eliitti ja tavalliset kaupunkilaiset tulkitsevat säästöt hyvin eri tavalla, mikä voi liittyä kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunteen heikkenemiseen. Kriittisissä puheenvuoroissa oli havaittavissa sekä yhtenäistä taisteluhenkeä herätteleviä puheenvuoroja että demokraattiseen päätöksentekoon pettyneitä puheenvuoroja. Nämä toivottomat ja katkerat puheenvuorot on mahdollista nähdä orastavina merkkeinä madaltuvien odotusten mentaalisen mallin omaksumisesta.

Asiasanat: julkinen keskustelu, yhteiskuntapolitiikka, kaupunkipolitiikka, säästöt, karsintapolitiikka, diskurssianalyysi, retoriikka