Erilainen samanlainen. Mielikuvia ja kokemuksia perifeerisyydestä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan perifeerisyyttä: sen muodostumista, olennaisia piirteitä sekä mielikuvia ja kokemuksia siitä. Näitä peilataan näkemyksiin ja kokemuksiin keskuksesta. Päätutkimuskysymykset ovat: mitä perifeerisyys ja sentraalisuus ovat sisä- ja ulkopuolelta koettuina sekä nähtyinä ja kuinka yhteneviä tai erilaisia käsitykset ovat?

Perifeerisyyden piirteitä suomalaisessa kulttuurisessa ymmärryksessä tarkastellaan etenkin Kainuu-pääkaupunkiseutu -asetelman kautta. Vastauksia etsitään noilla alueilla tehdyistä haastatteluista sekä teoreettisesta kirjallisuudesta, jossa perehdytään perifeerisyydestä, kielestä, mielikuvista ja vallasta esitettyihin näkemyksiin. Kainuussa haastatteluja on tehty 11 ja pääkaupunkiseudulla kahdeksan. Niitä on analysoitu laadullisen tutkimuksen keinoin. Taustaymmärrystä aiheeseen on haettu Kuhmon ja Helsingin kirkkopäivien ohjelmanumeroista sekä median esityksistä.

Haastateltujen mielikuvissa perifeeriseen erityisesti yhdistyviä piirteitä ovat etäisyys, vieraus, luonnon runsas määrä, vanhakantaisuus, vähämerkityksellisyys ja sosiaalisten suhteiden aktiivisuus mutta elämäntahdin hitaus. Samoin siihen liitetään puutteellisuus toimintojen, toiminnan, palveluiden, kehityksen ja väestön (määrän ja sivistyksen) suhteen. Perifeerinen myös esitetään sekä toiseutta että ylemmyyttä rakentavasti erilaisena. Erojen tuottaminen on keskuksen haastatteluissa korostuneempaa ja esityksissä periferiasta painottuvat ihmisten usein ”ei-järjen alueeseen” liittyvät ominaisuudet, kuten juoruilu ja toisten huomioiminen. Periferiassa erojen rinnalla tuotetaan vahvasti samuutta keskukseen.

Periferiassa perifeerisyyden esitetään vaikeuttavan arkielämää mutta mahdollistavan henkistä hyvinvointia. Siellä korostuvat alueen syrjäisyyden suhteellistaminen ja kritisoiminen, kokemus yhteiskunnallisesta ulkopuolisuudesta sekä ulkopuolisen armoilla mutta oman avun varassa olemisesta. Samalla argumentoidaan periferian hyvyyden ja ”olemassaolon oikeuden” puolesta sekä toiseutetaan keskusta. Näin torjutaan omaa perifeerisyyttä. Keskus-periferia -pari merkityksellistyy keskuksen haastatelluille paljolti kulttuuri–luonto -vastakkaisuudeksi, periferian haastatelluille etenkin arvojen kautta materia–immateria -kontrastiksi. Positiivisessa mielessä periferia on keskuksen asukkaille virkistystä tarjoava lomaympäristö ja periferian haastatelluille henkisiä sekä luonnon rikkauksia tarjoava ympäristö.

Periferiassa mielikuvat keskuksesta ovat pääosin negatiivisia, kuten ruuhka ja eristäytyneet ihmiset. Hyviksi puoliksi nähdään etenkin työpaikat ja palvelut. Keskuksen haastatellut yhdistävät keskukseen erityisesti vapauden harrastaa ja toteuttaa itseään mutta myös toisistaan vieraantuneet ihmiset. Haastateltujen mielikuvat perifeerisestä ja sentraalisesta ovat muodostuneet pitkälti taideteosten, median sekä virallisempien määritelmien esityksistä. Käsityksissä on sellaisia yhtäläisyyksiä, joiden voi nähdä muodostuneen kulttuuriseksi ymmärrykseksi ja tarjottuja representaatioita näin sisäistetyn. Oman alueen ulkoisesta identiteetistä ollaan paljolti tietoisia, mutta sen oikeellisuutta kritisoidaan. Tämä korostuu periferiassa. Yhteisistä piirteistä huolimatta perifeerisyys ja sentraalisuus nähdään sisä- ja ulkopuolelta monelta osin varsin eri tavoin.